torstai 7. maaliskuuta 2019

Miksei meillä nukuta?


Ne minuutit yöllä ovat pitkiä. Nukahtiko hän jo? Vieläkö sieltä kuuluu jokin ääni? Pyytääkö vielä kerran luokseen? Tuleeko sängystä pois?

Unenpuute aiheuttaa sokeririippuvuutta.
Miksi tuo meidän normipoika ei voi nukkua? Olisiko ensi yö sellainen, että ei tulisi yhtään herätystä? Ja kaiken tämän päälle tavallinen äidin itsesyyllisyys: mitä minä olen tehnyt tässäkin asiassa väärin, miksi en ole ollut tiukempi/löysempi/rakastavampi/parempi ihan missä vaan. Kunhan tuo poika vaan oppisi nukkumaan.

Se kiukun ja vihan tunne keskellä yötä, se kumpuaa niin syvältä. Ole nyt jo hiljaa! Minä haluan nukkua! Ja se hirveä morkkis aamulla, kun menetin hermoni 4 vuotiaalle keskellä yötä. Aamulla olen edelleen vihainen kaiken väsymyksen keskellä; pyydän lapselta anteeksi ja samalla kiukkuan lisää ja hoputan tekemään aamutoimet ripeästi.

Enää 10 vuotta teini-ikään. Silloinhan ne nukkuvat, eikös vaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti