perjantai 4. marraskuuta 2016

The List

Tänään olimme Nipsun kanssa terveyskeskuslääkärillä puhumassa suolisto-ongelmista. Vastassa oli varttunut naislääkäri, joka kuunteli, kyseli ja otti tosissaan. Minulla tuli jo siitä helpottunut olo, että ongelma tiedostettiin ja siihen otettiin kantaa. Lähdetään liikkeelle verikokeista, joiden tuloksista lääkäri soittaa kahden viikon päästä.


Aloimme pitämään tukkimiehen kirjanpitoa itse asiasta. Yllä olevalta näyttää siis meidän arki. Kaikkeen tottuu, mutta voisin todeta, että välillä olen melko väsynyt tähän taisteluun. Itseäni harmittaa se, että omat energiat hupenevat tämän vaippa- ja pesuruljanssin pyörittämiseen. Pinna on kireällä ja lapsille tulee ärähdettyä liian usein. Nyt kun ilmat ovat kylmentyneet, niin en enää uskalla lähteä pidemmälle ulkoiluretkelle, jos en varmasti tiedä määränpäässä olevan sisätiloja ja vaipanvaihtomahdollisuutta. Aikaisemmin olen sujuvasti vaihtanut vaippoja leikkipuistoissa ja metsäretkillä. Viikonloppuna ei mennä lähistöllä olevaan puistoon rattaiden kanssa kävellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti