tiistai 28. elokuuta 2018

Muumin erilainen käsi ja lahjominen

Otimme muutama viikko sitten käyttöön huikean hyvän lahjomiskikan: pikkupoika saa suklaakarkin, jos ilmoittaa itse isommasta vessahädästä ja housuun tai vaippaan ei ehdi tulla mitään. Tärkeintä tässä lahjomisessa on juuri tuon hädän itse ilmoittaminen, koska se ei ole meillä aikaisemmin onnistunut.


Niisku sai ideasta kiinni muutamassa päivässä, ja nyt näyttäisi siltä, että Nipsukin on vihdoin oppinut Dumlejen ihanuuden. Oikealla tiellä siis ollaan kesän katastrofien jälkeen. Pyykkivuori pienenee ja vaipparoskiskaan ei täyty niin nopeasti. Hiljaa hyvä tulee. Suklaan voimalla eteenpäin. Ainoa ongelmahan tässä on se, miten perheen aikuiset malttavat pitää näppinsä erossa Dumlepussista.



Viikonloppuna vietettiin Espoo-päiviä ja olimme räkätaudeista huolimatta mukana monessa eri tapahtumassa. Käytiin tutustumassa lähistön paloasemaan, jumppailtiin ja syötiin ulkona. WeeGee-museolla pojat askartelivat itselleen Muumihahmot. Nipsun muumista tuli tottakai pinkki, koska se on pojan lempiväri tällä hetkellä. Muumeja on ihailtu päivittäin. Tänään Nipsu totesi, että pinkillä muumilla on myös erilainen käsi, koska hänelläkin on. Ja niinhän sillä onkin. Muumin toisessa kädessä ei ole peukaloa, ja samoin Nipsun oma peukalo on usein ”hukassa” kämmenen sisällä. Aivan loistava oivallus jätkältä.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Hyvästi Lastenlinna

Ensimmäisen kerran kävin Lastenlinnassa melko tarkkaan 4 vuotta sitten. Tuo eka kerta koettiin yhdessä Isimiehen kanssa ilman lapsia. Pojat olivat Lastenklinikan teho-osastolla ja me aikuiset kävimme juttelemassa psykiatrian ammattilaisen kanssa tunnesiteen luomisesta keskoskaapeissa makaaviin rääpäleisiin.



Ekan kerran jälkeen käyntejä Lastenlinnassa on ollut paljon. Neurologin kontrolleja, fyssarin kanssa jumppamatolla temppuilua, toimintaterapeutin kanssa leikkimistä, mittaamista ja punnitsemista, kipsiortoosien valamista, sähkölaitteiden testaamista, päikkäreiden nukkumista eeg-piuhat päässä. Unohtuiko jotain? 

Tänään kävin Lastenlinnassa Niiskun kanssa keskoskontrollissa. Juteltiin neurologin kanssa ja Niisku näytti kuperkeikan sekä pomput trampalla. Fyssari kävi pyörähtämässä huoneessa, mutta lähti muihin hommiin kuperkeikan nähtyään ja kuultuaan polkupyörästä ilman appareita. Todettiin yhdessä neurologin kanssa, että vuodessa on tapahtunut hurjaa edistymistä. Syöminen ja aistiherkkyydet ovat helpottaneet. Vessa-asiat ovat vielä hakusessa, mutta ne tulevat ajan kanssa, sitten joskus. Mun mielestä Niiskun osalta kontrolleja ei enää tarvittaisi, varmuuden vuoksi tsekataan tilanne kuitenkin vielä ennen kouluikää. 

Tämä oli jäähyväiskäynti Lastenlinnassa. Nipsun kohdalla käynnit jatkuvat loppusyksyllä, mutta silloin menemme parin sadan metrin päähän, Uuteen Lastensairaalaan. Sitä vierailua odotan suurella innolla, ihanaa nähdä uusi rakennus, joka on tehty lapsille. 

maanantai 6. elokuuta 2018

Haikeus

Eilen illalla ajelimme kotiin mökiltä, jossa olimme olleet viikonlopun vietossa. Aurinko laski ukkospilvien taakse ja taivas oli mahtavan näköinen. Minuun iski valtava haikeus. Kesä on ohitse. En halua.



Lauantai-iltana mökillä oli kova ukkosmyrsky ja lämpötila laski nopeasti. Seuraavana aamuna eli sunnuntaina minun piti jo laittaa huppari päälleni, mutta onneksi aurinko jaksoi jälleen iltapäivällä lämmittää. Sunnuntaina illalla teimme poikien kanssa tämän kesän viimeiset iltapesut laiturilla ennen kotimatkalle lähtöä. Voi kuinka rakastankaan noita laituripesuja! Helteellä emme ole jaksaneet lämmittää saunaa joka ilta, kun on voinut vaan heittää vaatteet pois ja käydä laiturilla pesulla.

Voi miksi tämä kesä ei voinut jatkua loputtomiin? Tuntuu siltä, että opimme poikien kanssa vasta hetki sitten löytämään hyvän lomafiiliksen ja nauttimaan olostamme ilman turhaa stressiä.

Tänään Niisku oppi ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Polkupyöräily ei ole kiinnostanut häntä koko kesänä, mutta tänään jätkä lähti polkemaan. Ja saman tien hän pyöräili 1,5 tuntia kotipihan asfalttia ympäri.



Huomenna töihin. Aaaarrghh.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Vesipelko

Sekä Nipsu että Niisku ovat pelänneet vettä aina. Kotona vauva-ammeessa oli kiva loiskutella niin kauan, kun naamaan ei roiskunut yhtään pisaraa. Suihkussa käyminen ja tukan peseminen oli maailmanloppu noin 3 vuotiaaksi asti.



Viime talvena aloimme käymään uimahalleissa säännöllisen epäsäännöllisesti. Uimahallikäyntejä oli talvikauden aikana kuitenkin alle kymmenen. Näillä käynneillä pojat uskalsivat istua kahluualtaassa (jossa vettä siis lapsen istuessa on alle kainalon) ja leikkiä leluilla. Edelleen vettä roiskivat muut lapset saivat aikaan paniikin ja naamaan roiskuneet pisarat olivat katastrofi. He kuitenkin halusivat itse lähteä uimahalliin, joten jatkoimme altistusta. Nipsu pelkäsi alkuun jopa suihkutiloissa, mutta hänen kohdallaan helpotti, kun ostimme uimatossut. Nipsun tasapaino on heikko, joten häntä tottakai pelotti liukkaalla lattialla kaatuminen. Tossuilla Nipsun olo muuttui varmemmaksi.

Pari viikkoa sitten Oulun reissulla kävimme kaksi kertaa tuttavaperheen kanssa uimarannalla. Ranta oli erittäin loiva ja vesi helteisen lämmintä. Mukana olivat tuttavien 3 hieman isompaa lasta. Näillä kahdella uimareissulla Niisku uskalsi pienen painostuksen ja tuttujen lapsien johdattamana tulla veteen niin syvälle, että se ulottui rintaan asti. Pienen hetken Niisku jopa kellui vedessä kellukkeiden ja renkaan varassa. Molempien poikien kohdalla oli huomattavissa, että mielenkiinto vettä kohtaan on ehkä voittamassa pelon.

Tänään kävimme Leppävaaran maauimalassa. Paikka oli aivan tupaten täynnä. Mutta tapahtui jotain mahtavaa! Sekä Nipsu että Niisku tulivat veteen, kelluivat pitkän aikaa renkaidensa varassa ja polskivat vedessä. Lastenaltaassa oli juuri sopivasti vettä 75-100 cm. Ensimmäistä kertaa pojat ymmärsivät veden ihanuuden. Toisten lasten roiskeet haittaavat edelleen, mutta jokainen roiske naamaan ei enää aiheuta paniikkia.

Tästä on hyvä jatkaa. Nipsu sai maksusitoumuksen allasterapiaan kolmeksi kerraksi. Syyskuussa saamme siis lisäneuvoja, miten viimeinen este ylitetään ja lapsi uskaltaisi kastaa päänsä.