Kun olet liian vanha, niin murtunut selkäkään ei haittaa

76-vuotias äitini alkoi kärsiä selkäkivuista kesällä. Hän oli (on) melko terve ikäisekseen, erittäin aktiivinen ja liikkuvainen vanhus. Hoiti isoa puutarhaa ja taloa, metsähommiakin oli pakko välillä tehdä.

Selkäkivut kovenivat. Äitini kävi kunnallisella lääkärillä, kun sinne vihdoin pääsi. Hän sai erittäin vahvoja lääkkeitä kasoittain. Kivut eivät hellittäneet. Terveyskeskuksessa määrättiin lisää kolmiolääkkeitä sen kummemmin tutkimatta. Sitten alkoi sydän ja verenkierto reistailemaan; vanhuksen 50-kiloinen kroppa ei kestänyt järkyttävää lääkemäärää. Sairaalaan kahdeksi päiväksi, että saadaan pumpattua hänet täyteen sydänlääkkeitä. Sairaalasta uloskirjauksen yhteydessä paperi käteen, missä lukee kontrollikäynti 3 kuukauden päästä. Tsekataan sitten joskus, onko sydänlääkitys kunnossa.

Sitten selkä menee huonompaan kuntoon. Lääkäri antaa lähetteen yhdelle fysioterapeutti-käynnille. Tulee päivä, jolloin on pakko soittaa ambulanssi: äitini ei pääse sängystä ylös, koska kivut ovat niin kovat. Kotiutus, kun ollaan ympätty vanhus täyteen kodeiinia. Selkä jopa kuvataan jossain vaiheessa, siellä näkyy jotain, mutta kukaan ei ota kantaa, mitä siellä näkyy. Tulee toinen kerta ja tulee kolmas kerta, kun soitetaan ambulanssi, koska hän ei pääse järkyttävän selkäkivun vuoksi ylös sängystä. Lisää lääkkeitä ja lähete kipupoliklinikalle.

Loppukesästä vihdoin äitini menee yksityiseen lääkärikeskukseen. Selkä magneettikuvataan, otetaan muitakin kokeita. Kolmen kuukauden kipujen jälkeen saadaan vastauksia. Tulos: osteoporoosi ja MURTUMA SELKÄNIKAMIEN VÄLISSÄ. No onhan se helvetti ehkä ollut kipeä, jos on murtuma selässä.

Onko tosiaan Suomessa tilanne niin, että vanhuksia ei tarvitse hoitaa? Kyllä. Kun tulet "liian" vanhaksi, ei kivuistasi välitetä. Ihan rauhassa saat syödä opioideja murtuneeseen selkääsi, saat syödä niitä huumeita niin paljon, että sydän ja verenkierto ei enää kuormitusta kestä. 

Neuvolakäynti helvetistä... taas kerran

Kävimme poikien kanssa 5-vuotis neuvolassa, kaksi kuukautta synttäreiden jälkeen. Paikka ja hoitaja olivat tottakai uudet muuton myötä, mutta avoimin ja odottavin mielin kävelimme neuvolaan aamulla. Olin varannut peräkkäiset ajat, jotta saamme hoidettua molempien asiat samalla kertaa.

Pojat leikkivät odotustilassa, kun läheisestä huoneesta tulee hoitaja kysymään odotustilaan: "Nipsu ja Niisku varmaan?" Vastaan kyllä, tuossa ovat. Hoitaja kysyy pojilta, että "kumpis tulee ensin tekemään tehtäviä." Onneksi olin valmistellut poikia tähän etukäteen ja Niisku menee reippaasti huoneeseen. Okei, pikkaisen jäin ihmettelemään, että eikös olisi ollut kiva esittäytyä ensin ja vaikka kysyä, olinko minä heidän äitinsä?

Kuluu hetki ja Niisku ja hoitaja tulevat ulos huoneesta. Hoitaja sanoo jonnekin minuun päin, että "vaaka on rikki, haen toisen ja sitten on Nipsun vuoro". Yritän kysyä poispäin kävelevältä selältä papereista, mutta hoitaja ei ehdi kuulla. Hän tulee takaisin: "nyt Nipsu tekemään tehtäviä" ja kävelee jo huoneeseensa päin. Korotan ääntäni odotustilassa ja kysyn: niin oletko saanut näiden poikien papereita? Onko tiedot siirtyneet? Siinä vaiheessa hoitaja huomaa minut: " ei ole ehtinyt tulla". No kun Nipsu on liikuntavammainen. "Ai jaaaa, no meidän varmaan pitäisi keskustella huoneessa ensin."

Tiedonsiirtoa ei ole tehty. Hoitajalla ei ole mitään poikien tietoja. Kerron, että Nipsulla on hemiplegia. "No sitten varmaan motorisia tehtäviä ei kannata tehdä?" No ei varmaan. "No jos muut sitten. Menkääs te Niisku ja äiti ulkopuolelle, niin Nipsu tekee muut tehtävät." Nipsu ei halua. Suostuttelen pojan jäämään huoneeseen, kuluu pari minuuttia ja hoitaja tulee sanomaan, että jätkä ei suostu tekemään mitään. NO MIKSIKÖHÄN EI??? Fiksu poika, mietin hiljaa mielessäni.

Molemmat pojat ovat kuulemma liian laihoja. Voi vittu. "Otetaas painokontrolli kolmen kuukauden päästä." ??? Jos lapsi on syntynyt alle kilon painoisena, mennyt koko 5-vuotisen ikänsä noin -15 % painokäyrällä, niin enpä usko, että nyt tarvitaan mitään helvetin painokontrollia. Olin kuitenkin niin puulla päähän lyöty, että en osannut sanoa mitään. Otin vain tarjotun uuden ajan vastaan.

"Onkos teillä tukiverkostoja?" Ei ole, yritetään pärjätä. No sitten voisit katsoa Vantaan nettisivuilta, sieltä saa kotihoitopalveluita. ???

"Viihtyvätkö päiväkodissa?" No hankalaa on. Helvetin iso ryhmä, jossa suurin osa muista lapsista ei osaa suomea. Avustajaa ei ole, terapiatavoitteita ei oikein pystytä toteuttamaan. Pojat oireilevat. Fyysisesti muun muassa, kastelua on paljon. Krooninen ummetus on välillä hoidossa, välillä ei. "No sitä iltaisin juomista voisi rajoittaa." VOI SAATANA, se varmaan auttaakin. Mutta en saa sanaa suustani, istun vain hiljaa, okei.

"No mites se ulkoilu?"

"Entäs ruutuaika?"

Kuinka voi olla näin tilannetajuton hoitaja neuvolassa? Jos kyseessä on täysin uudet ihmiset, mitään ennakkotietoja lapsista ei ole, mutta lasten äiti kertoo liikuntavammasta, siihen liittyvistä useista hoitokäynneistä ja -kontrolleista, ongelmista päiväkodissa, ongelmista kastelun suhteen. Niin onko todellakin oleellista käydä ne saatanan ohjekirjan mukaiset kysymykset ulkoilun tärkeydestä ja ruutuajasta?

Enää yksi kerta jäljellä. Vuoden päästä sitten taas. Sen painokontrolli ajan perun.