Hermot

Tällä hetkellä noi jätkät osaa kiristää vanhempiensa hermoja todella lahjakkaasti. Päiväkodissa päikkäreiden nukkuminen ei ole ollut mitenkään ongelmallista. Mutta voi jestas kotona sitä showta.

Viimeiset viikot on menty suurinpiirtein tällä kaavalla: lounaan jälkeen leikitään ja odotellaan samalla suoliston toimivan. Käydään potallakin sitä yrittämässä (joskus istutaan reilun vartinkin verran potalla). Joskus läjät tulee vaippaan, mutta useimmiten ei tapahdu mitään. Sitten mennään yhden maissa sänkyihin tarkoituksena nukkua päiväunet. No tässä vaiheessa alkaa tapahtumaan. Ensin riehutaan ja pompitaan sängyssä (kyllä cp-vammainenkin osaa hienosti omalla tyylillään pomppia) jonkin aikaa. Sitten tehdään ne kakat. No sitten huudetaan, koska aika ikävää on olla likaisella vaipalla. Kun äiti armollisesti on pessyt ja vaihtanut puhdasta päälle, jatkuu riehuminen. Kun alkuperäisestä sänkyyn menosta on kulunut noin 1,5 tuntia, niin uni yleensä tulee. Koska kello on jo paljon, niin julma äiti herättää päiväunilta täysin kesken unien, mikä aiheuttaa järkyttävän väsymyshuutokonsertin. Kun ollaan toivuttu julmasta herätyksestä, niin välipalaa ei enää saa, koska päivällisen aika on liian pian.

Olen vakavasti pohtinut vaihtoehtoa, että ei enää edes yritetä päiväunia. Hatunnosto kaikille vanhemmille, jotka saavat lapsensa nukkumaan päikkäreitä vielä kolmivuotiaanakin. Miten ihmeessä ne sen tekee? Meillä ei nukuta autossa, ei rattaissa ja nykyään ei sisällä sängyssäkään.

Jotta ei olisi liian helppoa, niin ensi viikko on aikataulutusten viikko. Ohjelmassa on: neuvola, toimintaterapeutin ensikäynti kotona, dafojen teko (arvio 2-3 tuntia) ja silmälääkäri. Tähän lisäksi normaalit fyssarikäynnit päiväkodissa, ja kaiken huipuksi Isimiehen kahden päivän työkeikka Tampereella. Mä en ole vielä aloittanut yhden verkkokurssin tekemistä, ja näillä näkymin en aloita sitä ensi viikollakaan.

Ihan jees

Melko kivasti on alkanut päiväkotielämä. Niisku on aamuisin tarrautunut minuun kiinni kuin takiainen ja huutanut keuhkonsa pihalle, kun olen lähtenyt. Nipsu on ollut vain surullinen ja sen näköinen, että äiti et sä voi tehdä tätä. Hoitajien mukaan päivät ovat menneet hyvin. Iltapäivällä mua on ollut vastassa kaksi iloista poikaa.

Illat kotona on sen sijaan olleet vähän hankalampia. Nukahtaminen omaan sänkyyn ei ole helppoa, vaan lastenhuoneessa täytyy piipahtaa lukemattomia kertoja. Veikkaan, että pojat reagoivat elämänsä suurimpaan muutokseen vielä voimakkaasti, kun tajuavat, että päiväkodissa ollaan usein ja se vaan jatkuu. Tällä hetkellä olen onnellinen, että mun ei tarvitse käydä töissä. En myöskään ole löytänyt työharjoittelupaikkaa, mikä ei juuri nyt harmita ollenkaan. On ihanaa, että aamulla ei ole kiire. Jos kiukuttaa, niin meillä on aikaa istua lattialla ja antaa kiukun mennä ohi. Pääsen hakemaan pojat heti päikkärien jälkeen, joten kotiin ei tarvitse juosta ruuanlaittoon. Tällainen rento päiväkodin aloitus sopii meille.

Huolta juuri nyt aiheuttaa Niiskun suolen toimimattomuus. Nipsun ummetuslääkitys saatiin purettua kesän aikana onnistuneesti. Niiskun tilanne on ollut huonompi ja hänen kohdallaan vieroitus lääkkeestä ei ole vielä ohitse. Voi olla, että joudumme palaamaan takaisin suurempiin lääkeannoksiin, vaikka niistä poispääsy on ollut kovan työn takana. Pari seuraavaa päivää näyttää suunnan tässä asiassa.

Huomenna torstaina on viikon ainoa tiukka aamu. Mulla alkaa luento kahdeksalta, Isimiehen pitää olla töissä ajoissa, meillä on vain yksi auto ja päiväkodin poikien ryhmän hoitajien työvuoro alkaa vasta 7.45. Päiväkoti aukeaa tietenkin jo klo 7, mutta en halua viedä poikia vieraille hoitajille näin alkuun. Minä ilmoitin jo luennoitsijalle myöhästyväni, vien pojat hoitoon tasan 7.45 ja jatkan sitten matkaa.  Isimies saa tyytyä bussin kyytiin. Muina päivinä menemme päiväkotiin rattaiden kanssa kävellen.

Nyt se alkaa

Huh, tämäkin viikko on ohitse kohta. Koko viikko harjoiteltiin päiväkodissa olemista. Mentiin aamulla puoli yhdeksän aikoihin ja lähdettiin lounaaksi kotiin, paitsi torstaina syötiin lounas päiväkodissa. Pojat ovat edelleen erittäin arkoja, mutta pikkuhiljaa ottavat kontaktia hoitajiin. Hoitajat vaikuttavat mukavilta ja ovat ottaneet hyvin molemmat pojat vastaan. Nipsun fyssari oli kahtena päivänä päiväkodilla ja silloin käytiin yhdessä käytännön asioita läpi. Miten pukemis-, potta-, käsienpesu-, ruokailu-, leikki- yms tilanteet pitäisi Nipsun kanssa hoitaa. Toistaiseksi pidämme seisomatelineen kotona, silmälappuhoito toteutetaan päiväkodissa.

Positiivisten asioiden lisäksi päiväkodissa on tullut ilmi jo negatiivisiakin. Ruokalappuja ei ole tarpeeksi, nokkamukeja ei myöskään ole. Kyseessä on 1-3 vuotiaiden lasten ryhmä, joten olettaisin, että näin pienet vielä kyseisiä välineitä tarvitsevat. Poikien on jo hyvä aika opetella juomaan tavallisesta mukista, mutta olin ajatellut, että kunhan tottuvat ensin muuten päiväkodissa olemiseen. Ettei kaikki ole uutta heti alussa. Ja tuo ruokalappu on mielestäni erittäin käytännöllinen: meillä kolmasosa ruuasta tippuu edelleen syödessä, joten olisi helpompaa että se tippuisi sinne muoviseen ruokalappuun eikä vaatteille.

Päiväkodissa ei myöskään käytetä lapsia potalla lounaan jälkeen. Keskustelin hoitajien kanssa asiasta, miksi näin on? Heidän mielestään siirtymätilanteita on niin paljon, että lounaalta mennään siksi suoraan nukkumaan. Pojilla tulee yleensä kakat ruokailun jälkeen, joten nähtäväksi jää mitä päiväkodissa tapahtuu tämän suhteen.

Itselläni on tunteet erittäin herkässä. Monta kertaa olen jo miettinyt, pitäisikö sittenkin jäädä kotiin poikien kanssa. Miten voin luovuttaa heidät vieraiden hoitoon? Luottamus päiväkotia ja hoitajia kohtaan ei ole täydellinen. Niin moni yksityiskohta on siellä kuitenkin pielessä. Huomenna pojat jäävät sinne ilman minua.

Haluan olohuoneeni takaisin!

Pojat ovat nukkuneet lastenhuoneessa noin puolivuotiaasta (3 kk korjattua ikää) asti. En ole sisustanut lastenhuonetta mitenkään erityisesti. Ainoa asia, minkä ehdottomasti halusin lastenhuoneeseen, oli ihana kattolamppu.

Lipaston olen ihan itse maalannut, alkuperäinen väri oli ruskea. Lastenpöytä on isäni tekemä.

Vaikka lastenhuoneessa on leluja ja esimerkiksi kaikki dublot ovat siellä yhdessä laatikossa, niin pojat eivät kauan aikaa keskenään siellä viihdy. Vauva-aikoina meillä oli iso leikkimatto olohuoneessa ja kaikki vauvalelut myös. Kun Niisku oppi konttaamaan, olohuoneen iso vaalea matto siirrettiin varastoon odottamaan parempia aikoja. Edelleen pojat leikkivät mieluiten olohuoneessa, koska se on keittiön läheisyydessä ja pääsen esim ruokaa laittaessa ratkaisemaan erimielisyydet.

Pikkuhiljaa leluja on kertynyt enemmän, vaikka koko ajan vienkin kirppiksille ja keräyksiin sellaisia, jotka eivät kiinnosta. Olohuoneen lattia, tv-taso ja sohvapöytä ovat siis yleensä täynnä romua (leluja). Haluan olohuoneeni takaisin!

Päätin tehdä pojille leikkinurkkauksen keittiön ja ruokailutilan vieressä olevaan "kirjastonurkkaukseen" (lue pyykinkuivaustila). Tuo tila on aikaisemmin ollut pieni huone, jonka seinän me kaadoimme asuntoon muuttaessamme. Tilassa on ollut iso kirjahylly, nojatuoli ja vuodesohva. Lähinnä siellä on kuivattu pyykkejä. Nojatuoli siirrettiin olohuoneeseen, vuodesohva muutti paikkaansa ja tadaa: pojat saivat leikkitilan. Ostettiin Jollyroomista upea leikkikeittiö, jonka Isimies kasasi muutamana iltana. Nyt toiveissa on, että leikit pysyisivät suunnilleen tässä tilassa. Uskaltaisinko jopa tuoda olohuoneeseen sen ihanan vaalean maton joskus takaisin?

Lukutauko

Tälläkin hetkellä mun pitäisi lukea tenttiin. Nyt ei vaan aivot toimi, pakko pitää tauko. Viikonloppuna linnottaudun kirjaston hiljaisen työn tilaan ja yritän tankata viimeiset sata sivua. Kesätauon jälkeen on todella hankalaa orientoitua uudelleen opiskeluun, varsinkin tällaisen kirjatentin muodossa.

Pojat aloittivat päiväkotiin tutustumisen keskiviikkona. Olimme reilun tunnin päiväkodin pihassa leikkimässä keskiviikkona ja torstaina. Selvästi molemmat olivat hämillään ja eivät oikein uskaltaneet mennä leikkimään muiden sekaan. Pihalla oli paljon lapsia ja vieraita aikuisia, hälinä ja meno oli aikamoista. Juuri tämän vuoksi pitkä tutustumisjakso on tärkeä.

Torstaina pidimme päiväkotiryhmän hoitajien, avustajan, päiväkodin johtajan ja Nipsun oman fysioterapeutin kanssa palaverin. Minulle jäi palaverista mukava fiilis, tuntuu siltä, että päiväkoti haluaa tehdä parhaansa ja ottaa kaiken informaation vastaan avoimin mielin. Tahtotila Nipsun kuntouttaviin toimiin päiväkodissa on positiivinen. Maanantaina aloitamme tutustumisen päiväkodin sisätiloihin ja rutiineihin. Olen koko ensi viikon poikien kanssa päiväkodissa ja alkuviikosta olemme siellä vain aamupäivät. Loppuviikosta syömme jo lounaan ja yritämme päikkäreitäkin siellä.

Tänään olimme Nipsun kanssa Lastenlinnassa käymässä. Nipsulle tehtiin ortoosit jalkoihin. Ortoosien tarkoitus on pitää jalkaterä oikeassa asennossa ja venyttää lihaksia. Ortoosit on tarkoitettu meillä yökäyttöön. Laitoimme ne tänä iltana Nipsulle jo jalkaan nukkumaan mennessä ja kova itkuhan siitä tuli. Onneksi poika oli kuitenkin tosi väsynyt raskaasta päivästä, ja nukahti nopeasti ortooseista huolimatta. Nähtäväksi jää, heräileekö Nipsu yön aikana eli häiritsevätkö ne hänen untaan.

Peiton alta otettu kuva Nipsun nukkuessa.

Nipsulle teetetään myös päiväkäyttöön jalkoihin tuet. Ne tulevat olemaan matalat dafot. Saimme ajan dafojen tekemistä varten parin viikon päähän, joten niistä juttua sitten kun asia on ajankohtainen. Juttelin Lastenlinnassa myös kävelytuesta. Nipsulla on tällä hetkellä erittäin kova motivaatio kävelemiseen. Häntä pitää taluttaa pihalla, jos Niiskulla on taaperokärry käytössä. Päiväkodissa on pari muovista taaperokärryä, joten niiden kanssa Nipsu ei paljon pysty kävelemään, koska lapsia on niin paljon. Toiveena on, että Nipsu saisi mahdollisimman pian rollaattorin tai dallarin. Valitettavasti sairaalan mielestä mahdollisimman pian voi tarkoittaa puolta vuotta.

Samalla sairaalakäynnillä Nipsun lonkat röntgenkuvattiin. Lääkärit haluavat selvittää, ovatko lonkkakupit (tai jotain...) oikeilla paikoillaan. Röntgenkuvien tuloksista saan kuulla parin viikon päästä.

Paljon on siis uutta tulossa. Kunhan saan tuon ärsyttävän tentin jollakin tavalla suoritettua, niin voin keskittyä enemmän poikien päiväkotiasioihin ja erityisesti henkilökunnan opastamiseen Nipsun käsittelyssä.

Kohta se alkaa...uusi arki

Huh. Kotona vihdoinkin. 8 yötä poissa kotoa, kolme yötä nukuttiin asuntoautossa, kilometrejä jäi taakse noin 1500. Pojat jaksoivat yllättävän hyvin, vaikka ihmiset ja paikat vaihtuivat koko ajan. Päiväunet jäivät monena päivänä lyhyiksi torkuiksi ja iltaisin rauhoittuminen vei pitkän aikaa. Molemmat sairastuivat flunssaan reissun lopuksi, ja se häiritsi yöunia, mutta muuten jätkät nukkuivat suhteellisen hyvin vieraissa ympäristöissä. Nipsun silmälappuhoitoa ei muistettu koko aikana; peukalotuki oli mukana, mutta ei käytössä; venytyksiä tehtiin joskus.

Ensi viikko on puolittain lomaa. Isimies on vielä viikon kotona, mutta päiväkotiharjoittelut aloitetaan keskiviikkona. Fysioterapeutti palaa myös lomalta ja hän tulee päiväkodin henkilökunnan kanssa palaveriin loppuviikosta.

Minulla on iso ja vaikea kirjatentti reilun viikon päästä, enkä ole ehtinyt/jaksanut lukea siihen juuri ollenkaan. Olen varannut itsepalvelukirppikseltä pöydän kahdeksi viikoksi ja kaikki lasten pieneksi jääneet vaatteet pitää hinnoitella ja viedä sinne myyntiin. Poikien päiväkotivaatteet pitää nimikoida. Ja ennen sitä miettiä, mitä hittoa niille laittaa päälle päiväkotiin.

Lomaltapaluuahdistus. Syön pussin pähkinöitä ja juon lonkeron. Luen blogeja pitkän tauon jälkeen. Huomenna... Ylihuomenna...

Kaikkien kavereita eli karavaanareita

Pienoinen reissuväsymys alkaa painamaan, ollaan oltu tien päällä lauantaista asti. Ensin lauantaina ajettiin 260 km mun sukulaisten luokse. Sunnuntaina vietettiin mun siskontytön rippijuhlia. Maanantaina pakattiin mun vanhempien asuntoauto täyteen tavaraa ja lähdettiin kohti pohjoista tarkoituksena päästä Ouluun yhden yön pysähdyksellä. Asuntoauton lainaus oli suhteellisen pitkän pohdinnan tulos, kun mietittiin vaihtoehtoja pohjoisen reissulle. Pojat on olleet viime kuukausina surkeita autossa matkustajia ja 600 kilometriä puolen tunnin pätkissä ajettuna veisi aika tuhottoman pitkään.

Maanantaina päästiin etenemään noin 300 km. Yllättäen Niiskua matkustaminen haittasi vähemmän ja hän torkkui autossa. Nipsu ei osannut nukkua, koska tuttavalta saatuja ikivanhoja turvaistuimia ei pysty kallistamaan ja Nipsu havahtui aina kun pää retkahti. Oltiin Kokkolassa leirintäalueella yötä. Meidän perheen ekan päivän karavaanarikokemus oli ihan jees, ilmat ei taaskaan suosineet, ja kahden taaperon kanssa pienessä asuntoautossa ajan tappaminen oli melkoisen tuskaa. Kaasulieden nuppeja ei voi väännellä niin huolettomasti kuin kotona, missä on lapsilukot turvaliedessä.

Tiistaina päästiin Ouluun. Kolme yötä vietetään Isimiehen sukulaisten ja ystävien luona kylässä, ihanasti sisätiloissa nukkuen.

Tähän mennessä reissun parasta antia on ollut huomata, että ruokailut poikien kanssa sujuvat kohtuullisen kivuttomasti. Ollaan testattu abc:n ja freston noutobuffeet. Molemmissa jätkät on syöneet ilmaiseksi ja heille on uponnut perunamuusi lihapullilla tai kalapihvillä. Rossossa samaten muusi ja broikkua lasten listalta. Onhan nuo ruokailut melkosen hätäisiä eikä niiden aikana aikuiset ehdi keskustelemaan, mutta pojat syövät itse ja normi ruokaa! Heidän tapauksessaan huikeaa edistymistä. Nipsu söi yhtenä päivänä jopa hesburgerin kananuggeteita. Ruokavalio on yksipuolinen ja vihanneksia ei näinä päivinä uppoa jätkiin yhtään, mutta en stressaa. Ehtii sitä syödä kotiruokaa piilotetuilla kasviksilla myöhemminkin.