Kaksi päivää koulua jäljellä! Neljä vuotta sitten olin aivan loppu tässä vaiheessa kouluvuotta, olin puristanut itsestäni opena kaikki irti. Onneksi, voi onneksi, vaihdoin yksityiselle toimialalle. Olen edelleen periaatteessa ope (tai no virallisesti kouluttaja), mutta en ole tässä vaiheessa vuotta loppu. Loma ei kestä 11 viikkoa, mutta ei sen tarvitsekaan. Energiaa on jäljellä, kun työ ei ole niin kuluttavaa.
Mutta tämä poikien eka kouluvuosi. Voi että se on vetänyt takin tyhjäksi, ihan totaalisen tyhjäksi. Ja jos opena kaikki helpotti loman alkaessa, niin nyt se ei helpota. Nyt pitää handlata kahden ekaluokkalaisen päiväleiri, joka kestää vain klo 10 - 15. Kumpi on etätöissä, kumpi vie uimakouluun? Leiri jännittää. Järjestäjiltä on varmistettu jo ennen ilmoittautumista, että Nipsu on sinne tervetullut. Mutta silti jännittää, vieraat aikuiset, vieras paikka, mitenköhän se menee.
Eikö tässä vaiheessa ole tapana tehdä yhteenveto kuluneesta lukuvuodesta? Ihan helvetin raskas ja kaoottinen lukuvuosi.
Nipsun avustajakuviot olivat sekaisin lokakuusta lähtien. Tällä oli vaikutusta koko perheen hyvin(pahoin)vointiin. Mutta erityisesti tietysti Nipsuun. Se väsymys ja kiukuttelu. Kaikki asiat oli huonosti, mikään ei kelpaa. Valitusta valituksen perään. Aamulla pojan sängystä ylös saaminen. Ja se tappelu ja kiukuttelu jatkui iltatoimiin asti. Läksyjä oli liikaa, ne olivat liian vaikeita. Nyt vasta jälkikäteen tajusin, että niitä todellakin oli liikaa.
Pari viikkoa sitten oli kontrollikäynti Lastensairaalan neuropsykologilla. Tuttu neuropsyka kyseli Nipsulta koulusta, juteltiin kuulumisia ja keskusteltiin koulun hojks:ista. Lopuksi hän kysyi minulta, että haluanko vielä sanoa jotain. Siinä vaiheessa meni pala kurkkuun. Tunteen vyöryivät jostain takaraivosta päälle. Sain sanottua, että on muuten ollut kamalan raskas ja haastava vuosi. Ollaan oltu todella tiukoilla koko perhe. Piti kaivaa nenäliina esiin. Mutta sen sanottuani tuli heti perään helpotus: me selvittiin. Tästäkin me selvittiin.
Tiedän, että nyt mun pitäisi vaan rentoutua ja nauttia kesästä. Niin mä yritän tehdäkin. Mutta silti aina välillä tulee se kauhun fiilis, että mitähän se syksy tuo tullessaan. Voiko se olla pahempi kuin tämä ekaluokka? Voi se olla. Molempien poikien opettajat vaihtuvat. Molemmat siirtyvät uuteen koulurakennukseen. Tuo uusi koulu on rakennettu uusimpien trendien mukaisesti. Siellä ei ole jokaiselle luokalle omaa tilaa, se ei ole edes mitoitettu koko nykyiselle (tai tulevalle) oppilasmäärälle. Tulevat 2 - 5 luokkalaiset ovat kaikki (ja niitä on useampi sata oppilasta) avoimessa oppimisympäristössä. Ei ole omaa luokkaa, ei ole omaa pulpettia. Ja tuollaisessa ympäristössä sitten tämä meidän erittäin häiriöherkkä tyyppi on ensi syksynä. Jep, sitä odotellessa. Kun siinä omassa 18 oppilaan luokassakin oli vaikea keskittyä.
Kaksi päivää koulua. Sunnuntaina pitäisi olla jätkien ensimmäiset kaverisynttärit. Vietetään ne reilusti etukäteen (jos vietetään). Nipsu alkoi eilen niiskuttamaan ja yskimään. Sekin on ollut tämän ekan kouluvuoden trendi. Koko ajan kipeänä. Meillä ei taaperovuoden jälkeen ole oltu erityisen infektioherkkiä. Mutta nyt kun kukaan ei ole vahtimassa käsien pesua, niin eihän se poika niitä käsiä pese. Ei jaksa, ei ehdi, ei viitsi. EI EI EI.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti