 |
| Uuden vuoden juhlintaa. |
2.1.2019 noin klo 8 menen poikien kanssa varapäiväkotiin. Menemme värikoodatulle ovelle, se on lukossa. Soitan kolmea eri summeria. Koputan lasioveen, hakkaan lasiovea. Pinna alkaa kiristyä. Siirrymme toiselle ovelle. Samaan aikaan siihen tulee nainen ilman lasta, joten oletan hänet työntekijäksi. Eikös oranssit ole tuolla toisella ovella? Miksi kukaan ei avaa sitä? Nainen: mäkin tulen just vasta uuteen paikkaan töihin, olen kyllä oranssissa ryhmässä, mutta tämä on mullekin uusi paikka, en valitettavasti tiedä. Jep jep. Eteisessä sanon melko kuuluvaan ääneen, että vanhempien näkökulmasta tästä touhusta ei jää kauhean hyvä fiilis jättää lapsiaan hoitoon. Lähden ajamaan uuteen työpaikkaan. Eka päivä uudessa duunissa on ... no mielenkiintoinen (tämä on julkinen blogi, joten en nyt muutakaan sanaa tähän keksi).
2.1.2019 noin klo 16 tulen poikien kanssa kotiin. Niisku saa raivarin mitättömästä asiasta. Pojasta näkee, että hän on aivan loppu. Viimeisen kahden viikon aikana Niisku on palannut unitavoissaan vauvavuoteen, eli jätkän mielestä yöllä voi herätä vaikka vartin välein tai yöllä voi vaikka olla nukkumatta klo 03-04. Jep jep. Kaikilla on mustat silmänaluset.
3.1.2019 noin klo 8 ajan töihin. Autossa syttyy jokin varoitusvalo. Jep jep. Perille päästyäni tsekkaan mitä se tarkoittaa: pakokaasujen valvontajärjestelmä. Soitan huoltoliikkeeseen, jossa auto oli kuukausi sitten kalliissa huollossa. Saan vastauksen: tuo auto tarkistukseen huomenna, se voipi olla jotain pientä tai sitten isoa.
3.1.2019 noin klo 16 menen poikien kanssa Giganttiin ostamaan uutta liettä. Jutellaan noin 5-kymppisen miespuoleisen myyjän kanssa liesistä ja toimitusajoista. Nipsu on aktiivisesti keskustelussa mukana ja kysyy myyjältä: onko tuo sinun tietokoneesi, miksi sinulla on mittanauha tuossa? Päädyn halvempaan lieteen ja perustelen ääneen ratkaisuni auton varoitusvalolla ja mahdollisella huollolla. Yritämme myyjän kanssa sopia asioista, kun Nipsu innostuu kyselemään: mikä varoitusvalo, onko auto rikki, pitääkö se viedä huoltoon, saadaanko me se uuni nyt kotiin, koska se asennusmies tulee meille, millä me mennään kotiin, jos auto on korjaamolla?
Samaan aikaan myyjä yrittää tämän kakofonian ylitse kysyä minulta tietoja. Häntä alkaa hymyilyttää. Minua alkaa naurattaa, toivotan myyjän meille tervetulleeksi, tällaista se on 24 h. Myyjä alkaa nauraa, minä alan hihittää. Minä ja myyjä saadaan yhteinen nauruhepuli, mulla valuu vedet silmistä. Jep jep. Äiti on vissiin vähän väsynyt.
