Mutta en koskaan päässyt kirjoituksessa loppuun asti. Punainen lanka katosi. Ajatukset lähtivät karkailemaan, ja päädyin harkitsemaan koko blogin lopettamista.
Mikä tähän sitten johti? Niisku on oppinut lukemaan. Viime jouluna lahjaksi saadut magneettikirjaimet ovat pitkään olleet jääkaapin ja pakastimen ovissa ja niillä on kirjoiteltu nimiä ja helppoja sanoja. Kiinnostus kirjaimiin oli nähtävissä jo yli vuosi sitten, ja koska pojat olivat niistä innostuneita, niin ruokimme innostusta. Ja lopputuloksena: Niisku lukee sanoja joka paikasta. Ulkona mainoksista, kotona kirjoista ja lehdistä. Kokonaiset lauseet ovat vielä hankalia, tai ainakaan mielenkiinto ei niihin riitä.
Tämä blogi on ns. kasvoton. Kirjoitan nimimerkillä ja lapset ovat nimimerkkien takana. Kuvista ei periaatteessa ole ketään tunnistettavissa. Mutta toisaalta: lukijoiden on helppo ottaa selvää, kuka olen. Olen kertonut lasten elämästä hyvin avoimesti, olen paljastanut ne kaikki likaisimmat (todellakin konkreettisesti paskaisimmat) jutut. Mutta niin on ollut tarkoituskin. Tämä on ollut (ja on edelleen) päiväkirjani. Ja mahdollisesti myös vertaistukiblogi.
Nyt arastavan lukutaidon myötä haluan varjella poikieni yksityisyyttä yhä enemmän. Poistin vanhoista kirjoituksista paljon kuvia, jotka ehkä näin jälkikäteen arvioituna olivat sittenkin liian paljastavia. Tiedän, että kerran nettiin ladattu on siellä ikuisesti. Mutta silti. Minulle itselleni tuli parempi olo, kun poistin edes jotain.
Mikä sitten on tämän blogin tulevaisuus? Juuri nyt en tiedä. Haluan kirjoittaa. Haluan jakaa ja jatkaa.
 |
| Tässä kuvassa piti olla takkatuli ja viinilasi. Tuli ehti sammua, viinin join mukista. |
Pitää harkita. Ottaa toinen lasi viiniä ja harkita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti