Pojat ovat meidän vanhempien silmiin erinäköisiä, mutta muut heitä eivät erota toisistaan (muuten kuin siis liikkumistavan perusteella). Olen yrittänyt miettiä, mikä heidän kasvonpiirteissään on erilaista, mutta en ole sitä vielä keksinyt. Nipsun pää on hieman isompi traumasta johtuen, mutta sitä ei pysty nopeasti mielestäni erottamaan. Pieninä vauvoina meilläkin oli vaikeuksia erottaa poikia, mutta silloinkin oli yksi varma tuntomerkki: Niiskun "nyrkkeilijä" nenä. Niiskun nenän väliseinä romahti tehohoidon aikana ja sen vuoksi sieraimet olivat pitkään eri kokoisia ja mallisia. Nyt tuota yksityiskohtaa on enää vaikea erottaa.
Luonteiltaan pojissa huomaa jo nyt eroja. Nipsu on paljon rauhallisempi ja nauravaisempi, Niisku taas ilmoittaa mielipiteensä nopeasti ja kovaan ääneen. Molemmat ovat arkoja ja vaativat pitkän totuttelun kaikkeen uuteen. Erityisesti viime aikoina Niiskun arkuus ja pelko uutta ja erilaista kohtaan on tullut voimakkaasti esille. Niiskulla kesti toipua melkein viikko kahden yön reissusta vanhempieni luokse. Vasta eilen ja tänään poika on ollut oma itsensä. Olin odottanut lumen tuloa, että pääsisimme pulkkailemaan yhdessä. No kahden kokeilukerran jälkeen ei taida sekään onnistua. Kumpikaan pojista ei halua istua pulkan kyydissä. Onko sekin liian pelottavaa, enpä tiedä. Aion yrittää pulkkailua vielä, mutta jos he eivät siinä viihdy, niin ei sillekään mitään voi. Yritetään toteuttaa ulkoilut jollain muulla keinolla sitten.
Keskosilla on usein aistiyliherkkyyksiä tai -aliherkkyyksiä. En tiedä, missä vaiheessa virallisesti näitä "diagnosoidaan", mutta olen jo huomannut Niiskussa tiettyjä piirteitä, jotka voivat tällaisiin herkkyyksiin viitata. Niisku on erittäin ennakkoluuloinen kaikkea uutta ruokaa kohtaan (tämä on tietysti tavallista useille lapsille), hän ei suostu laittamaan suuhunsa oikeastaan muuta sormiruokaa kuin maissinaksuja. Olen tarjonnut sormiruokaa elokuusta lähtien joka ikisellä välipalalla. Nipsu syö (tai ainakin laittaa suuhunsa) ihan mukavasti hedelmiä ja mitä ikinä tarjoankin, mutta Niisku ei alkuun suostunut edes koskemaan ruokaan. Edelleenkin kaikki märkä, kostea tai "limaisen" tuntuinen on hänelle ehdoton ei. Klementiinin palasen Niisku on kerran suostunut viemään huulilleen, mutta puolikasta palasta on vaikea koskea sen märkyyden vuoksi. Pojat syövät siis kaikki ruokansa syötettynä. Olen miettinyt, että lähitulevaisuudessa annan heidän kokeilla itse lusikalla syömistä. Kestän kyllä sen hirveän sotkun, enemmän minua arveluttaa se, kuinka vähän tai paljon ruokaa silloin päätyy vatsaan asti. Minulle (ja Isimiehelle myös) on vaatinut suurta opettelua se, että pojat syövät juuri niin paljon kuin itse haluavat. Alusta lähtien meillä on ollut hirveä stressi heidän kasvustaan ja hyvästä ravitsemuksesta. Vasta kesällä onnistuin rauhoittamaan itseni ja relaamaan syömisen suhteen. Mitään ruokaa emme tuputa, ja joskus sitä uppoaa poikiin vain lusikallinen tai kaksi. Aamu- ja iltapuurot ovat aina olleet heidän herkkuaan ja niihin voi aina luottaa. Pojat ovat kuitenkin kasvaneet omilla käyrillään suhteellisen hyvin. Ensi viikolla heillä on 1,5-vuotis neuvola, jolloin saadaan tietää uudet paino- ja pituusmitat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti