Pojat aloittivat päiväkotiin tutustumisen keskiviikkona. Olimme reilun tunnin päiväkodin pihassa leikkimässä keskiviikkona ja torstaina. Selvästi molemmat olivat hämillään ja eivät oikein uskaltaneet mennä leikkimään muiden sekaan. Pihalla oli paljon lapsia ja vieraita aikuisia, hälinä ja meno oli aikamoista. Juuri tämän vuoksi pitkä tutustumisjakso on tärkeä.
Torstaina pidimme päiväkotiryhmän hoitajien, avustajan, päiväkodin johtajan ja Nipsun oman fysioterapeutin kanssa palaverin. Minulle jäi palaverista mukava fiilis, tuntuu siltä, että päiväkoti haluaa tehdä parhaansa ja ottaa kaiken informaation vastaan avoimin mielin. Tahtotila Nipsun kuntouttaviin toimiin päiväkodissa on positiivinen. Maanantaina aloitamme tutustumisen päiväkodin sisätiloihin ja rutiineihin. Olen koko ensi viikon poikien kanssa päiväkodissa ja alkuviikosta olemme siellä vain aamupäivät. Loppuviikosta syömme jo lounaan ja yritämme päikkäreitäkin siellä.
Tänään olimme Nipsun kanssa Lastenlinnassa käymässä. Nipsulle tehtiin ortoosit jalkoihin. Ortoosien tarkoitus on pitää jalkaterä oikeassa asennossa ja venyttää lihaksia. Ortoosit on tarkoitettu meillä yökäyttöön. Laitoimme ne tänä iltana Nipsulle jo jalkaan nukkumaan mennessä ja kova itkuhan siitä tuli. Onneksi poika oli kuitenkin tosi väsynyt raskaasta päivästä, ja nukahti nopeasti ortooseista huolimatta. Nähtäväksi jää, heräileekö Nipsu yön aikana eli häiritsevätkö ne hänen untaan.
![]() |
Peiton alta otettu kuva Nipsun nukkuessa. |
Samalla sairaalakäynnillä Nipsun lonkat röntgenkuvattiin. Lääkärit haluavat selvittää, ovatko lonkkakupit (tai jotain...) oikeilla paikoillaan. Röntgenkuvien tuloksista saan kuulla parin viikon päästä.
Paljon on siis uutta tulossa. Kunhan saan tuon ärsyttävän tentin jollakin tavalla suoritettua, niin voin keskittyä enemmän poikien päiväkotiasioihin ja erityisesti henkilökunnan opastamiseen Nipsun käsittelyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti