Kovin uhmaikä ei ole meillä edes vielä alkanut, mutta hermoja kiristäviä hetkiä alkaa olla päivissä yhä enemmän. Pojat koettelevat mun pinnan pituutta ja valitettavasti en ole erityisen hyvähermoinen.
Miksi ihmeessä vanhemman sanaa ei voi uskoa? Vaikka toistaa samaa asiaa lähes kymmenen kertaa peräkkäin ja lapsi selvästi ymmärtää, niin ei vaan voi uskoa. Voi pyhä jysäys sentään. Nauretaan ja lyödään leikiksi vaan mun epätoivoiset yritykset saada noi jätkät hengissä aikuisiksi asti ja ehkä jopa kasvattaa heistä toiset huomioonottavia ihmisiä.
Eniten hermoja kiristäviä hetkiä päivässä ovat ruokailutilanteet. Ruoka lentää, lusikat lentää, mukit lentää, maidot kaatuu. Sen verran 2-vuotiaalla on voimaa käsissään, että tavallisen posliinilautasen saa rikki pikkulusikalla hakkaamalla. Kun toinen aloittaa pelleilyn, niin toisen on tottakai pakko matkia. Ei auta kiellot, ei auta huomiotta jättäminen.
Onneksi on päiväkoti. Edes muutaman tunnin päivässä.
Samaistun! Mulla on todellakin pinna kireällä päivittäin ja olen ehkä jopa hiukan mielissäni palaamassa työelämään lokakuussa. Meillä etenkin pojan temperamentti aiheuttaa mulle harmaita hiuksia ja pinnankiristymistä. Tytön kiukuttelut menee nopeammin ohi joten kestän ne paremmin. Koita kestää! Oon muuten ite joskus mennyt yksin eri huoneeseen ja laittanu oven kiinni, koska on tuntunut siltä, että räjähdän. Parempi hetki rauhoittua ja jatkaa siitä sitten.
VastaaPoistaRuokailutilanteissa semmoinen typerä pelleily ei ole meillä sallittua vaan sitten lapsi otetaan pois pöydästä tai lautanen/lusikka yms. pois. Tietysti siitähän se sota vasta syttyykin, mutta ollaan kuitenkin aika hyvin pidetty siitä kiinni joten ruokaillessa temppuilu on aika vähäistä. Suosittelen siis jotain vastaavanlaisia keinoja, koska kielto (tai tuhat kieltoa) ei tosiaan useimmiten auta mitään. Tai siis toki meilläkin ensin kielletään ja jos tyhmäily jatkuu niin heippahei ruokailuhetki - kokeillaan hetken päästä uudestaan.
Meilläkin otetaan lusikka ja lautanen pois jos pelleilee, mutta valitettavasti sillä ei ole vaikutusta. Myöskään pöydästä poistaminen ei toimi. Nämä siksi, että pojilla on harvoin suurta kiinnostusta ruokailuun. Jotta heidät saa yleensäkin syömään kunnolla, pitää käyttää psykologiaa. Pöydästä poistaminen johtaa vain siihen, että poika menee leikkimään ja unohtaa koko ruokailun. Hetken päästä jos yrittää uudestaan ruokailua, niin sama pelleily jatkuu.
PoistaAikaisemmin meillä toimi se, että maitoa ei saanut jos pelleili. Nyt ei sekään enää toimi, maitoonkaan ei ole enää sellaista hinkua.
Voi ei! :/ Tuollaisesta tilanteesta ei ole kyllä kokemusta. En tiedä mitä keinoja olette kokeilleet. Mieleeni tuli, että auttaisiko huomioimattomuus? Kun pelleily alkaa, lautaset ja lusikat pois sekä vanhemman täysi tyyneys - ei mitään huomiota, ei puhetta. Ei suuttumusta. Jos riekkuminen yhtään rauhoittuu, niin kehumista, taputuksia ja huomiota jne.
PoistaVoimia kiukkujen kestämiseen!