Kyssärit

Sorruin näihin facessa ja blogeissa kiertäviin kysymyksiin. Eka vastaus Nipsun ja toinen Niiskun.

1. Mitä äiti aina sanoo sinulle?
Että hiljaa. No mä nukun aina, ja veli ei anna mun levätä.

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?
Rauhoitus. Että antaa halin ja tekee mitä äiti sanoo.

3. Mikä tekee äidin surulliseksi?
Että ottaa kädestä. Että ei tottele äitiä, mitä äiti sanoo.

4. Kuinka vanha äiti on?
Näin vanha (näyttää sormilla). Vähän vanha, en tiedä miten vanha.

5. Mikä on äidin lempipuuhaa?
Palapeli. Että syö tai vaikka haliminen.

6. Mitä äiti tekee, kun et ole itse paikalla?
Sitten sinä vain teet jotain yksin ja tulet surulliseksi. Että ottaa kädellä kiinni, että juoksee kiinni.

7. Missä äiti on tosi hyvä?
Jumppaamisessa. Että syö.

8. Mitä äiti tekee työkseen?
Kirjoittaa. Töitä.

9. Mitä sinä ja äiti teette yhdessä?
Kaivetaan. Mä haluan tehdä sun kanssa palapeliä.

10. Mistä tiedät että äiti rakastaa sinua?
Halimisesta. Haliminen.

Päivä Tukholmassa - yllättävän kivaa

Syysloman alkajaisiksi olimme koko perheen voimin päivä Tukholmassa -risteilyllä. Ensimmäinen tämän porukan risteily ja erittäin mukavat fiilikset näin jälkikäteenkin.

Ainoa kohteemme Tukholmassa oli Junibacken, mikä oli loistava ratkaisu. Ei kiirettä, ei hoppua, ei turhaa kellon tuijottamista. Olin ostanut etukäteen Siljalta menopaluu-bussiliput Djurgårdeniin. Kuinka helppoa, suosittelen lämpimästi! Bussi lähti suoraan terminaalin ovien edestä. Vietimme Junibackenissa reilut 3 tuntia, minkä jälkeen kävelimme upeassa syysilmassa Djurgårdenin rannassa purjeveneitä ihaillen ennen suoraa bussiyhteyttä satamaan.

Laivalla aika meni syöden, maisemia katsellen ja leikkipaikassa telmiessä. Poikien kanssa voi jo ottaa rennosti ravintoloissa, aikuisetkin saivat syödä rauhassa itsensä ähkyyn.

Ainoa miinus reissusta tulee hytin suunnittelussa: kun lasten nukahdettua aikuiset haluavat lukea kirjaa yläsängyissä viinilasillisen kera, niin ei ole mitään tasoa mihin laskea punkkulasinsa. Käsi ei yllä kurottamaan lasia alhaalta, joten joka hörppyä varten pitää kiivetä tikkaita edestakaisin. Vaarana oli siis buffetissa ahmittujen kalorien kulutus.

Kun äitikin itki kakunpalaa

Taustatiedoksi kerrottakoon, että viimeiset viikot ovat olleet todella rankkoja (taas kerran). Töitä on ollut ihan liikaa, 8 tuntia viitenä päivänä viikossa ei ole riittänyt mihinkään. Niisku oli niin kovassa flunssassa, että poikien piti olla poissa päiväkodista useampi päivä. Joten työt kaatuivat päälle yhä enemmän. Itselläkin on jyrän alle jäänyt olo: kurkku kipeä, viluttaa, päätä särkee koko ajan, oksettaa (ilmeisesti niskat niin jumissa, että vaikuttaa jo tasapainoaistiin).

Tänään ennen iltapesua oli vuorossa normaali lelujen siivous. Kaikki meni hyvin, kunnes Nipsu yritti kantaa kahta puista kakunpalaa yhtä aikaa voittaakseen lelujenkeräyskilpailun. Hän ei saanut kahta palaa mahtumaan oikeaan käteensä ja vasemmassa ei ole tarpeeksi voimaa kannattelemaan näin "raskasta" taakkaa. Nipsun itku tuli sydämen pohjasta: miksi minä en osaa, miksi en pysty?

Otin pojan syliin, lohdutin ja aloin itsekin itkemään. Lapsen tuska omasta kyvyttömyydestä oli siinä hetkessä niin suuri ja todellinen. Surin yhdessä Nipsun kanssa vasenta kättä, mutta surin samalla myös omaa väsymystäni, omaa riittämättömyyttäni, omaa tuskaani tulevaisuudesta.