lauantai 25. huhtikuuta 2020

Etäterapiaa ja kaaoksen hallintaa

Kelan ohjeistuksen mukaisesti vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöterapiat toteutetaan etäterapioina. Näin on meilläkin ollut maaliskuun loppupuolelta lähtien.

Mitä se sitten tarkoittaa? Olemme ottaneet Nipsun fyssarin ja toimintaterapeutin kanssa muutamia kertoja suojatun videoyhteyden, jossa terapeutit ovat kertoneet ohjeita Nipsun tärkeimpiin harjoituksiin.

Ruutuhyppelyä olkkarissa, huomaa siisteys,
kaikki lelut ihanasti leikkihuoneessa.

Mitä tämä on oikeasti tarkoittanut? Ihan saakelinmoista stressiä ja huonoa omaa tuntoa kaiken muun p...n lisäksi. Isimiehen työpaikka laitettiin "kiinni" viikko ennen hallituksen virallista kaikki mahdolliset etätöihin -kehotusta (joskus 5 viikkoa sitten?  - ajantaju kadonnut jos pitkän aikaa sitten). Tuhat ihmistä etätöihin siis yhdestä konttorista. Mun työpaikka laitettiin "kiinni" viikko sen jälkeen - kaikki mahdolliset kotiin etätöihin. Mun työkuorma kasvoi todella radikaalisti, kun kaikki piti siirtää pilveen ja etäyhteyksien päähän kahdessa päivässä, ja samalla koko työnkuva piti suunnitella uusiksi.

Ja siinä samalla kotiin jäi kaksi 5-vuotiasta. Jotka vaativat huomiota. Jotka eivät huolehdi omista vessakäynneistään itse.

Vasemmalle jalalle rasitusta.

Ja sen toisen 5-vuotiaan kanssa pitäisi jumpata, pitäisi venytellä, pitäisi harjoitella käden peililiikkeestä pois.

Ja sitten minä sairastun johonkin virustautiin (mikä lie, en käynyt testeissä, oli mikä oli). Kaksi viikkoa sairaslomalla, joka välissä tehden silti pahimpia rästitöitä pois, samalla arki pyöriin kotona miehen yrittäessä tehdä etätöitä ja ne viisivuotiaat pyörii ympyrää. Meidän lähialueen kauppojen noutokeräyspalvelut ovat pahasti ruuhkautuneet; mies ajaa 40 minuuttia Espooseen hakemaan Prisman parkkihallista meille ruokaa.

Mutta kaikesta selvittiin. Nyt ollaan jo voiton puolella. Minä terveenä. Työsuma osittain purettu (kunnes saapuu seuraava).

Nipsun etäterapiat jatkuvat. Mulla on jatkuva huono omatunto. Harjoittelut ovat jääneet minimiin. Käden peililiikkeet ovat vahvistuneet (paha juttu, tästä pitäisi päästä treenillä pois). Tästä lisää juttua jossain vaiheessa... Kunhan tämä arki muuttuisi edes jossain määrin normaalimmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti