Raskaana ollessani minuun iski kirppisvillitys. Sitä ennen en ollut ostanut yhtään vaatetta kirppikseltä. Poikien ensimmäisten kuukausien vaatteet olivat kaikki käytettynä ostettuja (tai lahjaksi saatuja). Alkuinnostuksessa kirppiksiltä tuli tehtyjä huonojakin hankintoja, kun en tiennyt käytettyjen hintoja tai vaatteet olivat vain epäkäytännöllisiä. Koosta 68 lähtien olen ostanut jo paljon uutena, kuitenkin useimmiten alesta ja ehdottomasti pareittain. Uutena lastenvaatteita ostaessani haluan molemmille pojille samantyyliset, mutta eri väriset vaatteet. Joitain vaatteita olen ostanut myös täysin samanlaisina. Päälle pukiessa olen kuitenkin tarkka siitä, että joko ala- tai yläosat ovat erilaiset. Pojat ovat muutenkin samannäköisiä, niin haluan vaatteilla erottaa heidät. Edelleen suurin osa vaatteista on käytettyjä, toppapuvut ovat hankittu toisilta kaksosilta, kengät ja Nipsun stonzit (vedenpitävät töppöset) ovat samoin vanhoja.
Viime talvena olin ensimmäistä kertaa Me&I -kutsuilla. En tiennyt mitään merkistä, mutta vaatteet olivat ihania, joten ostin pojille kutsuilta velourhousut. Tiedättekin varmaan, että nuo housut olivat kalliit. Oletin, että tuolla hinnalla saisin paitsi ihanan väriset niin myös kestävät ja jälleenmyyntikelpoiset tuotteet. Housut ovat olleet meillä nyt käytössä vajaat puoli vuotta. Ja voi ketutuksen ketutus: polvet ovat pian puhki. Olen laittanut myyntiin kaikki pieneksi jääneet lastenvaatteet ja päässytkin aika hyvin eroon vauvojen vaatteista. En ole pyytänyt montaa euroa henkkamaukan ja lindexin tyylisistä vaatteista, vaan olen pitänyt tärkeämpänä saada ne pois varaston tilaa viemästä. Mutta näistä harvoista merkkivaatteista kuvittelin saavani kirppikseltä hyvän hinnan. Eihän kukaan maksa polvista puhkikuluneista housuista yhtään mitään! Opin kantapään (tai polven) kautta lastenvaatteiden oleellisimman jutun: hinta ei todellakaan kerro mitään laadusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti