Täydellisiä lapsia

Olen viime viikkojen aikana jutellut kahden ammattilaisen kanssa Niiskun asioista. Aistiherkkyyksiin erikoistuneen toimintaterapeutin kanssa kävin tunnin tapaamisella ja uroterapeutin kanssa lyhyen puhelinkeskustelun. Ennen toimintaterapeutin tapaamista täytin lomakkeen, jossa kartoitettiin aisteihin liittyviä herkkyyksiä ja reagointeja eri tilanteissa. Jo tuota lomaketta täyttäessä tajusin, että syytä huoleen ei Niiskun kohdalla ole. Useimmat lomakkeen kohdat olivat paljon sopivampia Nipsulle. Neurologi oli kuitenkin keväisen käynnin jälkeen laittanut lähetteet eteenpäin, joten käytin ammattilaisten tapaamiset hyödyksi. Molemmat terapeutit totesivat, että kaikki on hyvin. Tt totesi naurahtaen Niiskun peruna-liha-kala-ruokavalioon, että sehän on sellainen kuin hänen lapsuudessaan. Ja olen täsmälleen samaa mieltä. Enää emme stressaa syömistä. Ihan sama mitä lapsi syö, kunhan syö. Oli se sitten pelkkää perunaa tai pelkkiä kaupan pinaattilettuja. Nyt meillä on keinot, millä rauhoittaa tilanne, jos se taas pahenee.

Kuivaksi opettelun olemme unohtaneet. Aika ei ole sille kypsä. Nipsuhan oli melkein kuukauden ilman vaippaa kesällä, mutta nyt vaippa on aina täynnä pissaa. Ei tälläkään saralla syytä huoleen.
Uroterapeutti myös naurahti, että jotkut oppivat kuivaksi vasta reilusti yli 4 vuotiaina. Loistavaa on jo se, että pojat suostuvat käymään potalla ja joskus sinne tulee tuotoksiakin. Pojat ovat syöneet pegorionia ummetukseen melkein koko elämänsä ajan eikä lääkitykselle näy loppua. Jossain vaiheessa kärvistelin tämänkin asian kanssa, ja halusin väkisin lopettaa lääkityksen. Väärä ratkaisu sekin. Ihan sama vaikka söisivät lääkettä loppuelämänsä ajan; ainoa haittapuoli on sen korkea hinta, jota mikään taho ei korvaa.

Olen monta kertaa miettinyt, sanonut ääneen ja tännekin kirjoittanut, että jokainen lapsi kehittyy täysin omaa tahtiaan. Miksi taas sorruin vertaamaan poikiani muihin samanikäisiin? Koin painostusta joka puolelta: some oli täynnä ylpeiden vanhempien kertomuksia, miten heillä kokataan monimutkaisia luomuaterioita ja lapset rakastavat niitä. Tuttavapiirin 3-vuotiaat ovat totta kai kuivia, yksi pissavahinko on joillekin mainitsemisen arvoinen pettymys.

Asetin itselleni ja samalla pojille huomaamatta tavoitteita, jotka aiheuttivat aivan turhaa stressiä ja paineita. Halusin, että lapseni olisivat edes jossain asiassa samalla viivalla muiden samanikäisten kanssa. Halusin, että edes jokin asia meidän perheen lapsiarjessa sujuisi "tavallisesti". Mutta ei niin tarvitse olla.

Niisku ja Nipsu ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin he ovat. He oppivat taitoja juuri siinä tahdissa, mikä heille sopii. Me vanhemmat emme voi sitä kiiruhtaa. Me emme voi muuttaa lapsiamme toisenlaisiksi, enkä sitä haluakaan. Me voimme vain olla tukena lasten elämässä ja tuuppia heitä kannustavasti mielestämme oikeaan suuntaan.

Minulla on kaksi valloittavan ihanaa, huumorintajuista poikaa. He molemmat osaavat kävellä, he puhuvat valtavan monipuolisesti, he tulevat halaamaan lujaa ja sanovat: minä rakastan äitiä.

Ilman vettä ja sähköä vaippapöksyjen kanssa

Vietettiin viikonloppu mökillä. Minä menin sinne etukäteen perjantaina laittamaan paikkoja kuntoon: kuurasin saunan, testasin takan ja laitoin astioita kaappeihin. Ilta ja yö olivat aivan tyyniä, pulahdin saunasta naku-uinnille eikä mistään kuulunut ääntäkään. Voi ihanuutta.

Lauantaina Isimies ja pojat tulivat bussilla läheiseen kaupunkiin ja hain heidät sieltä. Enää mökillä ei ollut hiljaista.

Viikonloppu oli syksyisen kylmä, mutta varaava takka piti mökin lämpimänä aamuun asti. Aurinkopaneeleista saimme valoa, kun ilta hämärtyi. Järven vesi on niin puhdasta, että tiskatessa ei huomannut eroa kotoa kannettuun veteen, jolla huuhtelin astiat varmuuden vuoksi. Vaikka mökkimme on ns. perinteinen kesämökki ilman mukavuuksia, niin siellä pärjää hyvin syksyiselläkin ilmalla kahden vaipoissa olevan jätkän kanssa. Ja tähänkin asiaan on tulossa helpotusta, sillä saimme vihdoin maksusitoumuksen vaippoihin. Kaupunki kustantaa molemmille pojille tästä lähtien vaipat.

Kiireinen viikko

Viikko on mennyt aivan hurjaa vauhtia. Menoa ja melskettä on riittänyt, hoidettavia asioita on ollut lyhyelle ajalle ihan liikaa.

Mökin kauppakirjat allekirjoitettiin perjantaina. Perheen miehet olivat kovassa flunssassa, mutta onneksi ei mitään räkää pahempaa ole ilmaantunut. Kauppakirjojen teko meni jännitysnäytelmäksi, koska pankkimme oli mokannut koko prosessin erittäin pahasti. Mutta lopulta kaikki onnistui ja saimme avaimet käteen.

Kävimme perjantaina entisten omistajien kanssa mökillä tutustumassa paikkoihin, oli tosi mukavaa, että he kertoivat miten kaikki toimii. Jatkoimme illalla kuitenkin matkaa Saimaan Holiday Club:iin, koska poikien kanssa nukkuminen mökillä olisi vaatinut liikaa säätämistä.

Holiday Clubilla majoituimme isoon villaan, jonka olimme saaneet törkeän halpaan äkkilähtöhintaan. Emme käyneet uimassa emmekä muutenkaan käyttäneet paikan palveluja, nautimme olostamme vain villassa ja suunnittelimme mökin hankintoja.

Sunnuntaipäivän vietimme mökillä grillaten ja paikan tunnelmasta nauttien. Istuimme laiturilla t-paidat päällä ja nautimme kesän viimeisistä upeista keleistä.

Tänään jouduin kaivamaan varastosta esiin kevään aleista ostetut fleecet. Huomenna pojat menevät päiväkodissa metsämörriretkelle ja ilma tuntuu jo syksyisen viileältä. Meidän mökkikausi ei kuitenkaan ole vielä ohitse, vaan se vasta alkoi!

Mökkikauppakirjat tautisina

Onkohan tuo edes oikea suomen kielen sana: tautisina? No, se kuitenkin kuvaa tunnelmaa meillä.

Perheen kaikki kolme urospuolista edustajaa on sairastanut viikonlopusta lähtien syksyn (onko jo syksy?) ensimmäistä flunssa/laryngiitti/vatsa-sekaisin -tautiyhdistelmää. Isimiehellä on ehta miesflunssa, vaikka hän onkin kovin urhea. Pikkupojilla oli viikonloppuna pientä lämpöä, ääni käheänä ja vatsat sekaisin. Viime yönä käytiin Nipsun kanssa haukkaamassa viileää yöilmaa takapihalla, kun sisäänhengitys oli hankalaa lievän laryngiitin johdosta.

Itse olen yrittänyt esittää tehokasta ja kaiken osaavaa graduate student -ihmistä minulle täysin uudessa yrityksessä. Pää lyö tyhjää ja korvissa soi, kun yritän saada äiti/kesäloma -aivot uusille taajuuksille.

Perjantaina menemme koko perheen voimin allekirjoittamaan mökin kauppakirjat. Pojat varustetaan tilaisuutta varten pikkuautoilla ja pädillä, jossa on ladattuna muumeja ja maisaa. Kauppojen teon jälkeen jatkamme matkaa mökille ja fiilistelemme Koivurinteen tunnelmaa. Emme kuitenkaan viitsi jäädä poikien kanssa mökille yöksi, koska se vaatisi peräkärryllisen verran tavaran raahaamista (eikä autossa ole edes koukkua). Vietämme kaksi yötä Saimaan Holiday clubissa, suunnittelemme mökille tarvittavien tavaroiden hankintalistaa ja sunnuntaina kurvaamme vielä Koivurinteen kautta ennen kotiinpaluuta.

Ainoa mutta suunnitelmissa on tietenkin poikien kunto: jos kuumetta nousee tai voinnit muuten huononevat, niin koko paletti menee uusiksi. Jännitys tiivistyy perjantaita kohden...

Syksyn uutuudet

Kirjoitan oman postauksen Nipsun kuulumisista. Loppukesällä meillä oli yksi lääkärikäynti, 3-vuotis neuvola ja apuvälineiden uusintoja.

Neuvolassa meitä oli vastassa uusi terkkari. Otettiin mitat ja juteltiin kuulumisia. Terkkari pahoitteli, että en ole saanut poikien suolisto-ongelmiin parempaa apua, mutta ei itsekään pystynyt enempään. Tilanne oli hallinnassa monta kuukautta, mutta heinäkuun lopulla palasimme hetkeksi vanhaan kaaokseen eli kakkaaminen pelottaa (ilmeisesti?) ja tahraisia vaippoja tulee päivässä lukemattomia. Oma fiilis tämän suhteen on voimaton. Eikö voitaisi jo siirtyä muihin ongelmiin? Ainoa positiivinen asia on, että Nipsun pitäisi saada kaupungilta ilmaiset vaipat, kun 3 vuotta tuli täytiin. Odotellaan vielä lääkärin lausuntoa sen suhteen.

Silmälääkärissä Nipsu käy puolen vuoden välein. Tammikuussa poika sai silmälasit, joita hän on sopeutunut käyttämään todella hyvin. Pari viikkoa sitten kävimme taas silmäpolilla, jossa oli tälläkin kertaa ehkä maailman mukavin silmälääkäri: sama nainen, joka kävi tarkastamassa poikien silmät viikon tai kahden välein koko keskola-ajan. Nipsu osaa korjata karsastuksen silmissään jo melko hyvin itse. Oikean silmän näön todettiin olevan hieman heikompi, joten lappuhoito aloitetaan taas. Tilasin Kanadasta kankaisen lapun, joka laitetaan lasien päälle, mutta se ei ole vielä saapunut.

HUS:in lakimiehet onnistuivat viimein purkamaan surkean apuvälinetoimittajan sopimuksen (lue tästä). Saimme uudet ja hyvinistuvat dafot heinäkuun lopulla. Vaikka dafot ovatkin hyvin tehdyt ja tukevat täydellisesti jalkoja, niin olen epävarma niiden hyödystä (niinkuin oli dafojen tekijäkin). Nipsun vasemman jalan virheasento lähtee lonkasta ja reidestä asti, jolloin nilkoissa olevat tuet eivät tätä korjaa. Dafoihin pitää aina jättää kasvuvaraa ja niiden päälle laitettavien kenkienkin täytyy olla numeroa isommat, jotta jalka dafoineen saadaan ahdettua kenkään. Liian isot ja kömpelöt kengät voivat lisätä jalkaterän sisäänpäinkääntymistä, joka on Nipsun jalan suurin virheasento. Meiltä löytyi ennestään yhdet sandaalit, joihin dafot mahtuivat. Kokeilimme pitää dafoja Nipsun jaloissa muutamana päivänä pari tuntia kerrallaan. Aluksi poika arasteli liikkumista, mutta tottumisen jälkeenkin kävely vaikutti mielestäni tosi jäykältä ja jalat olivat pahasti sisäänpäinkääntyneet. Koska Nipsu on ollut ilman jalkatukia jo maaliskuusta lähtien, niin päätimme jäädä odottamaan oman fyssarin kesälomalta paluuta. Katsotaan mitä asiantuntija sanoo jalkojen ja dafojen tilanteesta.

Saimme apuvälinekeskukselta lainaan vessaan pöntön tukivälineitä. Alunperin kysyin vinkkejä sairaalasta pöntön supistajiin. Nipsu halusi käydä välillä pöntöllä ja siinä hänen asentonsa oli vino. Saamamme tukivälineet eivät ole kuitenkaan Nipsun tapauksessa sopivat. Hän ei pääse itse kiipeämään pöntölle ja mukana tulleissa supistajissa ei ole mitenkään huomioitu pikkupoikia. Niinkuin jokaisen pojan äiti tietää, niin supistajassa on oltava kunnon roiskesuoja ja silti vessan lattian luuttuaminen on jokapäiväistä :) Tämä ratkaisu jää siis odottamaan tulevaisuutta, emme viitsi sitä kuitenkaan purkaa, koska se ei vie erityisesti tilaa. Jalkalaudan ja käsinojat saa helposti nostettua pois tieltä ja ne laitoinkin jo varastoon odottamaan.

Nipsun liikkuminen saa koko ajan lisää varmuutta ja vauhtia. Tuntematon ei välttämättä huomaa hänessä mitään erilaista. Juoksuaskeleita Nipsu yrittää ottaa, mutta juoksuksi sitä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua, parhaiten liikkumistyyliä kuvaa koikkelehtiminen tai harppominen.

Vasenta kättään Nipsu ei edelleenkään käytä. Siinä ei ole ollenkaan voimaa eikä tarttuminen onnistu. Isojen lasten keinussa olemista on harjoiteltu ja vasen käsi pysyy keinun kettingissä kiinni, kun sen siihen asettelee. Tällöinkin kyse on siitä, että sormet avataan väkisin ja keinun naru tai kettinki asetellaan kämmenen sisään. En ole varma, pystyykö Nipsu tahdonalaisesti puristamaan kädellään keinusta kiinni, vai onko kyse vain spastisuudesta.

Vasemmassa kädessä käytetään peukalotukea. Tuen tarkoitus on pitää peukaloa pois kämmenen sisältä. Vasen käsi on edelleen usein tiukassa nyrkissä ja peukalo kämmenen sisällä. Vuosien aikana kättä on pyritty rentouttamaan useilla tavoilla ja spastisuus onkin siinä vähentynyt.

Pojat ovat olleet nyt viikon päiväkodissa isojen lasten pedagogisesti tuetussa ryhmässä. Ryhmään tulevaa Nipsun avustajaa ei ole vielä palkattu, mikä on mielestäni käsittämätöntä. Mutta tämäkin on asia, johon en tällä hetkellä voi sen enempää vaikuttaa, joten en jaksa sitä stressata. Muistutan päiväkodin johtajaa avustajan puuttumisesta joka kerta, kun johtajan näen. Jos elokuun aikana ei tapahdu asiassa edistystä, niin teen virallisen kantelun.

Iik, se on meidän (kohta)!

Meidän tarjous hyväksyttiin! Me ollaan kohta Koivurinne-nimisen tilan omistajia!

Viimeinen viikko on ollut melkoista soutamista ja huopaamista mökkikuumeen osalta. Ollaan puhuttu ja pohdittu mökkiasiaa Isimiehen kanssa lukemattomia tunteja. Jätettiin melkein tarjous jo aikaisemminkin. Luovuttiin jo kokonaan ajatuksesta, koska ajankohta ei ole paras mahdollinen. Sitten taas pohdittiin ja pohdittiin. Mitä me halutaan? Onko tämä hyvä kohde? Löytyykö jostain vielä parempi (tätä jossittelua voisi jatkaa loputtomiin)? Pitäisikö sittenkin odottaa vuosi tai pari?

Eilen illalla otin kuvan ostotarjouksesta ja lähetin sen välittäjälle klo 21.32. Tänään klo 12.10 sain puhelun onnitteluineen.

Huh.

Kahden ja puolen tunnin ajomatkan päässä. Kolme ja puoli tuhatta neliötä maata. Asuinpinta-alaa noin 40 neliötä. Rantasauna. Äärettömän kirkasvetinen ja kaunis järvi. Tasaista varpukkoa pihassa. Meidän (ei vielä virallisesti, mutta melkein).