Yksinäisyys

Marraskuun Meidän Perhe -lehdessä oli artikkeli äitien yksinäisyydestä. Siinä oli haastateltu kahta äitiä, joiden tarinoista tunnistin niin monta kohtaa. Olen aikaisemminkin kirjoittanut blogiini aiheesta (tässä linkki).

Minulla ei ole yhtään ystävää tai kaveria, jonka kanssa juttelisin kuulumisia, kysyisin neuvoja, jakaisin tuntemuksia pahoina ja hyvinä päivinä. Ei yhtään.

Päivittäin puhun ainoastaan Isimiehen ja poikien kanssa. Vaihdan nopeat kuulumiset päiväkodin hoitajien kanssa. Ehkä kerran viikossa juttelen äitini ja Isimiehen siskon kanssa puhelimessa.

Opiskelupäivinä en useinkaan puhu kenenkään kanssa, koska tällä hetkellä opiskelen päivisin nuorten ryhmissä, enkä tunne sieltä ketään. Ja toisaalta ei minulla paljon yhteistä juteltavaa parikymppisten nuorten kanssa olisikaan.

Joskus käyn avoimessa päiväkodissa, monikkotapaamisissa tai vammaisten lasten vertaistapaamisissa. Näissä tilaisuuksissa juttelen ihmisten kanssa tilanteeseen sopivalla tavalla.

Mutta ne todelliset kontaktit. Ne puuttuvat. Ihminen/ihmiset, joille voisi vain soittaa kertoakseen että ketuttaa tai olipas kiva leipoa pipareita poikien kanssa.

Mitä pelkään eniten? Kuten Meidän Perhe -lehden artikkelissakin oli mainittu, niin äitien yksinäisyys "periytyy" helposti lapsille. Alle kouluikäinen lapsi tarvitsee kaverikontakteihin aikuisen apua. Lapsi saa mallin sosiaalisista suhteista kotoaan. En halua, että pojistakin tulee yksinäisiä.

Vain yksi lapsi 7 tunnin ajan

Nipsu oli sen verran flunssainen ja huonokuntoinen, että jäin hänen kanssaan tänään kotiin. Isimies vei Niiskun päiväkotiin töihin mennessään ja me haimme Nipsun kanssa hänet kotiin iltapäivällä. Minulla oli siis ensimmäistä kertaa vain yksi lapsi hoidettavana 7 tunnin ajan.

Pojat ovat aikaisemminkin olleet erossa, kun Nipsulla on ollut Lastenlinnan yms. käyntejä, mutta silloin aika on mennyt matkoihin, odotteluun ja itse tapaamisiin.

Miten erilaista on olla yhden kuin kahden kanssa? Ei jatkuvaa tappelua leluista ja äidin huomiosta. Ei jatkuvaa toisen tönimistä tai muuta "kiusaamista", mihin tarvitsisi puuttua. Päiväunille meno on lastenleikkiä, uni tulee heti kun ei tarvitse provosoida veljeä pelleilykisoihin. Äidin sanaan uskotaan, koska äiti pystyy keskittymään yhteen asiaan ja olemaan johdonmukainen menettämättä hermojaan.

Kun saavuimme kotiin kaikki kolme, niin seuraavat kaksi tuntia olivat suoraa huutoa, itkua ja mustasukkaista tönimistä, koska mun syliin ei pikkuherrojen mielestä mahdu kuin yksi lapsi kerrallaan.

En tietenkään toivo kummankaan pojan sairastuvan, mutta toivottavasti tällaisia päiviä tulee tulevaisuudessa enemmän. Kuinka rentouttavaa on leikkiä junaradalla, kun junat eivät koko ajan törmää toisiinsa ja suistu raiteilta (tai lennä päin seinää).

Saunomassa Tampereella

Saimme varattua ammattiyhdistyksen kautta suhteellisen edullisesti huoneiston Holiday Club Tampereen kylpylästä. Tulimme tänne perjantaina ja lähdemme takaisin kotiin huomenna maanantaina. Huoneisto on kahdessa tasossa oleva, jo elämää nähnyt kaksio. Kahden kerroksen korkuisista ikkunoista ja terassin ovesta tulee niin paljon kylmää ilmaa sisälle, että kirjoitan tätä istuen sohvalla verhoutuneena yöpukuun, kylpytakkiin, villasukkiin ja paksuun peittoon.

Foreca lupasi lauantaille poutaista ilmaa, joten suuntasimme ensin Tallipihalle käsityökojuja, karusellia ja hepan vetämiä vankkureita ihastelemaan. No vettä satoi välillä kaatamalla, välillä tihkuen. Suunnitelmat muuttuivat ja menimme lasten kulttuurikeskus Rullaan lämmittelemään ja ihastelemaan lasten tekemää dinosaurusnäyttelyä. Ruokaakin saatiin lopulta yhden ravintolan äärimmäisen huonon asiakaspalvelun jälkeen.

Tänään sunnuntaina poikien vauhti oli aamulla sellaista, että energiaa piti päästä purkamaan jotenkin. Ulkona satoi taas vettä, joten suunnaksi otettiin Hoplop. Pienen alun varovaisuuden jälkeen Niisku juoksi ja kiipeili siellä posket punaisina. Nipsukin heitteli pallomeressä palloja ja tuli pomppulinnaan, mutta selvästi poika pelkäsi ympärillä juoksevia isompia lapsia. Pelkäsi siis sitä, että joku tönäisee hänet kumoon tai juoksee päin. Kannustin Nipsua kiipeämään ylös leikkipaikkoihin, mutta monessa kohtaa hän sanoi: ei pääse. Omaa sydäntä särki. Joko nyt vasta reilut 2-vuotiaana Nipsu huomaa omat rajoitteensa? Useimmiten kyse on kuitenkin pelosta. Nipsun vartalon hallinta on vielä heikkoa ja hän pelkää tasapainon menettämistä oudoissa paikoissa.

Iltapäivän ohjelmassa piti olla jouluparaatin seuraaminen, mutta vesisade lannisti meidät ja suuntasimme sen sijaan Ideaparkkiin. Sielläkin aikaa meni 2 tuntia, vaikka kävimme vain kahvilassa ja pikaisesti Prismassa. Mutta toisaalta meillä ei ollut kiire, joten annoimme poikien rauhassa tutkia paikkoja ja kävellä omassa tahdissaan.

Viikonloppuna pojista on kuoriutunut himosaunojia. Huoneistossa on iso (pore)amme, jossa he ovat kylpeneet joka ilta. Isimies meni perjantai-iltana saunaan poikien kylpiessä ja sai houkuteltua ensin Niiskun ja lopulta myös Nipsun mukaansa saunaan. Ja saunominen onkin mukavaa! Löylyä sai heittää reilusti eivätkä pojat säikähtäneet sitä. Aikaisemmin ainoastaan Nipsu on ollut viime jouluna saunassa, joten tämä oli uusi kokemus molemmille. Saunassa käytiin sitten myös lauantaina ja tänään.

Mukava viikonloppu, vaikkakin minulle ja Isimiehelle ei mitenkään rentouttava. Pojat ovat nukkuneet levottomasti ja yöherätyksiä on ollut lukuisia. Ja samat vaivat jatkuvat edelleen: 46 vaipan paketti uhkaa loppua kesken ennen kotiin lähtöä. Muutamat yllätykset tulivat kylpyyn, joten niiltä osin säästyi kaksi vaippaa. Anteeksi, jos mielikuva ällöttää. Musta huumori pelastaa vaikeinakin hetkinä.

Ja Tampereen kylpylässä ei käyty lainkaan, vaikka se tuossa 50 metrin päässä onkin. Ei nähty tarpeelliseksi maksaa paria kymppiä siitä huvista. Ja säästettiin kylpylän siivoojilta inhottava homma.

Selvitäänkö me näin helpolla?

Nyt pitää koputtaa puuta ja tehdä samalla muutkin taikatemput, kun uskallan kirjoittaa tästä. Me ollaan selvitty tämä syksy aika helpolla infektioiden suhteen.

Pelkäsin pahinta, kun päiväkotiura alkoi elokuussa. Pojilla oli kesälläkin monta flunssaa ja päiväkotiin tutustuminen alkoi räkäisissä merkeissä. Mutta koko syksyn aikana heillä on ollut vain kaksi kuumeetonta flunssaa ja yksi selittämätön kuume/maha/ihottuma-tauti. Niiskulla oli korvatulehdus ja jälkitarkastuksessa todettiin vielä märkää korvassa, joten liimakorva-epäilyn vuoksi mennään tarkastukseen muutaman viikon päästä.

Päiväkotiryhmässä on ollut yhdellä lapsella kihomatoja ja viereisessä ryhmässä täitä, mutta meille asti ne eivät ole eksyneet.

Pikkukeskosina poikien vastustuskyky on heikompi, joten oletin heidän sairastavan tämän syksyn aikana kaikki mahdolliset lastentaudit. Voisiko sillä olla merkitystä, että he ovat vain neljänä päivänä hoidossa ja silloinkin lyhyitä päiviä. Elimistö pääsee lepäämään pitkän viikonlopun aikana eikä tautikierrettä pääse syntymään. Tai sitten he sairastavat kaikki taudit vasta keväällä. Pessimisti ei pety.

Raivokohtauksia ja isänpäivän herkkuja

Aloitimme isänpäivän leipomalla poikien kanssa sämpylöitä aamupalaksi tämän ohjeen mukaan. Sillä aikaa kun sämpylät paistuivat uunissa, kävimme "herättämässä" Isimiehen. Pojatkin sanoivat hienosti: onnea isi (tätä fraasia toistettiin päivän mittaan useita kertoja). Aamupala oli brunssimaiseen tyyliin tavallista kattavampi (vaikkakin sitä nautittiin normaaliin aikaan eli klo 8). Ja tietenkin syötiin myös mokkapaloja. Pojat olivat tehneet päiväkodissa hienot mukit ja kortit lahjaksi. Onneksi näin, jolloin minun ei tarvinnut ryhtyä poikien kanssa askarteluhommiin, voin tunnustaa olevani ehkä maailman surkein askarkelija.

Nipsun kärsivällisyys kortintekoa kohtaan oli loppunut kesken, joten hänen kortissaan ei ole kädenkuvaa. Tämä kuvastaa hyvin viime viikkojen tilannetta. Omaa tahtoa alkaa olla ihan riittämiin molemmilla jätkillä ja neuvottelu- sekä harhautustaitoja tarvitaan monta kertaa päivässä. Suoranaisia raivokohtauksiakin on alkanut tulla. Siis sellaisia, että jostain mitättömästä (tai taaperon mielestä elämää suuremmasta) syystä pitää karjua vartin verran ja samalla voi myös hienosti heittäytyä lumihankeen makaamaan.

Niin nuo ihanat lumihanget. Alkuviikosta kirosin, kun työnsin ja vedin hiki päästä noruen tuplarattaita auraamattomilla teillä. Rakastan kuitenkin lunta ja talvea. Lasten kanssa parasta on juuri ulkoilu. Ja ulkoilu on nyt niin paljon miellyttävämpää, kun ei tarvitse huolehtia lumihangessa paikallaan istuvan Nipsun palelemisesta. Nipsu kävelee ulkonakin kivasti, epätasainen alusta tuottaa tottakai vaikeuksia ja jokainen pyllähdys on pienen kiukuttelun aihe. Talvikengät jalassa ja toppavermeet päällä Nipsu ei myöskään pääse itse nousemaan ylös.

Niisku lapiohommissa

Ostin kesäkuussa Reiman tehtaanmyymälästä pojille toppahaalarit. Alkusyksystä mietin vielä, että tuliko sittenkin ostettua liian isot, kun haalarit ovat kokoa 92 ja sisävaatteissa meillä on käytössä 80-86. Mutta ne ovatkin hyvänkokoiset. Kasvunvaraa haalareissa on reilusti eli lahkeet ja hihat ovat pitkät, mutta vyötäröllä on onneksi hyvät kiristysnyörit, niin puvuissa pääsee helposti liikkumaan. Nipsulle ostin varmuuden vuoksi kalliimman Reimatec+, jossa on alaosa erityisen kestävää materiaalia, koska kesällä ei ollut tietoa miten Nipsu tänä talvena liikkuu.

Päiväunet historiaan

Pojat ovat olleet flunssassa loppuviikon. En vienyt heitä torstaina päiväkotiin, koska Nipsu oli niin räkäinen. Torstaina, perjantaina ja tänään käytiin taistelua päiväunien nukkumisesta ja jätkät veivät lopulta voiton joka päivä. Aina kun toinen oli nukahtamassa, niin toinen aloitti pelleilyshown. Lopulta tänään tehtiin päätös, että kotipäivinä päiväunia ei enää yritetä nukkua. Meidän vanhempien kannalta päätös on raskas, koska yhtään lapsivapaata lepohetkeä päivissä ei enää ole. Toisaalta päätös oli helpottava, koska meillä on taisteltu päiväunien kanssa jo pidempään. Nukkumattomuuteen ei ole meillä vaikuttanut aamupäivän aktiviteetin määrä: vaikka olemme olleet puistossa leikkimässä lähemmäs kaksi tuntia, niin uni ei ole tullut helposti jos ollenkaan.

En ymmärrä, miten jotkut saavat lapsensa nukkumaan jopa yli neljävuotiaana päikkärit. Hatunnosto heille.

Niisku tippui eilen illalla tuolista ja löi nenänsä voimakkaasti pöydänreunaan, jonka seurauksena nenästä valui verta todella paljon. Minun lauantaipäivän huippuhetkeni oli se, että sain Niiskun päällä olleen upouuden vaalean paidan kokonaan verestä puhtaaksi. Kun arki on raskasta, ilon aiheita löytyy joka puolelta, vaikka puhtaasta pyykistä.

The List

Tänään olimme Nipsun kanssa terveyskeskuslääkärillä puhumassa suolisto-ongelmista. Vastassa oli varttunut naislääkäri, joka kuunteli, kyseli ja otti tosissaan. Minulla tuli jo siitä helpottunut olo, että ongelma tiedostettiin ja siihen otettiin kantaa. Lähdetään liikkeelle verikokeista, joiden tuloksista lääkäri soittaa kahden viikon päästä.

Aloimme pitämään tukkimiehen kirjanpitoa itse asiasta. Yllä olevalta näyttää siis meidän arki. Kaikkeen tottuu, mutta voisin todeta, että välillä olen melko väsynyt tähän taisteluun. Itseäni harmittaa se, että omat energiat hupenevat tämän vaippa- ja pesuruljanssin pyörittämiseen. Pinna on kireällä ja lapsille tulee ärähdettyä liian usein. Nyt kun ilmat ovat kylmentyneet, niin en enää uskalla lähteä pidemmälle ulkoiluretkelle, jos en varmasti tiedä määränpäässä olevan sisätiloja ja vaipanvaihtomahdollisuutta. Aikaisemmin olen sujuvasti vaihtanut vaippoja leikkipuistoissa ja metsäretkillä. Viikonloppuna ei mennä lähistöllä olevaan puistoon rattaiden kanssa kävellen.