tiistai 28. elokuuta 2018

Muumin erilainen käsi ja lahjominen

Otimme muutama viikko sitten käyttöön huikean hyvän lahjomiskikan: pikkupoika saa suklaakarkin, jos ilmoittaa itse isommasta vessahädästä ja housuun tai vaippaan ei ehdi tulla mitään. Tärkeintä tässä lahjomisessa on juuri tuon hädän itse ilmoittaminen, koska se ei ole meillä aikaisemmin onnistunut.


Niisku sai ideasta kiinni muutamassa päivässä, ja nyt näyttäisi siltä, että Nipsukin on vihdoin oppinut Dumlejen ihanuuden. Oikealla tiellä siis ollaan kesän katastrofien jälkeen. Pyykkivuori pienenee ja vaipparoskiskaan ei täyty niin nopeasti. Hiljaa hyvä tulee. Suklaan voimalla eteenpäin. Ainoa ongelmahan tässä on se, miten perheen aikuiset malttavat pitää näppinsä erossa Dumlepussista.



Viikonloppuna vietettiin Espoo-päiviä ja olimme räkätaudeista huolimatta mukana monessa eri tapahtumassa. Käytiin tutustumassa lähistön paloasemaan, jumppailtiin ja syötiin ulkona. WeeGee-museolla pojat askartelivat itselleen Muumihahmot. Nipsun muumista tuli tottakai pinkki, koska se on pojan lempiväri tällä hetkellä. Muumeja on ihailtu päivittäin. Tänään Nipsu totesi, että pinkillä muumilla on myös erilainen käsi, koska hänelläkin on. Ja niinhän sillä onkin. Muumin toisessa kädessä ei ole peukaloa, ja samoin Nipsun oma peukalo on usein ”hukassa” kämmenen sisällä. Aivan loistava oivallus jätkältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti