lauantai 25. marraskuuta 2017

Eka kerta teatterissa

Kävimme tänään Kansallisteatterissa katsomassa Onnellisen prinssin. Bongasin tämän Lähiömutsin postauksesta. Kyseessä on Nukketeatteri Sytkyen esitys ja se on suunnattu mainosten mukaan 2-7-vuotiaille. Lähiömutsin mukaan se soveltuu lapsen ensimmäiseksi teatterikokemukseksi, joten ajattelin, että mekin mennään testaamaan poikien kulttuurikestävyys. Perhelippu neljälle kustantaa 50 €, mikä on mielestäni aivan järkyttävä hinta puolen tunnin esityksestä.



Pojat olivat etukäteen innoissaan teatteriin menosta, vaikka eivät aivan ymmärtäneetkään mitä se tarkoittaa. He jaksoivat hienosti seurata esitystä, kuuntelivat ja katselivat tarkkaavaisesti. Mutta minä olin pettynyt. Mielestäni esityksen kieli ja sanoma ei sovellu ainakaan vielä 3-vuotiaalle, saati sitten 2-vuotiaalle! Puhuttiin rahasta, lämmityksestä ja kuolemakin vilahti nopeasti. Ei ollut yhtään hauskaa kohtaa. Musiikki oli pääosin synkkää. Veikkaanpa, että käynnistä ei jäänyt poikien mieleen yhtikäs mitään. Mulla ei ole mitään kokemusta eikä tietämystä nukketeatterista, mutta tämä oli kyllä surkeuden huippu.

Teatterin jälkeen menimme brunssille Cafe Köketiin, mikä oli taas kerran erittäin miellyttävä visiitti. Brunssin hinta aikuisille on melkoisen korkea, mutta lapsille se kustantaa vain 1 € per ikävuosi. Buffetpöydästä oli mukava hakea pojille heidän mieleistään syötävää. Mahat täynnä porkkana- ja suklaakakkua ja superhyvää kahvia (syötiin me kunnon ruokaakin ennen jälkkäreitä), mentiin vielä leikkimään Kaupunginmuseon ilmaiseen Lasten kaupunkiin. Päivä Helsingissä toi mukavaa vaihtelua harmaaseen syksyyn.

Pojat olivat kotiin päästyämme väsyneitä, Nipsu oli herättänyt kaikki jo aamuseiskalta ja päivä oli täynnä touhua. Kun iltapalaksi ei Nipsulle kelvannut jugurtti, aavistin että kyseessä on jotain muutakin kuin pelkkä väsymys. Kuumemittari näytti aavistuksen vajaa 38 astetta. Olivathan jätkät jo viisi päivää terveinä, siis tervetuloa seuraava tauti.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Täysi pimeys. mutta onneksi vain ulkona

Mulla oli viime viikolla monena päivänä ajatuksia, jotka oli tarkoitus kirjoittaa tänne. Joka kerta päätin sittenkin olla hiljaa, koska kirjoituksista olisi tullut turhan negatiivisia.

Tänään kävin puolen tunnin kävelyllä räntäsateessa ja fiilikset ovat lenkin jälkeen sen verran positiiviset, että uskallan kirjoittaa.

Mitä viime viikolla sitten tapahtuu? Ei mitään hirmu ihmeellistä, mutta yhteenlaskun lopputulos monen seikan summasta oli raskas. Pojat olivat loppuviikon nuhakuumeessa ja yöt olivat rikkonaisia. Alushousupyykkiä pestiin jatkuvasti. Vaippoja vaihdettiin jatkuvasti. Nipsun fyssari soitti ja kertoi havaintojaan pojan huonontuneista asennoista. Vaikka fyssari oli asiallinen, niin syyllistin itseni: onko se minun vikani, että Nipsun jalka on todella jäykkä ja kääntyy yhä enemmän sisäkiertoon? Miksi emme ole käyttäneet seisomatelinettä ja dafojakin liian vähän? Miksi en venyttele poikaa päivittäin? Miksi en jaksa tai ehdi tehdä erilaisia harjoituksia päivittäin? Itkin omaa epäonnistumistani äitinä, itkin omaa jaksamattomuuttani.

Tänään oli Nipsun puolivuotiskontrolli Lastenlinnassa. EEG näytti samalta kuin aikaisemminkin, joten epilepsia on ainakin tällä hetkellä turha huoli. Tiedän, että ylireagoin kaikkiin mahdollisiin kohtauksia muistuttaviin oireisiin, mutta se on mörkö, jota pelkään hirmuisesti. Muutenkin Linna-käynti sujui kivasti. Hemi-jalan asentoa yritetään parantaa jonkinlaisella remmilla, kerron siitä lisää, kun se saapuu meille ompelimosta. Neurologi oli tyytyväinen Nipsun passiivisiin liikkeisiin: jalan ja käden spastisuus ei ole siis vaikuttanut liikeratoihin, vaan kaikki tarvittavat liikkeet löytyvät vaikka poika niitä ei itse osaakaan tehdä. Yksi taakka putosi harteiltani tämän johdosta. En ole onnistunut pilaamaan ainakaan vielä Nipsun tulevaisuutta, vaikka venyttelyt unohtuvatkin.

Koska ulkona oli aamullakin Linnaan mentäessä niin raikas vesi/räntäsade, otin siellä puheeksi ajankohtaisen asian eli ensi kesän pyöräilyt. Hah, osaan kertoa jopa vitsejä. Tiedän, että jos haluamme Nipsulle apuvälinekeskuksesta jonkin pyörän ensi kesäksi, niin sitä on turha ottaa puheeksi kevättalvella. Jonotusaika kaikkiin välineisiin on useampi kuukausi. Nyt pantiin hankinta vireille ja sopii toivoa, että Nipsu saa pyörän lainaan kevääseen mennessä.

torstai 9. marraskuuta 2017

Uni-EEG 3-veen kanssa

Nipsu oli tänään uni-EEG:ssä. Syynä tähän oli kahden viikon takainen kaatuminen, kun poika kaatui suorin vartaloin ilman suojarefleksiä lattiaan. Otin kaatumisen jälkeen yhteyttä hoitavaan tahoon ja neurologi laittoi lähetteen tutkimuksiin.

Edellisen kerran Nipsulle on tehty EEG kaksi vuotta sitten. Tilanne on melkoisen paljon haastavampi 3-veen kuin 1-veen kanssa. Näin kauhukuvia tutkimuksesta koko eilisen illan ja nukuin äärimmäisen huonosti yön. Nipsulla on menossa "melko voimakas tahtokausi" eli helvetillinen uhma. En halua on pojan vastaus melkein kaikkeen. Nipsu jättää päiväkodissakin päikkärit joskus välistä, joten mietin miten ihmeessä pojalle saadaan tarvittavat laitteet ja hän suostuu nukkumaan niiden kanssa.

Mutta turhaan stressasin. Aamulla herättiin noin tuntia aikaisemmin. Hain Nipsun päiväkodista lounaan jälkeen ja lähdettiin ajamaan Hesaan. Ehdittiin käydä vielä kirjastossa hoitamassa yksi mun opiskelujuttu ennen kuin menimme Lastenlinnaan. Kerroin Nipsulle tarkasti etukäteen, mitä hänelle tehdään. Heti kun menimme tutkimushuoneeseen, ilmoitin, että poika on vähän hankala tapaus ja vaatii melatoniinia. Nipsu veti raivarit, kun tutkimusmyssyä alettiin laittamaan päähän, mutta pelastus oli taas kerran pädi. Pädiltä näytetty muumivideo oli sen verran kiinnostava, että myssy saatiin päähän ja poika rauhoittui. Nukahtamisvaiheessa ongelmia aiheutti vielä myssyn väri: se kun oli keltainen vaikka odotustilassa olleessa julisteessa tytöllä oli päässään sininen. Loppujen lopuksi jätkä nukahti puoli tuntia huoneeseen menon jälkeen! Pikku unien jälkeen katsottiin vielä vilkkuvaloja ja silmät peitettiin kolme kertaa. Koko homma oli ohi tunnissa. Palkitsin itseni ja Nipsun pullalla ja munkilla Lastenlinnan kahviossa.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Itsensä huijaamista

Muistatteko, kun kaksi viikkoa sitten kirjoitin, että Niisku on oppinut kuivaksi? Että helpottaa suuresti, kun on ainoastaan yksi vaippapöksyinen talossa? No ei todellakaan pidä paikkansa tuo viimeinen virke.

"Jätemäärä vähenee, rahaa säästyy ja elämä helpottuu, kun lapsi oppii (kertakäyttö)vaipoista pois." No anteeksi vaan, mutta mä olen eri mieltä! Ainoastaan ensimmäinen kohta pitää paikkansa, kaatopaikalle (tai itse asiassa jätteenpolttolaitokselle) ei mene enää niin isoa lastia jätettä. Mutta jos jaksaisin laskea rahavirtoja, niin veikkaampa, että säästöä ei kerry. Hyvin harvassa on sellaiset päivät, että pyykkikonetta ei tarvitse pyörittää puolityhjänä. Muuta pyykkiä ei meillä kerry paljon, mutta likaiset ja haisevat alusvaatteet ja housut on mun mielestä pakko pestä samana päivänä.

Ja miten mä onnistuin huijaamaan itseäni, että elämä helpottuu? Kuinka paljon helpompaa oli kotoa pois lähtiessä ottaa mukaan varavaippa tai kaksi. Nyt pitää raahata mukana pari vaihtovaatekertaa ja pusseja likaisille vaatteille (ja ne varavaipat toiselle pojalle). Jännitetään sitä, meneekö haalari märäksi. Mietitään missä on lähin vessa. 

Elämä varmasti helpottuu niiden pirkkopettereiden perheissä, joissa kuivaksi opettelu on helppoa. Niissä perheissä, joissa lapsi oppii parin viikon tai jopa parin päivän aikana ilmaisemaan hätänsä ja toimittamaan asiansa ajoissa vessassa. Niissä perheissä, joissa lapsella ei ole kroonista ummetusta, joka vaikuttaa koko elämään.

Niiskun pegorion-annosta korotettiin perjantaina. Tilanne tasoittuu parin viikon jälkeen siitä, kun annosta on muutettu. Päätimme, että kuukauden ajan mennään näin ja itsenäisyyspäivän aikoihin mietitään uudelleen tilannetta.