tiistai 28. helmikuuta 2017

Mitä minä haluan?

Viimeisen kuukauden aikana olen pohtinut tätä useampaan kertaan. Vastausta ei vieläkään ole. Mitä haluan tehdä tulevaisuudessa? Tai jos aloitetaan helpommasta kysymyksestä, mitä haluan tehdä ensi kesänä ja syksyllä?

Olen ollut opintovapaalla elokuusta lähtien ja suorittanut amk:ssa tutkintoa, jonka aloitin 2013, ennenkuin pojat ilmoittivat tulostaan. Poikien syntymän jälkeisen lukuvuoden olin poissaoleva koulusta, lukuvuoden 2015-2016 suoritin kursseja iltaisin (ja öisin ja viikonloppuisin). Vuosi sitten tähän aikaan motivaationi oli korkealla, vaikka takana oli hullu syksy ja talvi. Olin päivät poikien kanssa kotona, 3-4 iltaa viikossa istuin lähiopetuksessa, klo 20.30 jälkeen iltaisin tein etätehtäviä. Samaan aikaan Isimies kävi kokopäivätöissä ja kirjoitti ylemmän amk:n lopputyötä. Näin jälkikäteen ajateltuna en ymmärrä, miten selvisimme tuosta vuodesta.

Tämän lukuvuoden olen ottanut rennosti opinnoissani, suorittanut vain ne pakollisimmat ja nekin viime tipassa. Motivaatio on laskenut. Mitä vähemmän olen tehnyt, sitä vähemmän se on kiinnostanut. Minulla on vielä kolme kurssia kesken, jonka jälkeen tutkinnosta uupuu enää työharjoittelut ja opinnäytetyö.

Voisin hakea kesätöitä ja suorittaa ensi kesän aikana osan tutkintoon kuuluvasta harjoittelusta. Mutta haluanko olla koko kesän töissä?

Juttelin amk:n opettajan kanssa muutama viikko sitten aikuisopiskelijan ahdingosta: kuinka vaikeaa on saada harjoittelupaikka ja sovittaa se perheellisen elämään. Minulle tarjottiin mahdollisuutta tehdä amk:ssa osa-aikatyötä, joka luettaisiin harjoitteluksi. Siis täysin palkatonta hommaa, sellaista yleisjantusen duunia. Eilisen ja tämän päivän aikana tein yhteensä 6 tuntia "töitä", ja minulle tuli jo sellainen fiilis, että ei sittenkään kiitos.

Kolme vuotta poissa omalta työpaikalta on antanut kaivattua perspektiiviä omaan ammattiini. Pienten lasten äidin näkökulmasta oma työni on loistava. Unelmissani oli saada uusi ura, mutta sen unelman väliin kiilasi kaksi pientä poikaa, joista toinen vaatii erityistä huomiota. En halua eikä minun tarvitsekaan luopua unelmastani, mutta kun olen päässyt näin pitkälle opinnoissani, niin minulla ei olekaan enää kiire valmistua.

Tarvitsen aikalisän. Mitä minä haluan?

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lumileikkejä mummulassa

Mummula-reissu meni erinomaisesti. On mahtavaa huomata, kuinka paljon helpommaksi poikien kanssa liikkuminen on mennyt. Etukäteen jänniten eniten välipysähdyksiä: miten saisin haettua abc:lla ruuat ilman että jätkät karkaisivat tai olisivat kallo halki leikkipaikalla. Pysähdykset menivät hyvin, kun pyysin tuntemattomia tarkkailemaan poikia sen aikaa, että sain ruuat noudettua. Eivätkä he edes sen enempää tarkkailua tarvinneet, vaan viihtyivät keskenään leikkipaikalla. Vessakäynnitkin ovat nykyään helppoja, kun molemmat kävelevät, mitä nyt Nipsu kastoi kätensä lastenpöntön veteen kaksi kertaa.

Pojat nauttivat valtavasti mummulassa olosta ja päästiin ulkoilemaan upeassa talvisäässä. Rakastan talvea lumihankineen ja pakkasineen, toivottavasti kotonakin kelit jatkuisivat talvisina.



keskiviikko 22. helmikuuta 2017

He leikkivät kahdestaan

Eilen aamupäivällä laitoin Niiskulle vaipat takaisin. Ei siitä mitään tullut. Vaikka Niisku osaa tehdä isot pissat joka kerta pottaan, niin housuihin lirahti vartin tai puolen tunnin välein. Ilmeisesti poika ei ole vielä valmis tai luultavammin kyse on ummetuksesta. Niiskun venynyt ja pussimainen suoli painaa virtsarakkoa, jolloin pidättäminen ei onnistu. Yritetään siis ensi kesänä uudestaan. Toivottavasti siihen mennessä pegorionin säännöllinen käyttö on tuottanut tulosta ja suoli on palautunut normaaliksi.

Nipsullekin aloitettiin uudestaan pegorion-lääkitys. Kuukauden maidottoman ruokavalion aikana tilanne hieman helpotti, mutta ei niin paljon, että kysymyksessä olisi maitoallergia. Aiomme kuitenkin vähentää huomattavasti maidon käyttöä kotioloissa, vaikka päiväkodissa tarjotaankin normaalia ruokaa. Ruoka on todella helppo tehdä maidottomaksi ja ruokajuomana meillä tarjotaan useimmiten vettä. Tiedän, että toisilla keskosilla on ollut huomattavasti enemmän suolisto-ongelmia. Ehkä meidänkin tilanteemme jossain vaiheessa rauhoittuu.

Olin tänään käymässä poikien kanssa asukaspuistossa. Ensin olimme puiston piha-alueella, sitten menimme sisätiloihin syömään ja leikkimään. Pojat leikkivät yhdessä pitkän aikaa autoilla ja kotileikkejä. Siis ilman minua! Aivan uskomaton fiilis, kun sain vain istua ja lukea naistenlehteä rauhassa.

Huomenna lähdemme kolmistaan mummulaan. Koska vaipattomuuskokeilu ei onnistunut, niin kotinurkissa pyörimiselle ei ole tarvetta. Pitkä automatka ainoana aikuisena hieman pelottaa, mutta hyvin se todenäköisesti menee.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kymppitonni rikki!

Huomasin äsken, että blogin katsomisessa on rikottu 10 000 raja! Ja olen ottanut omat katsomiset tästä pois, joten ilmeisesti joku muukin vaivautuu lukemaan juttujani. 😍😍

Tekstini eivät ole hienoa proosaa ja kuvani ovat kännykällä otettuja nopeita räpsyjä. Blogini toimii terapeuttina ja päiväkirjana, se kertoo meidän arjesta ja selviytymisestä.

Upeaa, että jaksatte olla mukana! Kiitos teille kaikille.

Pyykkivuori ja lattioiden luuttuamista

Nipsun silmälasit tulivat postissa maanantaina. Nyt on siis viikon verran totuteltu lasien kanssa olemiseen ja hyvin on sujunut. Sopeutumista auttoi varmasti se, että sekä minulla että Isimiehellä on myös lasit. Ensimmäisinä päivinä pidimme laseja vain sisällä ja pieniä hetkiä kerrallaan. Nipsu ottaa lasit aina välillä pois päästä ja emme tee silloin asiasta mitään suurta numeroa, vaan laitamme lasit taas takaisin päähän sopivana hetkenä.


Olimme maanantaina taas Lastenlinnassa Nipsun kanssa. Fysioterapeutin kanssa käytiin lävitse sähkölaitteen toiminta ja kuvattiin Nipsun liikkumista ja asentoja hoitojakson jälkeistä vertailua varten. Sähköhoitoa annetaan seuraavan neljän viikon ajan viitenä päivänä viikossa puoli tuntia kerrallaan. Kysymyksessä on aktivoiva sähköhoito, jonka tarkoituksena on aktivoida vasemman jalan ulkosyrjän lihaksia, jotta jalan vahva sisäkierto helpottaisi. Sähköhoitoonkin Nipsu on suhtautunut neutraalisti eikä elektrodilätkät jalassa ole haitanneet häntä. Samalla Lastenlinnan käynnillä kävimme toimintaterapeutin arviossa, jossa myös kuvattiin Nipsun käden käyttöä (tai käyttämättömyyttä). Toimintaterapeutti oli samaa mieltä meidän vanhempien kanssa siitä, että botox-hoito ei tällä hetkellä ole ajankohtainen.



Tämä kuva kertoo, mitä olen tehnyt torstaista lähtien: pessyt pyykkiä (ja lattioita). Ensi viikko on minulla koulusta lomaa ja pojatkin ovat lomalla päiväkodista. Olemme kotinurkissa koko viikon, joten päätin kokeilla Niiskun kanssa vaipattomuutta. Niisku osaa tehdä pissat ja kakat pottaan, ja kuivaksi opettelun tueksi otettiin vielä käyttöön tarravihko. Aina kotoa pois ja ulos lähtiessä vaippa laitetaan päälle, mutta kotona ollaan ilman. Ensimmäisten päivien aikana vahinkoja on tullut lukemattomia, melkein kymmenen päivässä. Jos vahinkojen määrä ei lomaviikon loppuun mennessä yhtään vähene, niin palataan takaisin vaippoihin. Mitään paineita ja stressiä tästä kokeilusta en ota. Ensi kesänä kokeillaan sitten uudestaan, jos Niisku ei nyt ole valmis.

maanantai 13. helmikuuta 2017

80-vuotis matkalla

Sekä minä että Isimies täytettiin 40 vuotta hiljattain. Emme juhlineet pyöreitä vuosia mitenkään, toisillemme annoimme lahjat, mutta siihen se jäikin. Suurin lahjatoiveemme oli, että pääsisimme viettämään kahdestaan aikaa. Isimiehen sisko S on ainoa henkilö, joka voi poikia muutamaa tuntia kauemmin hoitaa. S lupasi antaa meille synttärilahjaksi vapaan viikonlopun, joka oli jo ennen joulua sovittu viime viikonlopuksi.

Kuten lapsiperheissä usein käy kun jotain kivaa on tiedossa, niin pojathan sairastuivat viime viikolla. Nipsulle nousi tiistaina yskän ja nuhan lisäksi kuume, Niisku selvisi pelkällä räkätaudilla. Emme olleet tehneet mitään varauksia etukäteen, koska sairastumisen riski oli aina olemassa. Vielä torstaina oli epävarmaa, voimmeko lähteä mihinkään. Perjantaina yhden aikaan (kun olin yrittänyt saada poikia puoli tuntia päiväunille ja vointi molemmilla oli niin hyvä, että nukkuminen ei kiinnostanut pätkääkään) päätin, että pojat ovat tarpeeksi terveitä. Avasin läppärin ja varasin liput iltalautalle Tallinnaan. Laitoin Isimiehelle tekstarin, että illalla lähdetään, tule kotiin pakkaamaan. Vielä hotellin varaus ja reissu oli selvä. Me päästiin sittenkin matkaan! Ja tämä on meille erityisen iso asia, koska poikien syntymän jälkeen olemme olleet kahdestaan yötä poissa kotoa tasan kerran aikaisemmin.

Lounaalla ihanassa kahvilassa (söin mä salaattiakin tätä ennen).
Parasta viikonlopussa oli vapaus: ei tarvinnut huolehtia kuin omista tarpeista. Viikonloppu meni syödessä, levätessä ja rentoutuessa. Lilluimme hotellin uima-altaassa ja kävin kuumakivihieronnassa. Lauantai-illaksi varasin pöydän ravintola Ö:stä, joka on valittu Viron 3. parhaaksi ravintolaksi. Otimme 11 ruokalajin menun ja vietimme ravintolassa 4 tuntia. Vaikka annokset olivat fine diningin tapaan pieniä, niin tiukkaa teki silti saada kaikki mahtumaan mahaan. Paitsi hyvää, oli ruoka myös kauniin näköistä.




Tämä ei ollut syötävää, vaan jälkiruuan kanssa tuomassa tunnelmaa.

Sunnuntaina kotiovella oli vastassa kaksi iloista pientä poikaa. He juoksivat syliin ja halaamisesta ei meinannut tulla loppua. Pojat olivat viihtyneet erinomaisesti S-tädin kanssa ja kaikki oli mennyt mainiosti. Kymmenen vuoden päästä toivottavasti uudelleen!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Junnusängyt saapuivat vihdoin

Vihdoinkin ne saapuivat. Ostin sängyt jo marraskuun lopulla ja toimituksen piti kestää 2-3 viikkoa. Loppujen lopuksi siinä meni yli kaksi kuukautta. Pitkän pohdinnan ja vertailun jälkeen päädyimme kotimaiseen Liisa pieni kerrossänkyyn. Aluksi sängyt ovat erillään, mutta tarkoituksena on laittaa ne päällekkäin mahdollisimman pian eli heti, kun pojat ovat tottuneet niissä nukkumaan. Lastenhuone on melkoisen ahdas tällä hetkellä, vaikka sängyt ovatkin normaalia pienemmät kooltaan, patjakoko on 70 x 155 cm.




Sängyt ovat todella tukevat ja kivan näköiset. Sängynaluslaatikko tuo lisää säilytystilaa, dublot vaihtoivat paikkaa ja pääsivät laatikkoon. Haluaisin vielä jotkin ihanat päiväpeitot poikien sänkyihin. Riittääkö aika sänkyjen petaamiseen aamuisin, luultavasti ei...

Viikonloppu uusissa sängyissä nukkuen meni loistavasti. Pojat nukahtivat nopeasti sänkyihin eivätkä yrittäneet kertaakaan tulla niistä pois. Mitä tapahtuu tänä iltana, kun he ovat nukkuneet päiväkodissa päikkärit ja illalla ei väsytäkään niin paljon?

Olimme lauantaina koko aamupäivän retkeilemässä. Kävelimme lyhyen matkaa metsässä, ihmettelimme kaatuneita puita ja lumessa olevia jälkiä. Nuotiolla lämmitetyt pinaattiletut ja karjalanpiirakat maistuivat erityisen hyviltä. Upeaa, että pojat ovat jo niin isoja, että heidän kanssaan voi lähteä miniretkille ilman rattaita ja kantovälineitä. Keväällä ja kesällä aiomme varmasti retkeillä useasti. Nipsu ei tietenkään jaksa kävellä pitkiä matkoja vielä, mutta hänen intonsa on sitäkin suurempi.