Äidin vapaa

Tänään aamulla kävimme näyttämässä Nipsun kaatumisen vuoksi vinksalleen mennyttä etuhammasta lääkärissä toistamiseen. Hammas on muuttunut jo paremman väriseksi, ei enää heilu eikä jatkokontrolleja tarvita. Vein pojat hammaslääkäristä päiväkotiin ja menin itse takaisin kotiin.

Isimies lähti torstaina aamulla kertausharjoituksiin (taas, mä en ihan ymmärrä, mutta ei siitä sen enempää) ja tulee takaisin joskus sunnuntai-illalla. Jätin eilen opinnäytetyöni ohjaaville opettajille. Mun puolesta työni on valmis, mutta opettajat löytävät siitä ehkä noin sata korjattavaa kohtaa. Päätin kuitenkin pitää tänään ansaitun vapaapäivän. Kyllä, olen kamala mutsi, koska vein pojat päiväkotiin, vaikka jäin itse vapaalle kotiin.

Kaikkein eniten vapaapäivältä olisin tarvinnut liikuntaa. Selkäni on aivan romuna ja istuminen on tuskaa. Ulkona satoi räntää vaakasuoraan, joten pitkä metsälenkki supistui kävelylle kauppaan herkkusostoksille (sentään kävelin kauppaan ja jätin auton pihaan parkkiin). Samalla kauppareissulla hankin sekä ulos että sisälle tunnelmavaloja. Koska selkä ei salli istumista, niin vietin päivän vaakatasossa sohvalla maaten ja leffaa tuijottaen.

Sohvalla makoillessa pohdin taas kerran meidän arkea. Pojat ovat kohta 3,5-vuotiaita. He ovat ihanan puheliaita ja osaavat jo leikkiä hetkittäin kahdestaan. Mutta tietyt asiat eivät vaan helpota. Missä vaiheessa tulee se raja vastaan, kun en enää vaan jaksa tätä loputonta ulosteshowta ja pesemistä? Missä vaiheessa saisimme nukkua Isimiehen kanssa kokonaisia öitä? 3,5 vuotta on pitkä aika. Yritän ajatella, että se helpottaa joskus. Joskus vielä saan nukkua. Joskus vielä meillä kotona ei haise ainainen paska. Mutta milloin? Ei ainakaan kuukauden päästä, mutta ehkä vuoden? Vai sittenkin vasta viiden vuoden päästä?