Rilliostoksilla

Nipsu sai vuosi sitten ensimmäiset silmälasinsa. Lähinäkö on huono, ja laseilla korjataan myös vahvaa karsastusta. Nuo ekat lasit saatiin sairaalasta.

Muutama viikko sitten oli jälleen puolivuosittainen kontrolli silmäpolilla. Lappuhoito toisen silmän päällä voidaan lopettaa, mutta lasien voimakkuutta pitää edelleen suurentaa, koska Nipsu näkee lähelle yhä huonommin. Toisiin laseihin saatiin maksusitoumus.

Kaupunki maksoi linssit ja niihin myös ohennukset sekä pienen osuuden kehyksistä. Loppuosa kehyksistä tuli itse maksettavaksi. Tärkein kehysten ominaisuus näin pienellä on niiden hyvä istuvuus (eivät hierrä ja pysyvät tukevasti päässä) ja kestävyys (kestävät myös taivuttelua). Nipsu sai valita kahdesta väristä itselleen mieluisimmat ja pojan valinta oli oranssit. Ja onhan noi uudet rillit sairaan tyylikkäät! Sopivat täydellisesti meidän jätkälle.

Vanhat ylhäällä, uudet alhaalla. 

Uudet lasit päässä on mukava nauttia lumileikeistä. Minäkin olen monen vuoden tauon jälkeen käynyt hiihtämässä. Tyyli on perinteinen ja vauhti hidas; se tunne hiihtolenkin jälkeen pakkasen kylmettämissä poskipäissä ja käsivarsien lihaksissa (jos niitä on) on aivan mieletön. Toivottavasti saadaan nauttia vielä muutaman viikon ajan lumisesta maisemasta täällä etelässäkin. Rakastan lunta! 

Anteeksi Nuuksio

Olimme eilen sunnuntaina retkeilemässä Nuuksiossa. Meidän ensimmäinen talviretki, ja jos multa kysytään niin toistaiseksi myös viimeinen. Retkeillään mieluummin sulan maan aikaan.

Ajatuksena oli kävellä vajaan kilometrin päässä autosta olevalle nuotiopaikalle, paistaa makkarat, juoda termarista kaakaota ja nauttia ihanasta talvikelistä. Ja kyllähän me nuo kaikki tehtiin, mutta siihen yhdistettiin myös loputon määrä kitinää ja huutoa.

Meillä oli mukana pulkat ja lampaantaljat, jotta pojat saisivat istua niissä osan matkaa. Varsinkin Nipsulle kävely epätasaisella, lumisella polulla on raskasta ja tiesimme, että hän ei tulisi jaksamaan matkoja edestakaisin.

Mutta eihän siinä pulkan kyydissä voi istua, kun se keikkuu! Menomatka notskille meni yhden itkukohtauksen siivittämänä vielä suhteellisen hyvin, mulla oli vaan varpaat ihan jäässä. Nuotiopaikalla kitinä oli kovimmillaan: ei voinut istua vierekkäin, makkaraa meni liian iso pala suuhun, kaikki oli täydellisen huonosti. Yritimme oikaista järven ylitse takaisin autolle, mutta edelleenkään pulkkaan ei voinut istua eikä raskaassa lumihangessakaan voinut kävellä. Ihan muutama kirosana pääsi suusta.

Syvään hengitys, hermojen lataus, ja autolle päästyämme kaikki olivat taas onnellisia. Anteeksi muut retkeilijät ja kiitos, että jaksoitte kuunnella kitinää nuotiolla: me tullaan takaisin vasta huhtikuussa.