Neljävuotisneuvola. Niiskulla kaksi kuukautta sen jälkeen, kun kyseinen ikä tuli täyteen. Nipsulla aika on vasta lokakuussa, kun synttäreistä on aikaa 3 kuukautta. No, pari kuukautta sinne tai tänne.
Meillä ei ole vakkariterkkaria neuvolassa. Poikien ensimmäisen vuoden neuvolat olivat muistaakseni suurinpiirtein samalla tyypillä (mutta tietenkin eri kuin omat äitiysneuvolani). Ekan vuoden jälkeen terkkari on ollut aina eri. Minua ei asia ole erityisesti haitannut, koska neuvolasta saamani tuki on ollut aina onnetonta.
Niisku jäi reippaasti vieraan hoitajan kanssa tekemään neljävuotistarkastuksen tehtäviä. Haasteita oli keskilinjan ylittävissä tehtävissä, kuten rastin piirtämisessä. Poika ei ole ollut innostunut askartelusta ja harvemmin piirtelystäkään, joten tulos ei ollut yllättävä. Myöskin jätkä epäröi siinä, kumpaa kättä käyttää paperin leikkaamisessa; eikä se leikkaaminen viivaa pitkin oikein sujunut. Käden hienomotorisia taitoja pitäisi siis harjoitella. Terkkari tarjosi varovasti kirjallisia ohjeita taitojen harjoitteluun. Sanoin ei kiitos. Perheessämme on ihan tarpeeksi muitakin ohjeita ja neuvoja, joita pitää noudattaa joka päivä ja joka hetki.
Keskustelimme arjen sujumisesta ja haasteista. Kerroin tottakai totuuden: haastavaa on.
Mihin neuvolan terkkari näillä kysymyksillään pyrki? Ei mihinkään. Koko tämän neljän vuoden ajan minulta on aina kysytty pärjäämisestä; miten sujuu; mitä haasteita on; no kaksosten kanssa on haastavaa; no erityislapsen kanssa on haastavaa. MINKÄ HELVETIN TAKIA NOITA KYSYMYKSIÄ ESITETÄÄN? En koskaan ole saanut mitään apua neuvolasta. En koskaan.
Me selviämme. Olemme jo voiton puolella. Selvisimme ensimmäisestä neljästä vuodesta, vaikka emme neuvolasta apua saaneetkaan. Mutta entäs ne perheet, joissa on vielä haastavampaa? Onko heillä muita kontakteja? Osaavatko he hakea apua muualta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti