Ei sittenkään valmis

Koko syksyn olen tehnyt toisen tutkintoni opinnäytetyötä. Tavoitteena oli saada se valmiiksi ennen joulua. Minun puolestani se olikin valmis jo pari viikkoa sitten.

Mutta toiset olivat eri mieltä. Tehtiin viilauksia, pieniä ja vähän isompia. Pienen painostuksen jälkeen (heitin peliin inhimillisen puolen eli tilini nollasaldon) näytti siltä, että kaikki saataisiin kasaan tällä viikolla. Eilen tuli jääkylmää vettä niskaan sangollinen. Omaa sinisilmäisyyttäni ja osaamattomuuttani, myönnän. Ei se olekaan hyvä, se ei ole valmis.

Nyt makaan sohvalla ja syön konvehteja. Huomenna kerään ylpeyteni rippeet hetkeksi kasaan.

Joululoma. Herkkuja, ähky, sukulaisia, lahjoja, lasten iloa, toivottavasti edes pieni häivähdys lunta. Työläppäri pysyy kiinni.

Ensi vuonna palaan asiaan.

Pitsaa ja joulupolku

Pojat eivät ole koskaan aikaisemmin syöneet pitsaa. Olen tarjonnut omastani joskus, mutta eivät ole halunneet edes maistaa. Onko se ollut liian epämääräisen näköistä, vai mitä? Eilen päätin lähestyä asiaa eri kantilta: yhdessä tekemällä. Varsinkin Niisku on todella kiinnostunut ruuanlaitosta ja haluaisi osallistua kaikkiin keittiöhommiin. Autoleikit eivät tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään, vaan koko ajan keitellään keittoja ja paistetaan kakkuja. Puolet mun kipoista on heidän leikkikeittiössään.

Siispä teimme pitsan yhdessä. Tein pohjan valmiiksi ja jokainen sai valita omaan pitsankulmaansa sopivat täytteet ja laittaa ne itse. Niisku valitsi kinkkua, tonnikalaa ja Aurajuustoa! Kyllä, mun kranttu poika, joka ei syö mitään vihannesta tai hedelmää, halusi maistaa omaan pitsannurkkaani lisäämääni Auraa, tykkäsi siitä ja niin hänenkin nurkkaansa tuli tätä äidin herkkua. Nipsu laittoi kinkkua ja ananasta. Vielä piti malttaa odottaa paistumista ja jäähtymistä, mutta sen jälkeen alkoi herkuttelu. Ja kaikille maistui! Ihan kaikkeen ruuanlaittoon en suostu poikia mukaan ottamaan, mutta jos tällä tavalla saan varsinkin Niiskun maistamaan uusia ruokia, niin pitänee lisätä yhteisiä kokkaushetkiä.

Tänään oli vuorossa Seurasaaren joulupolku. Ensimmäinen kerta meille. Väkitungos oli odotettu, kuraa oli joka paikassa, mutta hauskaa oli. Päivän ruokahuolto hoidettiin Seurasaaressa makkaroilla, pipareilla ja tikkupullilla.

Juhlasta toiseen

Kaksi edellistä päivää on mennyt juhliessa. Sunnuntaina olin poikien kanssa opinnäytepaikkani (ja tulevan harjoittelupaikkani, jee!) joulujuhlissa. Olipas hienosti järjestetty tilaisuus. Paikalla oli todella paljon väkeä, mun arvion mukaan noin sata ihmistä. Kyseessä oli siis yrityksen työntekijöilleen ja heidän perheilleen järjestämä perhejuhla. Siellä oli pieniä työpajoja, joissa sai askarrella kortteja, koristella pipareita tai ottaa itselleen siirtokuvan iholle. Pojat eivät halunneet kuvia, mutta kortit tehtiin yhdessä. En nyt tiedä, tuliko niistä jouluiset, vai mitä sanotte liskosta?

Tarjolla oli ihanaa riisipuuroa, torttuja ja pipareita. Herkuttelun jälkeen Teatteri Hevosenkenkä esitti näytelmän Maalaishiiri ja Kaupunkilaishiiri. Jos vertaa tätä viikon takaiseen Kansallisteatterissa käymiseen, niin Hevosenkengän esityksen ammattimaisuus voittaa mennen tullen. Esitys oli 45 minuuttia pitkä, ja loppupuolella alkoi jätkissä jo ilmetä väsymisen merkkejä. Istuimme lattialla katsomassa näytelmää ja mun selkä oli kovilla, kun pidin kahta kiemurtelevaa matoa sylissäni. Hiirten lähdettyä näyttämöltä oli vuorossa arpajaiset ja tottakai pukkikin pääsi käymään. Kaikki lapset saivat pukilta pienet paketit, joista löytyneet pehmokaverit ovat poikien tämän hetken ykkössuosikkeja unikavereiksi.

Juhlinta jatkui eilen illalla, kun oli päiväkodin joulujuhlat Suomi 100-vuotta teemalla. Eli yhdistetty joulu- ja itsenäisyysjuhla. Pojat ovat lausuneet oman ryhmänsä esitysrunoa jo pari viikkoa kotona, ja esiintymislavallakin se taisi onnistua. Hienosti he muistavat monta säkeistöä! Yhtään valokuvaa en muistanut ottaa kummastakaan juhlasta. Sunnuntain perhejuhlassa se olisi ollut mahdottomuus muutenkin, sen verran työntäyteistä oli vahtia jätkiä yksin ihmispaljouden keskellä.

Alhaalla poikien itse tekemät kortit. 

Perjantaista lähtien iltarituaaleihin on kuulunut kalenterien luukkujen aukaisu. Meillä on yksi partiolaisten adventtikalenteri ja yksi Muumien kirjajoulukalenteri. Nipsu sai avata ensimmäisenä iltana Muumikalenterin luukun ja Niisku partiolaisten kuvakalenterin. Seuraavana iltana toisinpäin. Muumisatu luetaan aina iltasaduksi. Upeasti pojat ymmärtävät, että luukkuja avataan vuoroiltoina. Yhtään itkua tai tappelua ei ole tästä asiasta tullut. Muutaman kerran on pitänyt muistuttaa siitä, että luukut avataan vasta iltapesun jälkeen, mutta siitäkään ei ole syntynyt kiukuttelua. Aivan huippumahtavaa, että jätkät ovat jo näin isoja, että ymmärtävät jakamisen ja vuorottelun!

Äidin vapaa

Tänään aamulla kävimme näyttämässä Nipsun kaatumisen vuoksi vinksalleen mennyttä etuhammasta lääkärissä toistamiseen. Hammas on muuttunut jo paremman väriseksi, ei enää heilu eikä jatkokontrolleja tarvita. Vein pojat hammaslääkäristä päiväkotiin ja menin itse takaisin kotiin.

Isimies lähti torstaina aamulla kertausharjoituksiin (taas, mä en ihan ymmärrä, mutta ei siitä sen enempää) ja tulee takaisin joskus sunnuntai-illalla. Jätin eilen opinnäytetyöni ohjaaville opettajille. Mun puolesta työni on valmis, mutta opettajat löytävät siitä ehkä noin sata korjattavaa kohtaa. Päätin kuitenkin pitää tänään ansaitun vapaapäivän. Kyllä, olen kamala mutsi, koska vein pojat päiväkotiin, vaikka jäin itse vapaalle kotiin.

Kaikkein eniten vapaapäivältä olisin tarvinnut liikuntaa. Selkäni on aivan romuna ja istuminen on tuskaa. Ulkona satoi räntää vaakasuoraan, joten pitkä metsälenkki supistui kävelylle kauppaan herkkusostoksille (sentään kävelin kauppaan ja jätin auton pihaan parkkiin). Samalla kauppareissulla hankin sekä ulos että sisälle tunnelmavaloja. Koska selkä ei salli istumista, niin vietin päivän vaakatasossa sohvalla maaten ja leffaa tuijottaen.

Sohvalla makoillessa pohdin taas kerran meidän arkea. Pojat ovat kohta 3,5-vuotiaita. He ovat ihanan puheliaita ja osaavat jo leikkiä hetkittäin kahdestaan. Mutta tietyt asiat eivät vaan helpota. Missä vaiheessa tulee se raja vastaan, kun en enää vaan jaksa tätä loputonta ulosteshowta ja pesemistä? Missä vaiheessa saisimme nukkua Isimiehen kanssa kokonaisia öitä? 3,5 vuotta on pitkä aika. Yritän ajatella, että se helpottaa joskus. Joskus vielä saan nukkua. Joskus vielä meillä kotona ei haise ainainen paska. Mutta milloin? Ei ainakaan kuukauden päästä, mutta ehkä vuoden? Vai sittenkin vasta viiden vuoden päästä? 

Eka kerta teatterissa

Kävimme tänään Kansallisteatterissa katsomassa Onnellisen prinssin. Bongasin tämän Lähiömutsin postauksesta. Kyseessä on Nukketeatteri Sytkyen esitys ja se on suunnattu mainosten mukaan 2-7-vuotiaille. Lähiömutsin mukaan se soveltuu lapsen ensimmäiseksi teatterikokemukseksi, joten ajattelin, että mekin mennään testaamaan poikien kulttuurikestävyys. Perhelippu neljälle kustantaa 50 €, mikä on mielestäni aivan järkyttävä hinta puolen tunnin esityksestä.

Pojat olivat etukäteen innoissaan teatteriin menosta, vaikka eivät aivan ymmärtäneetkään mitä se tarkoittaa. He jaksoivat hienosti seurata esitystä, kuuntelivat ja katselivat tarkkaavaisesti. Mutta minä olin pettynyt. Mielestäni esityksen kieli ja sanoma ei sovellu ainakaan vielä 3-vuotiaalle, saati sitten 2-vuotiaalle! Puhuttiin rahasta, lämmityksestä ja kuolemakin vilahti nopeasti. Ei ollut yhtään hauskaa kohtaa. Musiikki oli pääosin synkkää. Veikkaanpa, että käynnistä ei jäänyt poikien mieleen yhtikäs mitään. Mulla ei ole mitään kokemusta eikä tietämystä nukketeatterista, mutta tämä oli kyllä surkeuden huippu.

Teatterin jälkeen menimme brunssille Cafe Köketiin, mikä oli taas kerran erittäin miellyttävä visiitti. Brunssin hinta aikuisille on melkoisen korkea, mutta lapsille se kustantaa vain 1 € per ikävuosi. Buffetpöydästä oli mukava hakea pojille heidän mieleistään syötävää. Mahat täynnä porkkana- ja suklaakakkua ja superhyvää kahvia (syötiin me kunnon ruokaakin ennen jälkkäreitä), mentiin vielä leikkimään Kaupunginmuseon ilmaiseen Lasten kaupunkiin. Päivä Helsingissä toi mukavaa vaihtelua harmaaseen syksyyn.

Pojat olivat kotiin päästyämme väsyneitä, Nipsu oli herättänyt kaikki jo aamuseiskalta ja päivä oli täynnä touhua. Kun iltapalaksi ei Nipsulle kelvannut jugurtti, aavistin että kyseessä on jotain muutakin kuin pelkkä väsymys. Kuumemittari näytti aavistuksen vajaa 38 astetta. Olivathan jätkät jo viisi päivää terveinä, siis tervetuloa seuraava tauti.

Täysi pimeys. mutta onneksi vain ulkona

Mulla oli viime viikolla monena päivänä ajatuksia, jotka oli tarkoitus kirjoittaa tänne. Joka kerta päätin sittenkin olla hiljaa, koska kirjoituksista olisi tullut turhan negatiivisia.

Tänään kävin puolen tunnin kävelyllä räntäsateessa ja fiilikset ovat lenkin jälkeen sen verran positiiviset, että uskallan kirjoittaa.

Mitä viime viikolla sitten tapahtuu? Ei mitään hirmu ihmeellistä, mutta yhteenlaskun lopputulos monen seikan summasta oli raskas. Pojat olivat loppuviikon nuhakuumeessa ja yöt olivat rikkonaisia. Alushousupyykkiä pestiin jatkuvasti. Vaippoja vaihdettiin jatkuvasti. Nipsun fyssari soitti ja kertoi havaintojaan pojan huonontuneista asennoista. Vaikka fyssari oli asiallinen, niin syyllistin itseni: onko se minun vikani, että Nipsun jalka on todella jäykkä ja kääntyy yhä enemmän sisäkiertoon? Miksi emme ole käyttäneet seisomatelinettä ja dafojakin liian vähän? Miksi en venyttele poikaa päivittäin? Miksi en jaksa tai ehdi tehdä erilaisia harjoituksia päivittäin? Itkin omaa epäonnistumistani äitinä, itkin omaa jaksamattomuuttani.

Tänään oli Nipsun puolivuotiskontrolli Lastenlinnassa. EEG näytti samalta kuin aikaisemminkin, joten epilepsia on ainakin tällä hetkellä turha huoli. Tiedän, että ylireagoin kaikkiin mahdollisiin kohtauksia muistuttaviin oireisiin, mutta se on mörkö, jota pelkään hirmuisesti. Muutenkin Linna-käynti sujui kivasti. Hemi-jalan asentoa yritetään parantaa jonkinlaisella remmilla, kerron siitä lisää, kun se saapuu meille ompelimosta. Neurologi oli tyytyväinen Nipsun passiivisiin liikkeisiin: jalan ja käden spastisuus ei ole siis vaikuttanut liikeratoihin, vaan kaikki tarvittavat liikkeet löytyvät vaikka poika niitä ei itse osaakaan tehdä. Yksi taakka putosi harteiltani tämän johdosta. En ole onnistunut pilaamaan ainakaan vielä Nipsun tulevaisuutta, vaikka venyttelyt unohtuvatkin.

Koska ulkona oli aamullakin Linnaan mentäessä niin raikas vesi/räntäsade, otin siellä puheeksi ajankohtaisen asian eli ensi kesän pyöräilyt. Hah, osaan kertoa jopa vitsejä. Tiedän, että jos haluamme Nipsulle apuvälinekeskuksesta jonkin pyörän ensi kesäksi, niin sitä on turha ottaa puheeksi kevättalvella. Jonotusaika kaikkiin välineisiin on useampi kuukausi. Nyt pantiin hankinta vireille ja sopii toivoa, että Nipsu saa pyörän lainaan kevääseen mennessä.

Uni-EEG 3-veen kanssa

Nipsu oli tänään uni-EEG:ssä. Syynä tähän oli kahden viikon takainen kaatuminen, kun poika kaatui suorin vartaloin ilman suojarefleksiä lattiaan. Otin kaatumisen jälkeen yhteyttä hoitavaan tahoon ja neurologi laittoi lähetteen tutkimuksiin.

Edellisen kerran Nipsulle on tehty EEG kaksi vuotta sitten. Tilanne on melkoisen paljon haastavampi 3-veen kuin 1-veen kanssa. Näin kauhukuvia tutkimuksesta koko eilisen illan ja nukuin äärimmäisen huonosti yön. Nipsulla on menossa "melko voimakas tahtokausi" eli helvetillinen uhma. En halua on pojan vastaus melkein kaikkeen. Nipsu jättää päiväkodissakin päikkärit joskus välistä, joten mietin miten ihmeessä pojalle saadaan tarvittavat laitteet ja hän suostuu nukkumaan niiden kanssa.

Mutta turhaan stressasin. Aamulla herättiin noin tuntia aikaisemmin. Hain Nipsun päiväkodista lounaan jälkeen ja lähdettiin ajamaan Hesaan. Ehdittiin käydä vielä kirjastossa hoitamassa yksi mun opiskelujuttu ennen kuin menimme Lastenlinnaan. Kerroin Nipsulle tarkasti etukäteen, mitä hänelle tehdään. Heti kun menimme tutkimushuoneeseen, ilmoitin, että poika on vähän hankala tapaus ja vaatii melatoniinia. Nipsu veti raivarit, kun tutkimusmyssyä alettiin laittamaan päähän, mutta pelastus oli taas kerran pädi. Pädiltä näytetty muumivideo oli sen verran kiinnostava, että myssy saatiin päähän ja poika rauhoittui. Nukahtamisvaiheessa ongelmia aiheutti vielä myssyn väri: se kun oli keltainen vaikka odotustilassa olleessa julisteessa tytöllä oli päässään sininen. Loppujen lopuksi jätkä nukahti puoli tuntia huoneeseen menon jälkeen! Pikku unien jälkeen katsottiin vielä vilkkuvaloja ja silmät peitettiin kolme kertaa. Koko homma oli ohi tunnissa. Palkitsin itseni ja Nipsun pullalla ja munkilla Lastenlinnan kahviossa.

Itsensä huijaamista

Muistatteko, kun kaksi viikkoa sitten kirjoitin, että Niisku on oppinut kuivaksi? Että helpottaa suuresti, kun on ainoastaan yksi vaippapöksyinen talossa? No ei todellakaan pidä paikkansa tuo viimeinen virke.

"Jätemäärä vähenee, rahaa säästyy ja elämä helpottuu, kun lapsi oppii (kertakäyttö)vaipoista pois." No anteeksi vaan, mutta mä olen eri mieltä! Ainoastaan ensimmäinen kohta pitää paikkansa, kaatopaikalle (tai itse asiassa jätteenpolttolaitokselle) ei mene enää niin isoa lastia jätettä. Mutta jos jaksaisin laskea rahavirtoja, niin veikkaampa, että säästöä ei kerry. Hyvin harvassa on sellaiset päivät, että pyykkikonetta ei tarvitse pyörittää puolityhjänä. Muuta pyykkiä ei meillä kerry paljon, mutta likaiset ja haisevat alusvaatteet ja housut on mun mielestä pakko pestä samana päivänä.

Ja miten mä onnistuin huijaamaan itseäni, että elämä helpottuu? Kuinka paljon helpompaa oli kotoa pois lähtiessä ottaa mukaan varavaippa tai kaksi. Nyt pitää raahata mukana pari vaihtovaatekertaa ja pusseja likaisille vaatteille (ja ne varavaipat toiselle pojalle). Jännitetään sitä, meneekö haalari märäksi. Mietitään missä on lähin vessa. 

Elämä varmasti helpottuu niiden pirkkopettereiden perheissä, joissa kuivaksi opettelu on helppoa. Niissä perheissä, joissa lapsi oppii parin viikon tai jopa parin päivän aikana ilmaisemaan hätänsä ja toimittamaan asiansa ajoissa vessassa. Niissä perheissä, joissa lapsella ei ole kroonista ummetusta, joka vaikuttaa koko elämään.

Niiskun pegorion-annosta korotettiin perjantaina. Tilanne tasoittuu parin viikon jälkeen siitä, kun annosta on muutettu. Päätimme, että kuukauden ajan mennään näin ja itsenäisyyspäivän aikoihin mietitään uudelleen tilannetta.

Sähköhoitoa, hammasvahinko ja huolta

Aloitetaan sähköhoidosta. Käytiin viikko sitten Lastenlinnassa hakemassa sähkölaite Nipsulle. Kysesssä on taas neljän viikon pituinen aktivoiva sähköhoitojakso. Tarkoituksena on tehdä Nipsun kanssa vasemman nilkan koukistusharjoituksia, joita sähkö vahvistaa. Nipsulla on tuo koukistusliike pikkuhiljaa löytymässä ja toivottavasti jossain vaiheessa se auttaisi löytämään poikaa myös paremman kävelytyylin. Kyseessä olevat lihakset ovat sellaisia, joita me käytämme koko ajan ajattelematta. Kun minä kävelen, niin nilkkani koukistuu eteenpäin astuessa ja jalan heilahtaessa taakse nilkka suoristuu. Nipsulla jalka raahautuu maata vasten kävelyn aikana.

Sähköhoito ja Niiskun silmätulehduksen hoitoon saamat tipat unohtuivat eilen illalla, kun hoidettiin heiluvaa hammasta. Olin juuri menossa torstaina päivällä tärkeään kokoukseen, kun puhelin soi ja näytöllä luki puhelun tulevan päiväkodista. Tuskanhiki ehti tulla jo ennenkuin sain vastattua. Nipsu oli kaatunut päiväkodissa, suoraan naamalleen, verta oli tullut suusta ilmeisesti paljon ja etuhammas heilui uhkaavasti. Hoitajat suosittelivat hammaslääkärissä käyntiä. Isimies lähti paikan päälle. Samalle päivälle ei enää saatu lääkärin aikaa eikä tilanne vaikuttanut niin akuutilta, että se olisi vaatinut päivystystä. Tänään käytiin sitten lääkärissä, joka antoi vain ohjeeksi syödä kaksi viikkoa pehmeää ruokaa. Toivotaan, että rautahampaaseen ei tullut vaurioita. Ikenen sinertävän ruskea väri on hurjan näköinen.

Hammasvahinkoa huolestuttavampaa on se, miten kaatuminen tapahtui. Päiväkodin hoitajien mukaan Nipsu kaatui suorin vartaloin eteenpäin. Ei liukastunut, ei kompastunut, kukaan ei tönäissyt, kädessä ei ollut mitään. Miksi oikeasta eli normaalista kädestä ei tullut suojarefleksiä? Mistä kaatuminen johtui? Nipsun ollessa kyseessä huolikäyrä nousi heti maksimiin. Ei kai kyseessä ollut jokin kohtaustyyppinen juttu, epileptinen kaatuminen? Meillä on sovittuna normaali kontrolliaika neurologille marraskuun lopulle, mutta otin silti yhteyttä hoitavaan tahoon. Neurologi soitti tänään klo 16 jälkeen (!) ja laittoi varmuuden vuoksi lähetteen eeg-tutkimukseen. Itseäni alkoi epäilyttämään jälkikäteen, että reagoinko sittenkin liikaa ja huolestuinko turhasta. Mutta parempi ottaa varman päälle. Edellisestä eeg:stä on aikaa jo kaksi vuotta.

Kakkua ja tulehduksia

Nyt uskallan sen tännekin laittaa: Niisku on oppinut kuivaksi. Jihaa! Mitenkään helposti tämä ei tapahtunut ja pikkuvahinkoja tulee edelleen 1-4 päivässä, mutta jätkä ei enää käytä kuin yöllä ja päiväkodissa päikkäreillä vaippoja.

Melkoinen saavutus ja helpottaa elämää huomattavasti, kun enää tarvitsee huolehtia vain yhden jätkän vaipoista. Nuo Niiskunkin pikkuvahingot olisi vältettävissä sillä, että käyttäisimme häntä säännöllisesti vessassa. Haluan kuitenkin, että poika oppii itse huomaamaan ja kertomaan hädästään, joten käytämme häntä vessassa vain aamuisin, iltaisin ja ennen ulos lähtöä.

Leivoin Niiskulle kakun vaipattomuuden kunniaksi ja hän sai itse koristella sen. Tulihan siitä hieno. Pohjana piimäkakku, kun kananmunia ei ollut tarpeeksi täytekakkupohjaan.

Viikonlopun kauniit ilmat käytimme taas ulkoiluun. Niiskulla on ilmeisesti korva- ja silmätulehdus, mutta raitis ilma ja makkaran paisto nuotiolla piristi mukavasti sairastelujen keskellä.

Onnellinen

Kävin eilen illalla kävelylenkillä. Aurinko oli juuri laskemassa ja sumu nousi pelloille. Näky oli upea ja harmittelin taas kerran mielessäni puhelimen surkeaa kameraa. Mulla olisi kaapissa hyvä järkkäri, mutta se ei ole nähnyt päivänvaloa pitkiin aikoihin.

Yhtäkkiä kävellessä mua alkoi naurattamaan. Onneksi ketään muita ulkoilijoita ei näkynyt, koska olisin saanut varmasti hullun leiman otsaani hihitellessäni ääneen. Mulle tuli äärimmäisen onnellinen olo.

Kaikkien vaikeuksien jälkeen (joista osa jatkuu edelleen) ja kaikista niistä huolimatta, meillä on asiat hyvin. Mulla on kaksi äärettömän ihanaa poikaa, jotka joka päivä hämmästyttävät sosiaalisilla ja kielellisillä taidoillaan. Meidän elämä sujuu nykyään helposti, arki on yksinkertaista mutta palkitsevaa. Jotkin päivät ovat pelkkää pissapyykin pesua ja minä haluan -huutoa, ja silloin haluaisin yhdensuuntaisen lentolipun yhdelle kauas pois. Mutta hyvin usein unohtuu se lähtökohta ja ne aikaisemmat kolme vuotta, mistä tähän on tultu. Me ollaan selvitty kolmesta sairaalakuukaudesta, saturaatiomittareiden piippailuista kotona, kuukausista puolen tunnin unijaksoissa, yli kymmenen kakkavaipan päivistä, tuskallisesta odotuksesta käveleekö Nipsu koskaan. Me ei olla pelkästään selvitty, me ollaan pärjätty, me ollaan onnellisia. 

16 päivää sitten oli jälleen vuosipäivä. Kotilomalle pääsemisen vuosipäivä. Kolme vuotta ja 16 päivää sitten ajoimme 3,3 kilometrin matkan kotiin ja koko matkan ajan pelkäsin, että takapenkillä keskenään olevat minimiehet lakkaavat hengittämästä. Siitä automatkasta selvittiin hengissä ja lukemattomista seikkailuista sen jälkeen.

Ylläoleva kuva on otettu 18 päivää kotiutumisen jälkeen. Jäin ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa poikien kanssa yksin. Tietenkin nälkä iski samaan aikaan, mutta ei hätää, molemmat saivat ruokaa ja sain otettua kuvankin.

Vasua vesisateen keskellä

Jee, vesisade taukosi ja aurinko näyttäytyi tänään! Tuli hetkeksi aikaa ihanan energinen olo, auringolla on ollut muhun aina erityinen positiivinen vaikutus. Poikienkin kanssa oli mukava mennä illalla ulos, kun ei tarvinnut pukea kumppareita ja sadehaalareita päälle.

Tällä viikolla oli päiväkodin vasu-keskustelut. Nipsun vasua (varhaiskasvatussuunnitelma) oli laatimassa itseni, ryhmän lto:n ja avustajan lisäksi pojan fyssari ja toimintaterapeutti. Viime vuonna mukana oli vielä erityislastentarhanopettaja. Pari viikkoa ennen tämän viikkoista keskustelua minulle ilmoitettiin, että alueen kelto on vaihtanut työpaikkaa. Ilmeisesti uutta ei ole palkattu tai ainakaan häntä ei saatu Nipsun vasu-keskusteluun mukaan. Erittäin harmillinen tilanne, jolle en kuitenkaan mitään voi. Tuntuu siltä, että päiväkotien henkilökunnasta on huutava pula pääkaupunkiseudulla. Nipsun avustajahan aloitti työnsä vasta syyskuun alussa, koska aikaisemmin ei saatu ketään palkattua. Onneksemme Nipsu sai ihanan avustajan. Moninkertainen parannus viimevuotiseen verrattuna. Tai no, viimevuotinen avustaja oli niin surkea ja ammattitaidoton, että kuka tahansa olisi ollut parannus häneen verrattuna.

Pojat aloittivat elokuussa päiväkodissa uudessa isojen lasten ryhmässä. Ryhmän henkilökunta on hienosti ottanut huomioon Nipsun erityisvaatimukset. Avustaja on ollut mukana terapioissa ja saanut terapeuteilta lisäohjeita leikkiasentoihin, käden aktivointiin ja venytyksiin. Vasussa keskustelimme yksityiskohdista, joita Nipsun päivittäisissä askereissa tulee huomioida. Esimerkkinä käsien pesu, joka toistuu useita kertoja päivän aikana. Aikuisen täytyy joka kerta olla mukana käsien pesussa, koska muuten Nipsun vasen käsi jää vain roikkumaan kyljen viereen. Spastisen käden sormet pitää avata väkisin, jos Nipsu ei itse sitä tee. Kämmen täytyy kääntää ulkokiertoon ja käsiä hangata yhteen. Nipsu ei siis osaa näitä itse tehdä, ja toiveena on, että liikemalli jossain vaiheessa tulisi häneltä itseltään ilman avustusta.

Loppuvuodesta on tiedossa monta käyntiä Helsinkiin Nipsun kanssa. Ensimmäiset kutsut ovat jo tipahtaneet postiluukusta. Luvassa on: sähköhoitojakson aloitus, kuulotutkimus, näön tutkimus silmäpolilla, neurologi ja fysioterapeutti.

Kun kroppa pettää

Saanko esitellä uuden ystäväni persereikätyynyn.

Se kotiutui meille viime viikolla. Yhden illan raivoisan googlaamisen tuloksena tilasin sen UK:n Amazonista, ja se saapui alle kahdessa vuorokaudessa. Olisi tuotu erikoispikana kotioven taakse, mutta koska kukaan ei ollut kotona, niin se haettiin lähimmästä postista. Kaikki tämä puoleen hintaan siitä, mitä suomalainen verkkokauppa tarjosi.

Miksi tuo hienolta nimeltään coccyx pillow sitten on uusi ystäväni? Viimeisen kahden ja puolen kuukauden aikana olen istunut suurimman osan hereilläoloajastani. Ajanut autolla, istunut kirjoittamassa tai lukemassa. Häntäluuni pahoitti mielensä tästä ja alkoi vihoitella.

Läppärillä on melkoisen hankalaa kirjoittaa muuten kuin istuen ilman sähköpöytää (onneksi sellainen löytyy opinnäytetyöpaikastani).

Viimeisen kahden vuoden aikana olen ostanut kaksi kertaa jäsenyyden kuntosalille ja heittänyt rahani hukkaan. Ennen lapsia urheilin säännöllisesti ja rakastin erilaisia jumppia ja salilla käyntiä. Poikien syntymän jälkeen en vain ole saanut liikunnan kipinää uudestaan syttymään. Nyt päätin aloittaa lempeämmällä metodilla: hotjooga. Eilen aamulla kävin ensimmäistä kertaa ja tänään menen uudestaan. Häntäluuni oli samaa mieltä kanssani siitä, että jotain pitää tehdä. Sekin tykkäsi joogasta.

Mitä tehdään?

Loppukesä ja syksy on mennyt todella pikavauhtia. Pääsyy siihen on ollut mökkiprojekti. Ensin sen oikean mökin metsästys, sitten kaupat, hankintojen suunnittelua ja omasta mökistä nauttimista. Kaikki viikonloput ovat olleet täynnä ohjelmaa. Arki-illat ovat myös menneet hujauksessa.

Viime viikonloppu oli pitkästä aikaa rauhallinen. Ei ollut pakollisia menoja, ei mitään etukäteen sovittua. Päätimme lähteä retkeilemään lähiympäristöön. Lauantaina oli Villa Elfvikin kesäkauden päättäjäiset, pienestä mainostuksesta huolimatta paikalle oli löytänyt puoli Espoota ja ruuhka oli sen mukainen. Sunnuntaina ajelimme Porkkalaan retkeilemään rauhallisemmissa maisemissa. Parkkipaikalta rantakallion grillikatokseen oli matkaa reilu puoli kilometriä ja maasto oli melko hankalaa. Nipsu jaksoi reippaasti kävellä koko menomatkan, vaikka hän pitikin kädestä kiinni huonon tasapainonsa vuoksi. Kantorinkka oli mukana varmuuden vuoksi ja siihen turvauduttiin paluumatkalla autolle, kun Nipsu osoitti väsymisen merkkejä.

Nyt kun mökki on laitettu talvikuntoon, haluaisin meille perheenä jonkin yhteisen tekemisen tai harrastuksen. Päätimme jo kesällä, että pojat eivät tarvitse arki-iltoihin mitään säännöllistä harrastusta. Mielestäni 3-vuotias saa riittävästi virikkeitä ja erilaista tekemistä jo pitkän päiväkotipäivän aikana. Nipsulla on lisäksi fysio- ja toimintaterapiat vähintään 2 kertaa viikossa.

Mutta jokin yhteinen meidän perheen juttu. Retkeilemme paljon luonnossa, mutta haluaisin sen lisäksi "jotakin". Uiminen on harrastus, jota kokeilimme viime keväänä. Pojat arastelivat aluksi uimahallia todella paljon, mutta nyt kotona suihkussa käyminenkin on helpottunut eikä vettä kohtaan ole enää niin kovaa pelkoa. Nipsu varsinkin pelkäsi uimahallien suihkutiloissa muita lapsia ja aikuisia. Osittain tätä pelkoa vähensi uimakenkien hankinta: Nipsu pelkäsi kaatuvansa liukkaalla lattialla, mutta kenkien kanssa hän tunsi olonsa vakaammaksi eikä liukastumisen vaaraa enää ollut. Kunhan alkuviikosta alkanut syksyn kolmas flunssakierros saadaan päätökseen, niin lähdemme taas testaamaan uimista koko perheen voimin. Tavoitteena olisi saada pojat muualle kuin kahluualtaaseen ilman suurta huutoa.

Voisiko olla totta...?

Pessimisti ei pety. En vielä tuuleta. Mutta salaa mielessäni olen tyytyväinen. Viikon (tai parin) päästä pidetään isot kemut (ehkä). Niisku ehkä on oppimassa päiväkuivaksi. Juhuu!

Kaikki alkoi kaksi viikkoa sitten erittäin ärsyttävällä tavalla, josta en ole vieläkään päässyt ylitse. Yhtenä päivänä hain pojat päiväkodista, ja hoitaja ilmoitti pihalla, että pojat ovat harjoitelleet ilman vaippaa oloa. Sisällä odottaa kasa pyykkiä, voisitko tuoda alushousuja huomenna päiväkotiin ja lisää varavaatteita. Siis mitä? Emme olleet keskustelleet asiasta päiväkodin kanssa, meitä vanhempia ei oltu kuultu mitenkään. Elokuun alussa, kun hoito aloitettiin, niin kerroin meidän kesän opetteluista ja niiden kariutumisesta. Toisaalta olen iloinen, että mun ei tarvitse siivota lattioita, vain pyykkääminen jää edelleen mulle. Mutta eniten ketuttaa se, että he vain yhtenä päivänä "keksivät" kuivaksi opettelun meitä vanhempia kuulematta. Eivätkä pojat edes olleet osoittaneet erityistä kiinnostusta tai valmiutta päiväkuivuuteen.

Nielin kiukun sisälläni ja päätin antaa kaikille osapuolille aikaa muutaman viikon. Viikon ajan päiväkodista tuotiin kotiin pestäväksi vähintään neljä vaatekertaa. Ja vaipattomuushetkiä oli vain sisätiloissa maksimissaan tunnin kahdesti päivässä. Tällä viikolla Niiskulla ei tiistain jälkeen ollut vahinkoja. Keskiviikkona Niisku sai luvan olla kotona sisällä ilman vaippaa (kaikki matot kääritty sivuun). Tänään tehtiin kauppareissukin autolla harkkahousut vaan varmistuksena.

Voisiko se olla mahdollista? Kahden kuukauden ajan kesällä yritin ja yritin. Siivosin ja tsemppasin. Nyt yhtäkkiä näyttäisi siltä, että Niisku olisikin valmis.

JOS tämä onnistuu, niin meille jää edelleen yksi vaippapöksy. Nipsukin on harjoitellut päiväkodissa ilman vaippaa oloa, mutta vahinkoja tulee jatkuvasti. Kotona hänellä on aina vaippa. Viikon verran hoitajat saavat päiväkodissa vielä yrittää, mutta sitten vihellän pelin poikki. Nipsu ei ole fyysisesti valmis.

Mökkiviikonloppu

Laitoimme mökin osittain talvikuntoon jo pari viikkoa sitten: ajatuksena, että lasten kanssa ei sinne enää tänä syksynä mentäisi. Perjantain säätiedotukset lupasivat viikonlopulle niin mahtavaa keliä, että päätimme lähteä nauttimaan ulkoilusta mökille.

Tutkimusretkellä. 

Kun päätös mökille lähdöstä oli tehty, huomasin taas, kuinka ihanaa on omistaa oma paikka. Ennen lapsia vuokrasimme Isimiehen kanssa välillä eri puolilta Suomea mökkejä viikonlopun viettoon. Ikinä ei tiennyt, minkälainen keittiövarustus paikassa oli; ei tiennyt toimiiko esimerkiksi grilli. Vieraaseen mökkiin piti aina pakata hirveästi tavaraa mukaan: liinavaatteet, pyyhkeet, mausteet ja foliopaperit normaalien vaihtovaatekertojen lisäksi. Nyt pakkasin vain vaihtovaatteet ja lääkepussin. Miten ihanan helppoa lähteminen onkaan!

Matkalla kävimme marketissa ja ostimme haaveilemani Muurikka-pannun. Lauantain päivällinen oli terveellinen ja monipuolinen: grillimakkaraa ja muurinpohjalettuja. Ensimmäiset Muurikalla paistetut letut olivat muodottomia mössöjä, mutta viimeisinä paistetut jo ulkomuodoltaankin kauniita. Yksi makkarapaketti ja puolen litran lettutaikina ei ihan riittänyt täyttämään neljän hengen nälkävajetta, vaan pojat saivat lisäannoksen atrian porkkanalettuja.

Saunan jälkeen Niisku totesi, että pitää mennä nukkumaan. Pojat menivät kiltisti omiin sänkyihinsä, peittelin heidät ja he nukahtivat alle kymmenessä minuutissa. Tästäkin huomaa, että mökki on pojille jo tuttu paikka. Nukkumaan voi mennä ilman riehumista ja taisteluja, eivätkä he yritä tulla pois sängyistään kertaakaan.

Klo 6.30 oli poikien mielestä täydellinen aika aloittaa sunnuntain vietto. Mittari näytti ulkona +1 astetta, mutta sisällä mökissä oli varaavan takan ansiosta aamulla edelleen yli 20 astetta.

Ihanan rentouttava viikonloppu.

Syksyä

Oho, kaksi viikkoa on hurahtanut edellisestä kirjoituksesta. Toissa viikolla iski väsymys opinnäytetyöhöni, kun mikään asia ei edennyt. Seuraavalla viikolla asiat etenivät sillä rintamalla ihan liian kovalla tahdilla, minkä johdosta huomasin tänä aamuna, että kaikki viime viikon tärkeät hommat oli tehty väärin. Turhauttaa, väsyttää, ketuttaa. Välillä mietin, että olisi helpompi olla "vain" palkkatöissä, palata omaan vanhaan duunipaikkaan. Mutta kun olen näin pitkälle jaksanut ja tehnyt opintoja öitä myöten, niin nyt ei ole aika luovuttaa. Nukun yön, syön lisää suklaata ja aloitan koko homman alusta (sekä koen paskaa fiilistä lisääntyvistä suklaakiloista).

Tänä aamuna auton lämpömittari näytti kaksi astetta (onneksi vielä plussan puolella). Poikien välikausivaatteet ovat kondiksessa, mutta omat huivit ja hanskat pitäisi kaivaa esiin, sen verran sormet palelivat.

"Eväsretkellä" mummulan pihassa. +4 astetta ja tihkusade. 

Menen ensi lauantaina livekirppikselle myymään poikien pieneksi jääneitä vaatteita ja leluja, joilla ei enää leikitä. Kävin sen vuoksi läpi koko viime talven vaatevaraston. Viime talvena pojilla oli koon 92 toppahaalarit, jotka olivat alkutalvesta reilunkokoiset mutta silti niissä pystyi hyvin liikkumaan. Tänään sovitettiin noita haalareita uudelleen: ne ovat edelleen hyvänkokoiset ja kasvunvaraakin on. Meidän minimiehet kulkevat siis kaksi talvea samoissa ulkovaatteissa. Neuvolan käyrien mukaan pojat kasvavat tasaisesti omilla miinuskäyrillään, joten en suostu huolestumaan minikokoisista jätkistä.

Äh, tästä tuli sillisalaatti. Olisi paljon ajatuksia päässä, mutta en vaan saa kirjoitettua mitään järkevää. Parempi mennä nukkumaan.

Yhden ajanjakson päätös

Päätin laittaa meidän tuplarattaat myyntiin. Kolme vuotta ne palvelivat meitä erittäin hyvin. Niillä on kävelty satoja kilometrejä. Ensimmäisen vuoden aikana niitä lykittiin useita tunteja päivässä vesisateessa, lumituiskussa ja auringonpaisteessa.

Emme todellakaan jää ilman rattaita. Meillä on edelleen tuplamatkarattaat, jotka kylläkin ovat onnettomat rimpulat eivätkö enää sovellu pitkille matkoille. Meillä on yksöismatkarattaat, joissa on vakiona pieni seisomalauta, näitä käytämme tulevaisuudessa varmasti paljon. Meillä on myös tuplapyöräkärry, joka toimii tarpeen vaatiessa myös rattaina. Menopelejä siis löytyy.

Silti näistä meidän ekoista rattaista luopuminen tuntuu jotenkin isolta päätökseltä. Ovatko pojat todellakin niin isoja jo, että emme niitä tarvitse? Kesän aikana on tullut selväksi, että Niisku ei enää halua rattaissa istua ja hän jaksaa kävellä pitkiä matkoja (jos vain haluaa). Nipsu heittäytyy yleensä parinsadan metrin kävelyn jälkeen maahan ja vaatii päästä syliin, jos muuta kyytiä ei ole tarjolla. Nipsun kohdalla ei pitkää kävelyä voi vaatiakaan. Emme voi tietää, miksi hän lopettaa matkanteon: vaihtoehtoina on puhdas laiskuus, voimien riittämättömyys tai mahdollinen kipu.

Minulla tulee rattaita ikävä (toivon silti, että joku ostaa ne mahdollisimman pian, varasto on umpitäynnä).

Täydellisiä lapsia

Olen viime viikkojen aikana jutellut kahden ammattilaisen kanssa Niiskun asioista. Aistiherkkyyksiin erikoistuneen toimintaterapeutin kanssa kävin tunnin tapaamisella ja uroterapeutin kanssa lyhyen puhelinkeskustelun. Ennen toimintaterapeutin tapaamista täytin lomakkeen, jossa kartoitettiin aisteihin liittyviä herkkyyksiä ja reagointeja eri tilanteissa. Jo tuota lomaketta täyttäessä tajusin, että syytä huoleen ei Niiskun kohdalla ole. Useimmat lomakkeen kohdat olivat paljon sopivampia Nipsulle. Neurologi oli kuitenkin keväisen käynnin jälkeen laittanut lähetteet eteenpäin, joten käytin ammattilaisten tapaamiset hyödyksi. Molemmat terapeutit totesivat, että kaikki on hyvin. Tt totesi naurahtaen Niiskun peruna-liha-kala-ruokavalioon, että sehän on sellainen kuin hänen lapsuudessaan. Ja olen täsmälleen samaa mieltä. Enää emme stressaa syömistä. Ihan sama mitä lapsi syö, kunhan syö. Oli se sitten pelkkää perunaa tai pelkkiä kaupan pinaattilettuja. Nyt meillä on keinot, millä rauhoittaa tilanne, jos se taas pahenee.

Kuivaksi opettelun olemme unohtaneet. Aika ei ole sille kypsä. Nipsuhan oli melkein kuukauden ilman vaippaa kesällä, mutta nyt vaippa on aina täynnä pissaa. Ei tälläkään saralla syytä huoleen.
Uroterapeutti myös naurahti, että jotkut oppivat kuivaksi vasta reilusti yli 4 vuotiaina. Loistavaa on jo se, että pojat suostuvat käymään potalla ja joskus sinne tulee tuotoksiakin. Pojat ovat syöneet pegorionia ummetukseen melkein koko elämänsä ajan eikä lääkitykselle näy loppua. Jossain vaiheessa kärvistelin tämänkin asian kanssa, ja halusin väkisin lopettaa lääkityksen. Väärä ratkaisu sekin. Ihan sama vaikka söisivät lääkettä loppuelämänsä ajan; ainoa haittapuoli on sen korkea hinta, jota mikään taho ei korvaa.

Olen monta kertaa miettinyt, sanonut ääneen ja tännekin kirjoittanut, että jokainen lapsi kehittyy täysin omaa tahtiaan. Miksi taas sorruin vertaamaan poikiani muihin samanikäisiin? Koin painostusta joka puolelta: some oli täynnä ylpeiden vanhempien kertomuksia, miten heillä kokataan monimutkaisia luomuaterioita ja lapset rakastavat niitä. Tuttavapiirin 3-vuotiaat ovat totta kai kuivia, yksi pissavahinko on joillekin mainitsemisen arvoinen pettymys.

Asetin itselleni ja samalla pojille huomaamatta tavoitteita, jotka aiheuttivat aivan turhaa stressiä ja paineita. Halusin, että lapseni olisivat edes jossain asiassa samalla viivalla muiden samanikäisten kanssa. Halusin, että edes jokin asia meidän perheen lapsiarjessa sujuisi "tavallisesti". Mutta ei niin tarvitse olla.

Niisku ja Nipsu ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin he ovat. He oppivat taitoja juuri siinä tahdissa, mikä heille sopii. Me vanhemmat emme voi sitä kiiruhtaa. Me emme voi muuttaa lapsiamme toisenlaisiksi, enkä sitä haluakaan. Me voimme vain olla tukena lasten elämässä ja tuuppia heitä kannustavasti mielestämme oikeaan suuntaan.

Minulla on kaksi valloittavan ihanaa, huumorintajuista poikaa. He molemmat osaavat kävellä, he puhuvat valtavan monipuolisesti, he tulevat halaamaan lujaa ja sanovat: minä rakastan äitiä.

Ilman vettä ja sähköä vaippapöksyjen kanssa

Vietettiin viikonloppu mökillä. Minä menin sinne etukäteen perjantaina laittamaan paikkoja kuntoon: kuurasin saunan, testasin takan ja laitoin astioita kaappeihin. Ilta ja yö olivat aivan tyyniä, pulahdin saunasta naku-uinnille eikä mistään kuulunut ääntäkään. Voi ihanuutta.

Lauantaina Isimies ja pojat tulivat bussilla läheiseen kaupunkiin ja hain heidät sieltä. Enää mökillä ei ollut hiljaista.

Viikonloppu oli syksyisen kylmä, mutta varaava takka piti mökin lämpimänä aamuun asti. Aurinkopaneeleista saimme valoa, kun ilta hämärtyi. Järven vesi on niin puhdasta, että tiskatessa ei huomannut eroa kotoa kannettuun veteen, jolla huuhtelin astiat varmuuden vuoksi. Vaikka mökkimme on ns. perinteinen kesämökki ilman mukavuuksia, niin siellä pärjää hyvin syksyiselläkin ilmalla kahden vaipoissa olevan jätkän kanssa. Ja tähänkin asiaan on tulossa helpotusta, sillä saimme vihdoin maksusitoumuksen vaippoihin. Kaupunki kustantaa molemmille pojille tästä lähtien vaipat.

Kiireinen viikko

Viikko on mennyt aivan hurjaa vauhtia. Menoa ja melskettä on riittänyt, hoidettavia asioita on ollut lyhyelle ajalle ihan liikaa.

Mökin kauppakirjat allekirjoitettiin perjantaina. Perheen miehet olivat kovassa flunssassa, mutta onneksi ei mitään räkää pahempaa ole ilmaantunut. Kauppakirjojen teko meni jännitysnäytelmäksi, koska pankkimme oli mokannut koko prosessin erittäin pahasti. Mutta lopulta kaikki onnistui ja saimme avaimet käteen.

Kävimme perjantaina entisten omistajien kanssa mökillä tutustumassa paikkoihin, oli tosi mukavaa, että he kertoivat miten kaikki toimii. Jatkoimme illalla kuitenkin matkaa Saimaan Holiday Club:iin, koska poikien kanssa nukkuminen mökillä olisi vaatinut liikaa säätämistä.

Holiday Clubilla majoituimme isoon villaan, jonka olimme saaneet törkeän halpaan äkkilähtöhintaan. Emme käyneet uimassa emmekä muutenkaan käyttäneet paikan palveluja, nautimme olostamme vain villassa ja suunnittelimme mökin hankintoja.

Sunnuntaipäivän vietimme mökillä grillaten ja paikan tunnelmasta nauttien. Istuimme laiturilla t-paidat päällä ja nautimme kesän viimeisistä upeista keleistä.

Tänään jouduin kaivamaan varastosta esiin kevään aleista ostetut fleecet. Huomenna pojat menevät päiväkodissa metsämörriretkelle ja ilma tuntuu jo syksyisen viileältä. Meidän mökkikausi ei kuitenkaan ole vielä ohitse, vaan se vasta alkoi!

Mökkikauppakirjat tautisina

Onkohan tuo edes oikea suomen kielen sana: tautisina? No, se kuitenkin kuvaa tunnelmaa meillä.

Perheen kaikki kolme urospuolista edustajaa on sairastanut viikonlopusta lähtien syksyn (onko jo syksy?) ensimmäistä flunssa/laryngiitti/vatsa-sekaisin -tautiyhdistelmää. Isimiehellä on ehta miesflunssa, vaikka hän onkin kovin urhea. Pikkupojilla oli viikonloppuna pientä lämpöä, ääni käheänä ja vatsat sekaisin. Viime yönä käytiin Nipsun kanssa haukkaamassa viileää yöilmaa takapihalla, kun sisäänhengitys oli hankalaa lievän laryngiitin johdosta.

Itse olen yrittänyt esittää tehokasta ja kaiken osaavaa graduate student -ihmistä minulle täysin uudessa yrityksessä. Pää lyö tyhjää ja korvissa soi, kun yritän saada äiti/kesäloma -aivot uusille taajuuksille.

Perjantaina menemme koko perheen voimin allekirjoittamaan mökin kauppakirjat. Pojat varustetaan tilaisuutta varten pikkuautoilla ja pädillä, jossa on ladattuna muumeja ja maisaa. Kauppojen teon jälkeen jatkamme matkaa mökille ja fiilistelemme Koivurinteen tunnelmaa. Emme kuitenkaan viitsi jäädä poikien kanssa mökille yöksi, koska se vaatisi peräkärryllisen verran tavaran raahaamista (eikä autossa ole edes koukkua). Vietämme kaksi yötä Saimaan Holiday clubissa, suunnittelemme mökille tarvittavien tavaroiden hankintalistaa ja sunnuntaina kurvaamme vielä Koivurinteen kautta ennen kotiinpaluuta.

Ainoa mutta suunnitelmissa on tietenkin poikien kunto: jos kuumetta nousee tai voinnit muuten huononevat, niin koko paletti menee uusiksi. Jännitys tiivistyy perjantaita kohden...

Syksyn uutuudet

Kirjoitan oman postauksen Nipsun kuulumisista. Loppukesällä meillä oli yksi lääkärikäynti, 3-vuotis neuvola ja apuvälineiden uusintoja.

Neuvolassa meitä oli vastassa uusi terkkari. Otettiin mitat ja juteltiin kuulumisia. Terkkari pahoitteli, että en ole saanut poikien suolisto-ongelmiin parempaa apua, mutta ei itsekään pystynyt enempään. Tilanne oli hallinnassa monta kuukautta, mutta heinäkuun lopulla palasimme hetkeksi vanhaan kaaokseen eli kakkaaminen pelottaa (ilmeisesti?) ja tahraisia vaippoja tulee päivässä lukemattomia. Oma fiilis tämän suhteen on voimaton. Eikö voitaisi jo siirtyä muihin ongelmiin? Ainoa positiivinen asia on, että Nipsun pitäisi saada kaupungilta ilmaiset vaipat, kun 3 vuotta tuli täytiin. Odotellaan vielä lääkärin lausuntoa sen suhteen.

Silmälääkärissä Nipsu käy puolen vuoden välein. Tammikuussa poika sai silmälasit, joita hän on sopeutunut käyttämään todella hyvin. Pari viikkoa sitten kävimme taas silmäpolilla, jossa oli tälläkin kertaa ehkä maailman mukavin silmälääkäri: sama nainen, joka kävi tarkastamassa poikien silmät viikon tai kahden välein koko keskola-ajan. Nipsu osaa korjata karsastuksen silmissään jo melko hyvin itse. Oikean silmän näön todettiin olevan hieman heikompi, joten lappuhoito aloitetaan taas. Tilasin Kanadasta kankaisen lapun, joka laitetaan lasien päälle, mutta se ei ole vielä saapunut.

HUS:in lakimiehet onnistuivat viimein purkamaan surkean apuvälinetoimittajan sopimuksen (lue tästä). Saimme uudet ja hyvinistuvat dafot heinäkuun lopulla. Vaikka dafot ovatkin hyvin tehdyt ja tukevat täydellisesti jalkoja, niin olen epävarma niiden hyödystä (niinkuin oli dafojen tekijäkin). Nipsun vasemman jalan virheasento lähtee lonkasta ja reidestä asti, jolloin nilkoissa olevat tuet eivät tätä korjaa. Dafoihin pitää aina jättää kasvuvaraa ja niiden päälle laitettavien kenkienkin täytyy olla numeroa isommat, jotta jalka dafoineen saadaan ahdettua kenkään. Liian isot ja kömpelöt kengät voivat lisätä jalkaterän sisäänpäinkääntymistä, joka on Nipsun jalan suurin virheasento. Meiltä löytyi ennestään yhdet sandaalit, joihin dafot mahtuivat. Kokeilimme pitää dafoja Nipsun jaloissa muutamana päivänä pari tuntia kerrallaan. Aluksi poika arasteli liikkumista, mutta tottumisen jälkeenkin kävely vaikutti mielestäni tosi jäykältä ja jalat olivat pahasti sisäänpäinkääntyneet. Koska Nipsu on ollut ilman jalkatukia jo maaliskuusta lähtien, niin päätimme jäädä odottamaan oman fyssarin kesälomalta paluuta. Katsotaan mitä asiantuntija sanoo jalkojen ja dafojen tilanteesta.

Saimme apuvälinekeskukselta lainaan vessaan pöntön tukivälineitä. Alunperin kysyin vinkkejä sairaalasta pöntön supistajiin. Nipsu halusi käydä välillä pöntöllä ja siinä hänen asentonsa oli vino. Saamamme tukivälineet eivät ole kuitenkaan Nipsun tapauksessa sopivat. Hän ei pääse itse kiipeämään pöntölle ja mukana tulleissa supistajissa ei ole mitenkään huomioitu pikkupoikia. Niinkuin jokaisen pojan äiti tietää, niin supistajassa on oltava kunnon roiskesuoja ja silti vessan lattian luuttuaminen on jokapäiväistä :) Tämä ratkaisu jää siis odottamaan tulevaisuutta, emme viitsi sitä kuitenkaan purkaa, koska se ei vie erityisesti tilaa. Jalkalaudan ja käsinojat saa helposti nostettua pois tieltä ja ne laitoinkin jo varastoon odottamaan.

Nipsun liikkuminen saa koko ajan lisää varmuutta ja vauhtia. Tuntematon ei välttämättä huomaa hänessä mitään erilaista. Juoksuaskeleita Nipsu yrittää ottaa, mutta juoksuksi sitä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua, parhaiten liikkumistyyliä kuvaa koikkelehtiminen tai harppominen.

Vasenta kättään Nipsu ei edelleenkään käytä. Siinä ei ole ollenkaan voimaa eikä tarttuminen onnistu. Isojen lasten keinussa olemista on harjoiteltu ja vasen käsi pysyy keinun kettingissä kiinni, kun sen siihen asettelee. Tällöinkin kyse on siitä, että sormet avataan väkisin ja keinun naru tai kettinki asetellaan kämmenen sisään. En ole varma, pystyykö Nipsu tahdonalaisesti puristamaan kädellään keinusta kiinni, vai onko kyse vain spastisuudesta.

Vasemmassa kädessä käytetään peukalotukea. Tuen tarkoitus on pitää peukaloa pois kämmenen sisältä. Vasen käsi on edelleen usein tiukassa nyrkissä ja peukalo kämmenen sisällä. Vuosien aikana kättä on pyritty rentouttamaan useilla tavoilla ja spastisuus onkin siinä vähentynyt.

Pojat ovat olleet nyt viikon päiväkodissa isojen lasten pedagogisesti tuetussa ryhmässä. Ryhmään tulevaa Nipsun avustajaa ei ole vielä palkattu, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Mutta tämäkin on asia, johon en tällä hetkellä voi sen enempää vaikuttaa, joten en jaksa sitä stressata. Muistutan päiväkodin johtajaa avustajan puuttumisesta joka kerta, kun johtajan näen. Jos elokuun aikana ei tapahdu asiassa edistystä, niin teen virallisen kantelun.

Iik, se on meidän (kohta)!

Meidän tarjous hyväksyttiin! Me ollaan kohta Koivurinne-nimisen tilan omistajia!

Viimeinen viikko on ollut melkoista soutamista ja huopaamista mökkikuumeen osalta. Ollaan puhuttu ja pohdittu mökkiasiaa Isimiehen kanssa lukemattomia tunteja. Jätettiin melkein tarjous jo aikaisemminkin. Luovuttiin jo kokonaan ajatuksesta, koska ajankohta ei ole paras mahdollinen. Sitten taas pohdittiin ja pohdittiin. Mitä me halutaan? Onko tämä hyvä kohde? Löytyykö jostain vielä parempi (tätä jossittelua voisi jatkaa loputtomiin)? Pitäisikö sittenkin odottaa vuosi tai pari?

Eilen illalla otin kuvan ostotarjouksesta ja lähetin sen välittäjälle klo 21.32. Tänään klo 12.10 sain puhelun onnitteluineen.

Huh.

Kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä. Kolme ja puoli tuhatta neliötä maata. Asuinpinta-alaa noin 40 neliötä. Rantasauna. Äärettömän kirkasvetinen ja kaunis järvi. Tasaista varpukkoa pihassa. Meidän (ei vielä virallisesti, mutta melkein).

Lastenhoitaja MLL:sta

Uskaltauduin vihdoin ja viimein rekisteröitymään MLL:n lastenhoitoavun sivustolle. Päätös siitä, että jätän lapset täysin vieraan ihmisen hoiviin, oli loppujen lopuksi todella helppo. Pojat osaavat jo melko hyvin itse kertoa asioista; he puhuvat niin selkeästi, että vieraskin heitä ymmärtää. Vessa-asiat eivät vielä suju, mutta sitä varten on kertakäyttövaipat olemassa. Nipsun vammaa ei tarvitse huomioida mitenkään erityisesti varsinkaan muutaman tunnin hoitoaikana.

Eilen meillä oli Isimiehen kanssa lyhyet treffit, kun parikymppinen "tyttö" tuli hoitamaan poikia neljän tunnin ajaksi. Pojat ottivat hoitajan vastaan iloisesti eikä minkäänlaista vierastusta ollut. Annoin hoitajalle lyhyet ohjeet ja pistin vartin tutustumisen jälkeen ulko-oven takanani kiinni. Kuinka helppoa! Yllättävää kyllä, en ollut oikeasti yhtään huolissani, vaikka en tuntenut hoitajaa enkä tiennyt hänestä muuta kuin nimen ja puhelinnumeron.

Isimies tuli suoraan töistä ostarille, missä kävimme syömässä ja kahvilla sekä pidimme samalla perhepalaverin mökkiasioiden tiimoilta. Kotiin palatessa kaikki oli mainiosti! Tällaista yhteistä aikaa tulemme varmasti järjestämään tulevaisuudessa enemmänkin, niin hyvä mieli tästä kerrasta jäi.

Ensi viikolla alkaa taas päiväkoti. Muutama päivä menee tutustuessa uuteen ryhmään ja uusiin hoitajiin. Loppuviikosta jätän pojat jo päiväkotiin lyhyemmiksi päiviksi hoitoon, mutta varhaiset aamuherätykset alkavat vasta runsaan viikon päästä. En mene vielä(kään) töihin, vaan menen tekemään koulutukseeni liittyvää opinnäytetyötä erääseen alan tehtaaseen. Ensi viikolla tehdään jonkinlaista päätöstä myös mökkiasiassa, joten jännittävä viikko siis luvassa.

Villa Elfvikin seikkailumetsä

Osallistuimme tänään Villa Elfvikin järjestämään lasten metsäretkeen, jonka teemana oli seikkailujen metsä. Villa Elfvikissä järjestetään usein sunnuntaisin lapsille ja perheille suunnattua luonto-ohjelmaa. Tämänpäiväinen retki oli huippukiva! Lapsia oli todella ajateltu suunnittelussa.

Retken pituudeksi oli etukäteen ilmoitettu 2 tuntia (klo 10.30 - 12.30). Mietin, että meidän jätkät eivät jaksa näin kauan seikkailla metsässä. Mutta kuinkas kävikään: aika meni huomaamatta. Olimme varustautuneet yhdellä kantorinkalla ja eväsrepulla, tämä kokoonpano oli riittävä. Nipsu pääsi kantoreppuun lepäämään, kun väsähti, vaikka enemmän taisi olla kyse henkisestä kuin fyysisestä väsymisestä.

Seikkailu aloitettiin tutkimalla retken johtajan näyttämää karttaa (kankaaseen piirrettyjä kuvia). Käveltiin noin sadan metrin matka ja löydettiin aarrearkku, joka oli kuitenkin tyhjä. Sitten siirryttiin metsäpolulle etsimään aarretta. Seurasimme oksista tehtyjä nuolia ja noin sadan metrin välein pysähdyttiin suorittamaan jotakin haastetta. Haasteita oli mm. hämähäkkiverkon läpi selviäminen (köysiä viritetty puiden väliin), pesien rakentaminen metsien eläimille ja tuoksuvien asioiden kerääminen muovipurkkiin. Puolessa välissä pidettiin evästauko. Lopulta aarre löytyi ja se oli upea timantti.

Tässä rakennetaan hiirelle taloa.

Aivan mahtavan hyvin järjestetty retki! Kokonaisuudessaan emme kävelleet kuin vajaan kilometrin, ja tasaisin välimatkoin olleet tehtävät pitivät lasten mielenkiinnon yllä. Sää oli myös täydellinen, puolipilvistä eikä liian kuumaa. Osallistumme Villa Elfvikin retkiin varmasti myös tulevaisuudessa.

Lomapäiviä ja mökkikuumetta

Viikko on taas vierähtänyt ja loman loppu alkaa häämöttää. Täytyy tunnustaa, että päiväkodin jatkuminen on mielessä joinakin päivinä useamman kerran. Jotkin päivät koostuvat pelkistä uhmakiukuista, äitiin tarrautumisesta ja alituisesta kitinästä eikä omaa lepohetkeä ole hetkeäkään. Näinä päivinä tukiverkoston ja hoitoavun puuttuminen taas korostuu ja meidän vanhempien jaksaminen on vaarassa.

Olemme hengailleet poikien kanssa lähinnä kotinurkissa. Olemme tehneet pieniä retkiä lähiseudulle kuten Koiramäen pajutalliin ja Haltialaan, pyöräilleet asukaspuistoihin aurinkoisina päivinä ja tapelleet sateisina päivinä kotona.

Viimeisten viikkojen aikana minun ja Isimiehen on vallannut erittäin korkea mökkikuume. Mietimme pitkään, olemmeko kesämökki-ihmisiä. Ja vastaus on kyllä. Haluamme oman mökin, jossa voi viettää viikonloppuja ja lomaviikkoja lasten kanssa.

Olemme pohtineet tärkeimpiä kriteerejä mökin etsinnälle, ja ehdottomasti tärkeimpiä hinnan ohella ovat sijainti ja etäisyys. Sähköjä emme tarvitse (aurinkopaneelit ovat nykyään tehokkaita) ja juokseva vesikin on turha ylellisyys. Olen nyt käyttänyt mökin etsintään netistä lukemattomia tunteja ja sen lisäksi ajanut 800 kilometriä katsomassa paikan päällä sopivia ehdokkaita. Sitä sopivaa odotellessa...

Viime kertaiseen postaukseen liittyen: molemmilla pojilla on taas vaipat (aina ja kaikkialla).

Kuivaksi tai sitten ei?

Jokainen vanhempi opettaa lapsensa kuivaksi juuri itselleen sopivalla tavalla. Toiset suosivat kerrasta vaipat kokonaan pois -tyyliä, erään professorin mukaan näin voisi muka opettaa kaikki kuivaksi alle 2-vuotiaana. Hölynpölyä, sanon minä ja aika moni muukin vanhempi. Jos et vielä ole juttua lukenut, niin lue se tästä. Toiset vanhemmat taas odottavat, että lapsen vaippa on useimmiten kuiva ja lapsi ilmoittaa itse hädästään ja vaipat otetaan vasta sitten pois.

Minä käytin jotain tästä välimaastosta olevaa taktiikkaa, ja se näyttää epäonnistuvan. Kaikkien mukaan kesä on parhainta ja helpointa aikaa kuivaksi opettelulle ja niinhän se on: pyykkiä tulee vähemmän. Molemmat pojat kävivät keväällä mielellään potalla ja melkein aina potalla käydessä saatiin myös tulosta eli pissaa tuli pottaan. Vaipat olivat kuitenkin useimmiten märkinä. Toukokuun lopulla otettiin tehotreenit eli näytettiin hienoja alushousuja, jätettiin vaipat pois ja laitettiin alkkarit jalkaan ensin kotona sisällä ja siitä pikkuhiljaa laajennettiin vaipattaoloaikaa. Niisku ei ollut vielä valmis (lue tästä), joten hänen kohdallaan palattiin pikaisesti takaisin vaippoihin. Nipsun kohdalla edistystä tuli hitaasti mutta varmasti. Parin viikon sisään Nipsulla oli jo kuivia päiviä. Hän ei edelleenkään ilmoittanut pissahädästä, mutta kun potalla käytiin 2-2,5 tunnin välein, niin poika pysyi joskus kuivana jopa kaksi päivää peräkkäin.

Mutta mutta. Ei se tietenkään ollut niin helppoa. Mikäs nyt olisi meidän lapsilla helppoa? Jos Nipsulla olisi tullut vahinkoja jatkuvasti eikä edistystä olisi tapahtunut, olisin tottakai luovuttanut hänenkin kohdallaan jo aikoja sitten ja todennut, että poika ei ole vielä kypsä. Mutta useat onnistuneet kuivat päivät välillä loivat toivoa, että kyse on vain meidän vanhempien sitkeydestä (tai jostain muusta, mitä en vain ymmärrä). Niinhän mediassakin välillä toitotetaan: vaipat ovat kuulemma nykyään "liian" hyviä, vanhemmat laiskoja ja lasten kuivaksi oppimisen ikä vain viivästyy. Yli kuukauden kokemuksella voin väittää, että kaikki nämä väittämät ovat täyttä potaskaa.

Olen jaksanut kannustaa ja palkita Nipsua 1,5 kuukauden ajan. Olen syyllistynyt torumiseen vain kaksi kertaa, kun olen itse ollut hermoromahduksen partaalla huonosti nukuttujen öiden takia (ja kokenut sen jälkeen hirveää morkkista). Olen ollut sitkeä ja siivonnut pissaa lattioilta ja pessyt pyykkiä joka ikinen päivä. Lapsella ei ole ollut päivävaippaa kuukauteen. Poika ei pelkää pottaa eikä pönttöä, vaan menee mielellään tekemään asiansa, kun siihen kehottaa. Viime viikollakin oli monta kuivaa päivää. JA TAAS EILEN TULI 4 JA TÄNÄÄN 3 VAHINKOA. Nyt loppui meikäläisen kärsivällisyys.

Toisaalta ketuttaa, että olen käyttänyt tähän koko alkukesän. Että olen pessyt lattioita ja pyykännyt joka päivä. Olenko sittenkin painostanut lasta liikaa, vaikka hän ei ole siihen fyysisesti vielä valmis? Toisaalta en haluaisi kaiken tämän jälkeen luovuttaa. Miksi hitossa hän on joskus kuiva ja sitten taas ei?

Tänään olin kolmannen vahingon jälkeen niin väsynyt, että laitoin Nipsulle vaipan. Asiaan vaikutti myös se, että meillä on valvottu viimeiset 4 yötä Niiskun vauvarokon yms takia ja olen itse aivan lopussa. Suutuspäissäni laitoin koko kesän nurkassa olleen olohuoneen maton takaisin paikoilleen ja päätin, että se oli tässä tämä harjoittelu. Kun pojat nukahtivat sänkyihinsä, niin päätin antaa Niiskulle vielä neljä päivää aikaa näyttää valmiutensa. Tällä kertaa niin, että pääsen itse helpolla. Eli huomisesta lähtien pojalla on alushousut ja niiden päällä vaippa. Alushousuja on niin paljon, että joka päivä ei tarvi pyykätä ja matotkin säästyvät. Tällä taktiikalla mennään loppuviikko. Katsotaan harmittaako poikaa mahdollisen märkyyden tunne vai ei. Potalla käydään säännöllisesti niinkuin ollaan tehty jo pitkän aikaa.

3 vuotta

Juhlimme sunnuntaina 3 vuotiaita Nipsua ja Niiskua. Osa sukulaisista asuu Oulun seudulla, joten saimme siellä käydessämme jo lahjoja mukaan. Nyt kahvittelimme hieman lähempänä asuvien kesken. Pojilla oli kakun päällä omat kynttilät, joiden värin he itse valitsivat.

Vielä lauantai-iltana mietimme, pidetäänkö synttäreitä ollenkaan. Kaikki valmistelut oli tehty, piirakat, kakut ja keksit leivottu. Mutta Niisku oli korkeassa kuumeessa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä alkoi kuume nousemaan, ja lämpö pysytteli 38-39 asteen tuntumassa koko ajan. Mitään muita oireita pojalla ei ollut. Pohdinnan jälkeen päätimme viettää synttärit, koska toista tilaisuutta niihin ei olisi tullut. Niisku jaksoi juhlat todella hyvin lääkkeiden voimin. Kuumeilu loppui tasan kolmen vuorokauden kuluttua, joten ilmeisesti kyseessä oli vauvarokko.

Synttärilahjoiksi pojat saivat paljon kirjoja, autoja ja muumitalon asukkaineen. Muumitalolla on leikitty ahkerasti ja erityisen mieluisia olivat myös asuntoautot. Niisku sai kummeiltaan lahjaksi poliisiauton, jossa on vilkkuvalot ja äänet. Nipsu on ottanut yllättävän hyvin sen, että hänellä vastaavaa autoa ei ole.

Isimiehen piti palata töihin eilen. Hänellä ei ollut kuin kaksi viikkoa palkatonta vapaata uudesta työpaikasta johtuen. Minä jatkan jätkien kanssa tappelua kotona.

5,5 tuntia junassa kaksosten kanssa

Ensin ajatuksena oli tulla Oulusta takaisin kotiin yhden yön taktiikalla - eli pysähtyä matkan varrella yhdeksi yöksi. Pojat eivät millään jaksaisi istua autossa reilua 600 kilometria. Etsin majoituspaikkoja nelostien varrelta enkä löytänyt mitään kivaa, ainakaan sopuhintaan. Sitten mietin toista vaihtoehtoa: junallako kotiin? Jo lyhyen pohdinnan jälkeen junamatka alkoi kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Keskiviikkona puolen päivän aikaan Isimies saattoi minut ja pojat Oulun juna-asemalle, etsimme omat paikkamme leikkivaunusta, annoimme Isimiehelle lähtöhalit ja minä valmistauduin hermoja koettelevaan matkaan. Vaikka pojat matkustaisivat vielä ilmaiseksi junassa, ostin yhden lastenlipun. Tämä oli loistava ratkaisu! Mahduimme kaikki kolme mainiosti istumaan kahdelle paikalle. Omilla paikoilla oli hyvä syödä eväitä ja käydä muutenkin välillä rauhoittumassa.

5,5 tunnin matka sujui yllättävän nopeasti. Pojat leikkivät välillä leikkipaikalla. Kun siellä tuli ruuhkaa, siirryimme omille paikoille lukemaan kirjoja, katsomaan Muumeja pädiltä tai värittämään värityskirjoja. Ravintolavaunussa käytiin syömässä pullat. Ainoa seikka, joka aiheutti minulle lisää harmaita hiuksia, oli vessakäynnit. Vessat olivat todella likaisia, lavuaari ei vetänyt, käsipyyhe oli loppu.

Yhtään raivaria ei saatu. Helsingistä meidän piti vielä jatkaa matkaa lähijunalla ja bussilla ennen kotiinpääsyä. Tässä vaiheessa matkarattaissa kiemurreltiin ja kitistiin, mutta rusinapurkit ja muovipussiin pakatut murot pelastivat loppumatkan.

Taas kerran osoitus siitä, että elämä helpottaa. Puoli vuotta sitten en olisi suostunut moiseen suoritukseen yksinäni.

Ikaalinen saa kiitettävän arvosanan

Viisi lomapäivää Ikaalisten kylpylässä ja paikka saa meiltä kiitettävän arvosanan. Buffetruoka oli suurinpiirtein samanlaista päivästä toiseen, mutta tärkeintä oli se, että mun ei tarvinnut kokata. Vaikka huoneemme oli pieni ja tuskaisen kuuma, niin pojat nukkuivat matkasängyissään hyvin, joten sekin puoli sujui.

Viiden päivän aikana ehdimme tehdä monta juttua. Sadepäivän ohjelmassa oli Titi-Nallen talo, jossa riitti leikittävää vaikka isot nallet hieman pelottivatkin. Yhtenä päivänä ajoimme puolen tunnin matkan päässä olevaan Kiviniityn kotieläinpuistoon, jossa riitti ihmeteltävää moneksi tunniksi. Kiviniityssä oli eläinten lisäksi peikkometsä, tramppoja, leikkipuisto, polkuautoja, sähkömönkkäreitä ja grillikatokset eväiden syömistä varten. Paikasta löytyi siis kaikki mahdollinen lapsiperheen kesäpäivän viettoa varten. 

Ikaalisten kylpylässä oli myös tehty kaikki mahdollinen pienten lasten viihtymiseksi. Kylpylän lastenmaailman vesi oli todella lämmintä, vesileluja oli paljon, liukumäkiä oli sekä isoille että pienille. Perhesaunan telkkarissa pyöri nonstoppina Titi-Nallen videot. 

Samaan aikaan Ikaalisissa lomaa oli viettämässä entuudestaan tuttuja liikuntavammaisten lasten perheitä, ja uusiakin tuttavuuksia syntyi. Lomasta jäi erittäin hyvät fiilikset. Nyt matka jatkuu kohti Oulua. Ajomatkaa yhdelle päivää kertyy melkein 500 kilometriä. Rankka päivä tiedossa. 

Tuetulla lomalla Ikaalisten kylpylässä

Pääsimme cp-liiton tuetulle perhelomalle Ikaalisten kylpylään. Tiedossa on viisi vuorokautta valmista ruokaa ja leppoisaa lomailua lauantaihin asti. Mukana on myös kaksi tuttua perhettä viime kesän sopeutumisvalmennuskurssilta.

Emme ole aikaisemmin olleet Ikaalisissa, mutta olin kuullut huhuja, että se on huippu paikka lapsiperheille. Ensimmäinen fiilis ei ihan ollut sellainen. Meidät majoitettiin ikivanhaan ja kulahtaneeseen hotelliin, jossa on turkasen kuuma (26 astetta kun ulkona 12 ja vesisade) eikä ilmanvaihtoa. Olemme koko perhe kahden hengen huoneessa, mihin on ahdettu minikeittiö ja kaksi vauvojen matkasänkyä.

Päivällinen oli keskinkertaista buffetruokaa, jossa oli onneksi ajateltu myös lapsia. Ruokailun jälkeen löysimme leikkihuoneen, joka on sateisten päivien pelastus. Siellä on joitakin leluja ja abc-tyylinen kiipeilypaikka pallomerineen.

Iltapala oli meidän mielestä niin surkea, että huomenna pitää käydä kaupassa ostamassa omat iltapalavermeet hotellihuoneeseen.

Kunhan vesisade taukoaisi, niin tämäkin paikka näyttäisi paremman puolensa. Huomenna mennään testaamaan kylpylä. Saa nähdä, miten kaksi vettä arastelevaa poikaa suhtautuu roiskeisiin.

Vihaa ja rakkautta

Nipsulla on viime viikkoina ollut voimakas äitivaihe. Äiti, sylkkyyn. Äitiii, äitiii. Koko ajan äitiii. Vauvavuonna ja vielä taaperoinakin ymmärsin ja jaksoin. Mutta nyt. 13 tuntia päivässä äitiii!!!

Välillä ei vaan jaksa. Poika tai kaksi roikkuu lahkeessa, leikkiä ei voi ilman äitiä, mihinkään ei voi mennä ilman äitiä, äidin sylissä pitää olla koko ajan.

Pakenen vessaan. Istun pöntön kannen päällä muutaman minuutin. Kuulen oven takaa, kun Niisku yllyttää veljeään: "tule hakkaamaan peiliä". Huokaisen syvään, avaan oven ja puutun tilanteeseen, ennenkuin peiliovi tipahtaa alas.

Illalla pojat nukahtavat kiltisti ja nopeasti omiin sänkyihinsä. Otan lasin viiniä ja palan suklaata. Huokaisen taas. Ne on niin helvetin rasittavia. Ja niin helvetin ihania.

Muistelen parin viikon takaista kauppareissua. Menin yksin poikien kanssa pikkukauppaan. Ilman rattaita, ilman ostoskärryjä. Molemmat kävelivät kaupassa oman korin kanssa. Mitään ei rikottu, kaikki selvisivät hengissä kaupasta ulos. Ja kaikki tarvittava saatiin ostettua. Ja se puhdas ilo, kun jätkät saivat nostaa oman korinsa ostokset kassahihnalle.

Yhtäaikaa niin rasittavia, niin kauheita, niin uhmakkaita, niin rakkaita, niin ihania, niin täydellisiä.

Täydellinen reissu Muumimaailmaan

Viikonlopun reissu Naantaliin ja Turkuun oli erittäin onnistunut. Perjantaina ehdimme vain majoittua vuokra-asuntoomme ja käydä kaupassa pikaostoksilla. Lyhyellä varoitusajalla airbnb:n kautta vuokrattu asunto oli loistava valinta: Naantalin vanhasta kaupungista "pihamökki", missä oli ihastuttava terassi ja juuri meidän tarpeisiin riittävä parvellinen yksiö.

Asunnon emännän lahjoittama pullo korkattiin poikien nukahdettua.

Lauantaiaamuna olimme Muumimaailman portilla heti sen avauduttua klo 10. Ensimmäinen tunti meni poikien hieman arastellessa isoja Muumihahmoja, mutta muuten he olivat innoissaan kiertämässä paikkoja. Nipsu rohkeampana uskalsi melko pian jo mennä halaamaan hahmoja ja iltapäivällä Niiskukin rohkaistui ja innoissaan halaili ja silitteli Peikkoa, Mammaa ja Pappaa. Kaikkiaan olimme Muumimaailmassa kuusi tuntia! Osittain meillä oli omat eväät, mikä oli loistava ratkaisu, kun otti huomioon ruokapaikkojen hinnat (limupullo maksoi 3,80 € !). Tuplamatkarattaat olivat mukana tottakai, mutta Nipsua piti silti kantaa sylissä monessa paikassa, kun hänen voimansa hiipuivat eikä portaiden nouseminen saati kävely enää luonnistunut.

Lähdettyämme pois Muumimaailmasta vietimme vielä hetken läheisessä leikkipuistossa ja sitten suuntasimme etsimään ruokapaikkaa Naantalin satamasta. Ensimmäisessä paikassa oli ruuhkaa ja ruokien luvattiin tulevan vasta tunnin päästä, kahdessa seuraavassa lastenmenu koostui pitsoista ja hampparista. Lopulta viimeisenä epätoivoisena yrityksenä menimme Naantalin Kaivohuoneelle, jossa saimme aivan loistavaa palvelua. Pojat jakoivat lasten lohi-peruna-annoksen ja söivät vielä meidän lautasilta herkkupaloja. Ruuan odotteluun meni ehkä parikymmentä minuuttia ja jopa erittäin raskaan (ja unettoman) päivän jälkeen jätkät jaksoivat odottaa kiltisti ruuan tuloa pöydän ääressä. Olin aivan tavattoman ylpeä heistä!

Sunnuntaina suuntasimme kohti Kupittaan Seikkailupuistoa. Kävin hakemassa puiston vieressä sijainneesta lähikaupasta retkieväät ja parin tunnin leikkien jälkeen grillasimme puistossa makkarat ja söimme muut eväät grillin luona.

Tottakai välillä tuli kiukku- ja väsymyskohtauksia, mutta moneen kertaan ihmettelimme Isimiehen kanssa sitä, kuinka helppoa ja erilaista poikien kanssa on nykyään reissata. Nipsu oli koko viikonlopun ilman päivävaippaa. Hänellä oli päällään harkkahousut, jotka ovat aivan loistava keksintö ja hintansa arvoiset. Pikkulirahduksia sattuu useasti, mutta harkkahousut pitävät ne sisällään. Lauantaipäivä ilman vaippaa meni Nipsun kanssa loistavasti, mutta sunnuntaina taas kävi isoja vahinkoja useasti. Vuoristorataa tämänkin asian kanssa siis edelleen. Eteenpäin on kuitenkin molempien poikien kanssa menty hurjasti ja tässäkin mielessä elämä helpottaa.

Ylämäen jälkeen tulee aina alamäki

Jos viime viikon perjantai oli karmea päivä, niin viikonloppuna ja tällä viikolla on ollut monta kivaa päivää.


Olemme viettäneet mahdollisimman paljon aikaa ulkona, mikä helpottaa kiukkuamista puolin sun toisin. Kuivaksi opettelussa on ollut välillä muutama parempi päivä, tämäkin asia näyttää menevän vuoristorataa. Muutamana aamuna olen saanut nukkua jopa kahdeksaan asti, kun pojat ovat nukkuneet univelkojaan pois. Nämä myöhään aloitetut aamut lupaavat aina myös parempaa päivää, koska silloin iltapäivän ja illan väsymysraivareita on vähemmän.

Olimme tänään Lastenlinnassa Niiskun keskoskontrollissa. Jätkä ei suostunut näyttämään neurologille ja fyssarille, miten osaa juosta ja hyppiä, mutta muuten käynti meni hyvin. Poikien ollessa toisessa huoneessa keskustelimme Niiskun aistiyliherkkyyksistä. Saimme lähetteen lastenpsykiatriselle polille, joka on erikoistunut juuri keskosten ruokailuongelmiin. Neurologi sanoi vielä ihanasti, että heihin voi aina ottaa yhteyttä, jos tulee muita ongelmia, eikä tarvitse odottaa seuraavaa käyntiä. Olen niin onnellinen, että meillä on kontakti Lastenlinnaan.

Huomenna lähdemme viettämään viikonloppua Naantaliin ja Turkuun. Suuntana on ainakin Muumimaailma, säiden mukaan myös muuta kivaa ulkotekemistä. Viikonlopusta tulee siis varmasti mahtava!

Päivä, jonka voisi peruuttaa

Päivä kahden uhmaikäisen kanssa voi olla joskus pidempi kuin nälkävuosi. Tänään oli sellainen päivä.

Aamu alkoi taas ihan liian aikaisin. 9,5 tuntia yöunta alle 3-vuotiaille ei ole tarpeeksi, varsinkaan kun päikkäreitä ei nukuta. Aamu jatkui "äiti nukkuu vielä, on yö" -leikillä, kunnes parisänky täyttyi ohivuotaneesta pissasta. Klo 6.30 on täydellinen aika laittaa pyykkikone päälle ensimmäisen kerran.

Päivään sisältyi myös:
- noin 20 painiottelua
- noin 10 hermoromahdusta (+ yksi äidin)
- noin 10 pissavahinkoa
- noin 1000 kertaa älä koske tai älä ota -komentoa
- noin 10 pipi-itkua
- noin 50 minä haluan -huutoa
- noin 100 yleistä jokin hätänä -vinkunaa
- noin 20 mikä toi on -vinkunaa (aiheuttajana etana, roska, muurahainen yms)

Päivä päättyi siihen, että vaippa oli huomaamattani repeytynyt hieman ja KOKO asunto oli täynnä sitä pienen pientä purua, jota vaipan sisällä on PALJON.

Ja tänään oli Isimiehen vapaailta, joten olin koko päivän yksin noiden ihanuuksien kanssa. Suklaakeksipaketti, joka on tarkoitettu kakkapalkinnoksi, on jostain syystä tyhjä.

Kahden kuukauden loma

Viime viikon keskiviikkona oli poikien viimeinen päiväkotipäivä kahteen kuukauteen. Olen heidän kanssaan kotona elokuun alkuun asti, Isimiehellä on vain kaksi viikkoa lomaa. Viimeisenä päiväkotipäivänä saatiin kuulla iloisia uutisia syksyn aloitukseen liittyen: pojat siirtyvät elokuussa isojen ryhmään, joka on pedagogisesti tuettu ryhmä. Espoo suuressa viisaudessaan lakkautti integroidut ryhmät, mutta ainakin mun korvaan tämä uusi ryhmä on sama asia kuin vanha integroitu. Poikien tulevassa ryhmässä on 15 lasta, kaksi lastentarhanopettajaa, yksi lastenhoitaja ja Nipsulle suunnattu ryhmäavustaja. Aivan loistava tilanne siis! Nyt voin hyvillä mielen viettää kesälomaa.

Paljon on jo ehtinyt tapahtua, vaikka olemme olleet lomalla vasta vajaan viikon. Yritän löytää positiivisia puolia myös niistä vähän negatiivisemmista tapahtumista ja sattumuksista. Tässä lista:

- Nipsunkin kuivaksi opettelussa tuli isoja takapakkeja (oli pakko laittaa vaipat takaisin)
  -> suklaakeksibileitä onnistuneista isoista suorituksista on vietetty silti päivittäin

- Niisku poltti leukansa kuumaan hellanlevyyn
  -> oppisiko poika tästä, että hellalle ei kiivetä

-telkkarin lastenohjelmat eivät ala vielä 5.30
  -> silloin on jo valoisaa ja linnut laulavat

-harkkahousut pitävät vain pienen pissan sisällään
  -> saan ostaa uuden sohvan parin vuoden päästä, kun pojat ovat täysin kuivia

-jo nyt tuottaa tuskaa keksiä kaksi ruokaa per päivä
  -> mä saan rauhassa syödä hyviä salaatteja, kun pojat vetää napaansa atrian pinaattilettuja

-vauva-ajat palasivat mieleen, kun Nipsu huusi autossa 20 minuuttia putkeen
  -> Niisku nukahti Nipsun huutoon, koska ei saanut enää veljestä keskustelukumppania

- ehdin olla neljä päivää terve, kunnes sain uuden flunssan
  -> allergianuha ei vaivaa, koska on parempi räkätauti

Ihanan kesäistä viikon jatkoa kaikille! (Huomenna muistan laittaa otsaanikin aurinkovoidetta, niin kivasti se tänään alkoi punottaa.)

Täydellinen paniikki märistä housuista

Kotona hyvin alkanut vaipattomuus-harjoittelu johti täydelliseen katastrofiin eilen. Nipsun kanssa harjoittelu on sujunut ihan ok, eli vahinkoja sattuu, mutta ei mitenkään erityisen paljon.

Neljän kotona pidetyn harjoittelupäivän aikana Niiskulla tuli vahinkoja enemmän, housuissa oli pieni liru tuon tuosta. Asiasta ei tehty tietenkään mitään suurta numeroa eikä se poikaakaan haitannut sen enempää.

Eilen aamulla päiväkodissa näytettiin ylpeinä poliisiauto-kuvioisia alushousuja. Hoitajien kanssa sovittiin, että ulos ja päiväunille laitetaan vaipat. Iltapäivällä minua odotti valtava pino märkiä vaatteita päiväkodin naulakolla. Niiskulta oli kuulemma tullut todella useasti pissavahinko. Kotiin tultuamme käytiin potalla ja otettiin vaipat pois. Niiskulla tuli seuraavan puolen tunnin aikana neljä kertaa housut märiksi. Viimeisellä kerralla poika jo itki. Asiasta ei tehty sen suurempaa numeroa, kysyin Niiskulta laitetaanko vaippa ja myöntävän vastauksen jälkeen näin tehtiin. Vaipan laiton jälkeekin Niisku irvistelee vähän väliä ja puhkeaa itkuun. Ihan kuin häneen sattuisi. Poika pitelee haaroistaan ja itkee. Koko ruokailun ajan hän puhkeaa voimakkaaseen itkuun muutaman minuutin välein, itkua edeltää kiemurtelu ja naaman vääntely. Tulkitsen tilanteen niin, että pissaa lirahtaa vaippaan ja hän itkee sitä. Ajattelen, että kyseessä on virtsatientulehdus, pissaaminen kirvelee. Poika on täydellisessä paniikissa. Mietin jo, että pitää lähteä päivystykseen hakemaan antibiootit, koska Niisku on niin kipeän oloinen. Käydään potalla ja sinne pissa tulee normaalisti ilman itkua. Mitä ihmettä? Leikitään ilta kotipihassa ja mitään ongelmaa ei ole. Iltapesuille mentäessä märkä vaippa vaihdetaan kuivaan, pottaan pissaamisessa ei edelleenkään mitään ongelmaa.

Yö sujui rauhallisesti. Aamulla pottakäynnin jälkeen laitoin Niiskulle vaipan ja kerroin päiväkodissa hoitajille, että palattiin takaisin vaippaan toisen pojan kohdalla.

Poika meni täysin sekaisin siitä, että ei pystynyt pidättämään pissaa ja housut kastuivat. Ei sujunut tämäkään asia meidän perheessä ihan tavallisesti.

Voimaton olo.