Räkää, yskää, yrjöä ja edistysaskeleita

Ensin oli kaksi viikkoa kunnon räkätautia, sitä seurasi kaksi viikkoa karmeaa yskää ja juuri kun pojat näyttivät paranevan, niin otettiin influenssarokotukset. Keskoset ovat todella infektioherkkiä ja pojat ovat sen verran pieniä vielä, että ei edes harkittu rokotusten poisjättämistä. Mutta juuri tällä hetkellä mun fiilis asiasta on: ei enää ikinä! Perjantaina saatiin kaikki kolme piikit neuvolassa ja lauantaiaamuna alkoi Niiskulla vuotaa nenä solkenaan. Nipsu seurasi parin tunnin päästä. Yskä pahenee koko ajan ja jokainen vanhempi tietää, mitä yskäinen lapsi tai tässä tapauksessa kaksi lasta tekee vanhempien yöunille. Just niin, heräilyjä ja edelleen heräilyjä. No, kaiken kruunasi eilen illalla ollut oksennusepisodi. Pojat oli jo sängyssä, kun Niisku alkoi itkemään kovaa. Tunnistin heti itkusta, että joku on hätänä ja nostin pojan sängystä ylös. Silloin alkoi yökkäily ja tavaraa tuli paljon. Siivoilussa ja pojan saamisessa uneen kesti ehkä tunnin verran. Isimiehen kanssa tehtiin yötä varten suunnitelmat ja varustelut valmiiksi, koska mä arvasin, että jatkoa seuraa. Yhdentoista aikaan alkoi Niisku itkeä. Sillä kertaa selvittiin hyvän yhteistyön ansiosta ilman suurempia sotkuja. Yö meni kuunnellessa yskimistä ja jatkuvassa lähtövalmiudessa.

Aamulla pojat olivat onneksi suhteellisen pirteitä ja hyvinvoivia. Ruoka on maistunut tänään hyvin eikä yrjöämpäriä ole enää tarvittu. Mentiin jopa iltapäivällä takapihalle leikkimään pitkästä aikaa. Pojat viihtyivät ihmeen hyvin, puoli tuntia vierähti siellä äkkiä. Raitis ilma teki räkänokille hyvää monen viikon sisälläolon jälkeen.

Ei meillä pelkkää kurjuutta ole ollut. Niisku on viime päivinä oppinut kävelemään jo pitkiä matkoja ilman tukea. Pitkä matka tarkoittaa siis eteiskäytävän päästä päähän. Ja tänään ulkona Niisku otti sielläkin muutamia askeleita. On se vaan niin hassun näköistä tuo hoipertelu, monet naurut saa päivän aikana.

Nipsu yllätti minut ja Isimiehen täysin eilen. Poika liikutti ensimmäistä kertaa tietoisesti vasemman käden sormia, avasi sormia nyrkkiin ja takaisin. Aivan huikea edistysaskel! Nipsu oli itsekin todella ylpeä ja iloinen suorituksestaan.

Treffeillä ja hankintoja

Olimme Isimiehen kanssa lauantaina ihan kahdestaan kaupungilla kävelemässä ja ravintolassa syömässä. Siis treffeillä. Tällainen on harvinaista herkkua meille.

Poikien kotiinpääsyn jälkeen meillä on ollut aikaisemmin kaksi mahdollisuutta päästä kahdestaan minnekään kotiovea pidemmälle. Viime vuoden joulukuussa pojat olivat molemmat tyräleikkauksessa, ja viettivät siis yhden päivän ja yön sairaalassa. Tuolloin kävimme pitkällä lounaalla ja illalla menimme kotiin nukkumaan (yöunet olivat silloin harvinaisuus). Maaliskuussa Isimiehen sisko oli miehensä kanssa vahtimassa poikia meillä kotona illan ja yön ajan, jotta saisimme laatuaikaa ja kunnon yöunet.

Ja nyt taas Isimiehen sisko miehineen lupautui olemaan poikien kanssa. Olin kirjoittanut ohjeet iltapäivän ja illan aikataulusta ja nukkumaanmeno-rutiineista, jotta kaikki sujuisi totutussa rytmissä. Mikä helpotus, että lastenvahdeilla ei ollut mitään ongelmia. Nukkumaanmeno sujui hyvin, ja meidän kotiin tullessa lastenhuoneesta kuului tasainen tuhina.

Koko syksy on ollut hektistä aikaa. Isimies on töiden ohella kirjoittanut opinnäytetyötä. Mä olen jatkanut ennen poikien syntymää aloittamiani aikuisopintoja. Teen toista tutkintoa ja tarkoituksena olisi vaihtaa kokonaan alaa, kunhan joskus vain saan koulun käytyä loppuun. Mun luennot on aina iltaisin klo 17-20.15, ja tämän lisäksi vielä kaikki kirjoitushommat ja muu etätyöskentely. Olemme nähneet Isimiehen kanssa arkisin lähinnä ulko-ovella viiden minuutin ajan, kun ollaan tehty vahdinvaihto hänen tullessaan kotiin ja mun samalla lähtiessä. Viikonloppuisin ollaan jaettu vuorot, jolloin Isimies on kirjoittanut oppariaan tai minä olen tehnyt omia tehtäviäni tai lukenut tenttiin. Oli siis aivan ihanaa päästä eilen muutamaksi tunniksi kahdestaan pois kotoa, jotta saimme jutella kunnolla pitkästä aikaa.

Käväisin samalla ostamassa pojille Mehujehut.

Näihin sopii kahden desin pillimehu tai samankokoinen maito. Tämän ansiosta mehu tai maito ei roisku purkista pois, kun lapsi juo siitä. Muutaman kerran olen reissussa yrittänyt tarjota maitoa sellaisesta "matkamaidosta" pillillä juotavaksi, mutta tuloksena on ollut, että juomaa on kaikkialla paitsi mahassa. Nyt se onnistuu ilman sotkuja! Mehuja pojat eivät vielä juo, mutta tulevaisuudessa näillä juodaan sitäkin. Ei tarvitse enää kuljettaa nokkamukeja mukana.

Pari kuukautta sitten jätimme tuttipullot pois päiväkäytöstä, pojat ovat siitä asti juoneet vedet ja maidot nokkamukeista päivisin. Iltamaidot ennen nukkumaanmenoa on vielä juotettu tuttipullosta. Tänään päätin, että tuttipulloista luovutaan kokonaan. Nipsu ei selvästi edes kaivannut pulloa, vaan joi iltamaidon hienosti mukista. Niiskulla teki tiukkaa, maito ei oikein maistunut mukista juotuna. Mutta uskon, että Niiskukin tajuaa muutaman päivän kuluessa, että tuttipulloa ei enää saa. Mä olen supertyytyväinen: ei enää pullorivistöä tiskipöydällä.

Flunssaa, turhautumista ja perhetyöntekijä

Pojat ovat nyt kolmatta viikkoa flunssassa. Juuri kun ehdin viikonloppuna huokaista, että vihdoinkin se räkä loppuu, niin molemmat alkoivat yskimään todella pahan kuuloisesti. Kuumetta ei onneksi ole ollut ja täytyy toivoa, että selvitään ilman korvatulehduksia tai muita inhottavuuksia.

Tästä flunssasta johtuen ollaan oltu kotona viime viikkoina tavallista enemmän. Tavallisesti käymme kerran viikossa muskarissa ja 1-2 kertaa avoimessa päiväkodissa. Kun nämä käynnit ovat jääneet pois, niin arki on ollut tuskaisen hidasta ja turhauttavaa meille kaikille. Pojat eivät viihdy ulkona muuta kuin rattaissa istuen ja silloinkin kauppareissu kävellen on heille juuri sopiva aika istua paikallaan. Koko syksyn ajan olen koettanut totuttaa heitä olemaan ulkona, mutta eihän siitä mitään tule. Viimeistään puolen tunnin päästä jommalta kummalta menee täydellisesti hermot, kun ei pääse ulkovaatteissa kunnolla liikkumaan eikä hanskat kädessä pitelemään leluja. Ja tuon puolituntisenkin minä olen tehnyt täysillä viihdyttäjän töitä. Kevättä siis odottelen, tai vaihtoehtoisesti paljon lunta, että päästään pulkkailemaan.

Päivät ovat menneet huoneesta toiseen ja lelun luota toisen siirtymiseen. Lähistöllä ei asu ketään samassa elämäntilanteessa olevia tuttavia, joten seuraakaan ei ole. No, toisaalta ei räkäisten lasten kanssa nyt kehtaisikaan kyläillä. Monena päivänä olen taas miettinyt turvaverkoston puuttumista. Sekä minun että Isimiehen vanhemmat ovat jo iäkkäitä ja asuvat sen lisäksi niin kaukana ettei heistä ole mitään käytännön apua. Ainoa auttava käsipari välillä on Isimiehen sisko, hänelläkin on oma perhe, joten usein ei viitsi apua pyytää. Onneksi kerran viikossa meillä käy auttamassa kunnan perhetyöntekijä.

Reilu kuukausi sitten havahduin siihen, että pinnani on kireällä liian usein ja päällimmäinen tunne on väsymys. Meillä kävi poikien kotiutumisen jälkeen perhetyöntekijöitä auttamassa muutaman kuukauden ajan, silloin käytimme saadun ajan nukkumiseen. Nyt otin itse yhteyttä perhetyöhön ja pyysin taas apua. Ja onneksi saimme saman tädin, joka oli meillä silloin aikaisemminkin! Luotan häneen täydellisesti, mikä on tietenkin edellytys sille, että pystyn rentoutuneena lähtemään kotoa. Ptt käy kerran viikossa 3 tunnin ajan. Kaksi ensimmäistä käyntikertaa meni poikien ja tädin tutustuessa toisiinsa, mutta sen jälkeen olen käyttänyt tuon ajan täysin itseeni. Lähtenyt pois kotoa, käynyt kuntosalilla, kauppakeskuksessa, kirpparilla ja pitkällä kävelylenkillä. Aivan mahtavaa saada tällainen henkireikä edes kerran viikkoon (vaikka maksamme ptt:n käynnistä, ilmaista se ei ole). Kotiin palaa aina virkistynyt äiti.

Me liikutaan

No, kukin liikkuu omalla tavallaan.

Niiskun motorinen kehitys on mennyt suurin piirtein kuten korjatun iän mukaisesti kuuluukin mennä. Elikkä Niisku oppi konttaamaan toukokuun lopulla, ryömimisvaiheen poika ohitti kokonaan. Noin kuukausi tämän jälkeen noustiin tukea vasten seisomaan ja saman tien askeleita sivusuunnassa tukea vasten. Nyt Niiskulla on kovat harjoitukset, jotta käveleminen onnistuisi ilman tukea. Kaksi askelta menee hienosti, mutta sitten loppuu rohkeus ja pitää mennä polvilleen tai heittäytyä syliin.

Muutama viikko sitten Niisku oppi kiipeämään matalan tv-tason päälle. En viitsinyt sitä kieltää, koska taso on niin keskeisellä paikalla olohuoneessa ja iso kooltaan. Joten opetin, kuinka tasolta tullaan turvallisesti alas. Kaksi päivää siihen meni ja nyt Niisku osaa tulla ketterästi takaisin lattialle. Tv-tason päältä on myös hyvät näkymät takapihalle, voitte kuvitella kuinka upeat kuolavanat ikkunassa on koko ajan.

Nipsun kanssa on fysioterapeutin ohjeiden mukaan harjoiteltu kaikkia motorisia taitoja ahkerasti päivittäin. Kovan harjoittelun tuloksena poika oppi jossain vaiheessa keväällä kääntymään selältä mahalleen. Konttausasentoa on harjoiteltu kovasti, ja vielä elokuussa konttaamaan oppiminen kirjattiin kuntoutussuunnitelmaan yhdeksi oppimistavoitteeksi 2-vuotispäivään mennessä. Mutta nyt konttaustavoitteesta on vähitellen luovuttu, vaikka asentoa aina välillä harjoitellaankin. Kun Nipsu oppi istumaan tukevasti ilman tukea lattialla, niin mahallaan ja selällään oleminen ei kiinnostanut poikaa enää yhtään. Elokuussa Nipsu oppi työntämään itsensä mahaltaan istuma-asentoon. Samoihin aikoihin kääntyminen selältä mahalleen unohtui kokonaan. Tässä tuli huomattua päivittäisen harjoittelun tärkeys: emme enää laittaneet Nipsua selälleen lattialle, joten hän ei enää tarvinnut kääntymistaitoa ja se ei enää onnistu.

Mutta noin kaksi kuukautta sitten Nipsu oppi tärkeän liikkumisen taidon: peppukiito. Aluksi yläkroppaa nytkyttämällä, nyt oikeaa kättä ja jalkaa apuna käyttäen Nipsu kiitää pepullaan jo kovaa vauhtia paikasta toiseen. Matot ja pienet kynnyksetkään eivät ole enää esteenä. Aivan loistavaa, että Nipsu löysi omanlaisensa tavan päästä tutkimaan paikkoja! Ja taidot paranevat koko ajan. Sunnuntaina peppukiitäminen onnistui jo ulkona asfaltilla. Tässä kohtaa mulla tuli mieleen vaatteiden kestävyys, mutta voi sitä pojan riemua, kun pääsi etenemään muutamia metrejä etupihalla!