keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Vihdoinkin oma polkupyörä

Nipsu sai viimeinkin ikioman polkupyörän. Hakemus pyörää varten laitettiin eteenpäin neurologin toimesta jo marraskuussa. Huhtikuun alussa soittelin apuvälinekeskukseen ja kyselin, mikä on tilanne. Silloin sanottiin, että lähetettä ei heiltä edes löydy. Häh? No paperi löytyi viimein yhden ihmisen työpöydältä (sitä ei oltu vain kirjattu järjestelmään) ja sovitusajan pyörää varten luvattiin tulevan huhti-toukokuun aikana. Toukokuun viimeisenä päivänä soitin jälleen av-keskukseen: ei edelleenkään lähetettä eikä kukaan tiedä mistään mitään. Meinasin jo polttaa päreeni puhelimessa, tämä ei ole todellista! Selostin reilun kuukauden takaisen tilanteen ja he lupasivat palata asiaan. Vartin päästä sain soiton: koska pääsette tulemaan? Oho, ei ollutkaan jonoja, sovitusaikoja olikin vaikka kuinka monta. Seuraavalla viikolla pääsimme kokeilemaan pyöriä ja miettimään paikan päälle parhaita ratkaisuja pyörän lisävälineiksi.

Painostusta ja edelleen painostusta. Jos haluaa lapselleen lain mukaisia palveluita, niin se vaatii soittoja ja tarkistussoittoja. Mikään ei toimi ilman omaa aktiivisuutta.

Loppu hyvin. Nipsulla on pyörä. Se on 12-tuumainen Haverick, jossa polkimet polkevat itsestään renkaiden pyöriessä. Jalkaterät laitetaan remmeillä polkimiin kiinni ja säärien kohdalla on vielä lisäremmit. Satula on leveä aikuisten satula. Istuma-asento on todella pysty ja ohjaustangossa on tarttumista helpottavat erityispidikkeet. Ja tietenkin kilikello asennettiin myös Nipsun toiveesta.



Heti ensimmäisenä iltana Nipsu lähti polkemaan pyörällä itse. Ylämäissä hän tarvitsee vielä apua, mutta tasaisella viilettää menemään itsekseen. Voi sitä onnen tunnetta! Nipsu on itse aivan innoissaan uudesta pyörästään ja siitä, että pääsee sillä itse kulkemaan. Ja minä olen superylpeä pojasta. Arvaatte varmaan, että tippa linssissä oltiin taas kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti