Vahingossa palsternakkaa ja kesäkurpitsaa

 Vasta keskiviikko. Tunteiden vuoristorata on ollut tällä viikolla hurjaa jo tähän mennessä, ihmettelen vaan mitä vielä ehtii tapahtua. 

Perjantaina ennen syyslomaa saimme tiedon, että Nipsun loistava avustaja vaihtaa työpaikkaa. Ja vaihto tulee heti. Ymmärrän täysin hänen ratkaisunsa, koska avustajan palkka suhteessa työn vaativuuteen on suorastaan naurettava. Mutta meidät ja erityisesti Nipsun tämä jätti hankalaan asemaan. Avustajista on kova pula ja varsinkin kesken kouluvuotta sellaisen löytyminen on onnen kauppaa. En kuitenkaan ajatellut asiaa lomalla, mikä oli hyvä. Koska paluu arkeen on ollut karu. 

Maanantaina heti klo 12 jälkeen puhelin soi, iltapäiväkerho soittaa. Ip-kerhon ohjaaja puhuu pitkän aikaa minulle. Hänen viestinsä on, että resurssipulan ja avustajan puutteen vuoksi olisi parempi, että Nipsu olisi mahdollisimman vähän aikaa ip:ssä tällä viikolla. Että sellaista. Koska ip:ssä on yksi väkivaltaisesti käyttäytyvä poika, niin henkilökunta ei pysty takaamaan Nipsun turvallisuutta. Eli näin asiat siis menevät. Väkivaltainen poika saa olla ip:ssä, mutta mahdollinen uhri lähetetään kotiin ja hänen vanhempansa (eli me) joutuvat järjestämään työnsä uudelleen.  

Tiistaina Isimies lähtee puolelta päivin kotiin, jotta olisi vastaanottamassa poikia, jotka eivät ole resurssipulan takia tervetulleita ip-kerhoon. Saan klo 13 tekstarin, että pojat voivatkin jäädä pidemmäksi aikaa, kun kerhossa onkin poikkeuksellisen rauhallista ja uhkaavasti käyttäytyvä poikakin on rauhallinen. Voi nyt saatana! 

Maanantai-iltana Niiskun pari viikkoa jatkuneet tic-oireet voimistuvat. Nukahtaminen on tuskaa, ja kaikilla menee hermot. Kysyn koulun terveydenhoitajalta vinkkejä tic-oireiden käsittelyyn. Vastaus: tärkeää on rentoutuminen, stressin vähentäminen ja hyvät yöunet. No olipa kiva vastaus, siitä olikin paljon hyötyä meille. Voi saatana toisen kerran. Itken silmäni turvoksiin. 

Tiistaina leivon gluteenittomia kasvismuffinsseja itselleni. Niiskukin haluaa maistaa uunituoreita muffinsseja ja toteaa niiden olevan tosi hyviä. Hän syö niitä 3. En viitsi kertoa pojalle, että niissä on palsternakkaa ja kesäkurpitsaa porkkanan lisäksi. Niiskun hyväksymät kasvikset ovat porkkana ja omena, eikä mitään muuta. Poika on siis huomaamattaan syönyt jotain vihreää; no huh huh mikä edistysaskel. 

Kyllä tämä taas tästä. Eihän tämä pahemmaksikaan voi muuttua, vai mitä? Viikonloppuna teen kurpitsakakkua. Pidetään halloween-juhlat perheen kesken. 

Kun äiti jää jälkeen kehityksestä

 Syysloman viimeisiä päiviä viedään. Vielä on edessä se odotetuin lomajuttu eli päivä Tukholmassa -risteily. Pikkuisen minua epäilyttää myrskyisä sää; kuinka paha olo mahtaa laivalla tulla, jos oikein keinuttaa. 

Olemme poikien kanssa kolmistaan lomailleet tämän viikon, Isimiehen tehdessä töitä. Olemme ulkoilleet, tehneet reissun tuffan luokse, leiponeet ja molemmat pojat ovat aloittaneet uimakoulun (eri ryhmissä). Viikonlopun ulkoilureissulla harmittelin mielessäni hienoa ilmaa ja sitä, että jumitimme leikkipuistossa, kun olisin itse halunnut mennä pitkälle metsäkävelylle. 

Mutta eihän mun olisi tarvinnut siinä leikkipuiston laidalla nököttää. Olen vain niin jumiutunut käsitykseen siitä, että aikuisen pitää aina olla auttamassa Nipsua tai ainakin olla poikien seurana. No ei todellakaan tarvitse, oivalsin vihdoinkin. Joten eilen hurautimme liikuntapuiston parkkikselle, jätkät jäivät leikkipuistoon tekemään jotain omia laavaleikkiratojaan ja minä lähdin juoksulenkille. Vajaan tunnin päästä koko porukka lähti tyytyväisenä kotia kohti. 

Tässä yksi esimerkki siitä, että lasten kasvaessa vanhemmankin pitää kasvaa ja kehittyä. Viime talvena aloimme harjoittelemaan poikien yksin (tai siis kaksin) kotona oloa lyhyiden kauppareissujen tai hiihtolenkkien ajan. Niisku on ollut yksinkin kotona tunnin/parin pituisia aikoja. Nipsu ei ole halunnut vielä jäädä yksin kotiin, joten häntä ei siihen ole tietenkään pakotettu. 

Tämä juoksulenkki / leikkipuisto -yhdistelmä menee ehdottomasti jatkoon! 

Pieniä hetkiä

 Kuvittelin, että osittaiselle hoitovapaalle jäädessäni, aamut olisivat rauhallisia, ei olisi stressiä. Ja haaveilin myös siitä, että minulle itselleni jäisi jostain ihmeen syystä ylimääräistä aikaa vain itseäni varten. Hahahaa.

Kelan osittaisen hoitovapaan ehtona on, että teen töitä maksimissaan 30 tuntia viikossa. Olen myös allekirjoittanut (ja esihenkilöni myös) sopimuksen, jossa tämä vahvistetaan. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että töitä on saman verran kuin aikaisemminkin (tai hieman enemmän), mutta aikaa on vain vähemmän. 

Tähän yhdistetään kahden pikkupojan ja yhden isomman miehen sairastama kurkunpääntulehdus. Pidän etäopetusta, kun kuumeinen lapsi saa pahan laryngiitti-kohtauksen. Tänä korona-aikana on etätyön ja sairasloman välinen raja häivettynyt. Jos minulla on kotona kipeä lapsi ja kipeä puoliso, niin minun ei todellakaan kuuluisi olla töissä. 

Kun seuraava lapsi sairastui, ennakoin tulevaa ja peruin koko päivän työrupeaman saman tien. Mutta en tällöinkään pystynyt  perumaan sitä kokonaan, siirsin vain puolikkaan päivän etäilyksi.

Kaunista ruskaa takapihalla. Katsoin viikonlopun sääennustetta. Aurinkoa, lämmintä. Perjantaina Isimiehen kunto ei sallinut vielä ajomatkaa. Lauantaina päivällä kysyin häneltä varovasti, että miltä tuntuu, helpottaako jo?

Lauantaina iltapäivällä ajettiin mökille. Päätös lähdöstä tehtiin pikaisesti ja pakkaamiseen ei kulunut kauan aikaa. Perillä mökin lämmittämiseen meni tovi, puuhella ei alkanut kunnolla vetämään. Kävimme yhdessä ihailemassa upeaa tähtitaivasta. Lapset laitettiin nukkumaan ja menin yksin saunaan. Rauha. 

Sunnuntaina kävin pitkällä kävelylenkillä. Ruskan värit olivat upeat. Laitoin ruuan puuhellalla ja nautin järvessä jäähdytettyä cavaa. Illalla saunottiin vuoroissa. Isimies antoi minulle laatuaikaa saunalla. Otin kuumat löylyt ja kävin järvessä uimassa monta kertaa. Nyt ymmärrän avantouimareita; se fiilis kun nousee kylmästä vedestä! 

Laitoin Wilmaan maanantaille poissaoloilmoituksen: vietetään pitkä viikonloppu mökillä. Teemme etätyöpäivän mökiltä. 

Pienet hetket, ne pienet täydelliset hetket. Ruskan värit, kylmä järvivesi, kynttilän liekki pimeässä mökissä, tähtitäivaan tuijottelu. Kaiken sen kaaottisen arjen keskellä, jos vain muistaisin nämä hetket. 

Ei tämäkään mökkireissu täydellinen ole. Siihen on sisältynyt jo yhdet pissapyykit (jää kotiin pestäväksi); ei mitään tekemistä -huutoja; noin kymmenen veljesten välistä riitaa. Mutta tässä ympäristössä ne on jotenkin helpompi kestää.