Perustin tämän itselleni eräänlaiseksi julkiseksi päiväkirjaksi, ajatusten purkupaikaksi ja myös virtuaaliseksi vertaistueksi. Halusin kertoa meidän arjesta. Blogilla on nyt ikää melkein 2,5 vuotta ja olen välillä lukenut omia vanhoja tekstejäni läpi ihmetellen: oliko meillä todella tuollaista?
 |
| Pari viikkoa sitten tehty ukko on edelleen voimissaan, toinen käsi vain uupuu. |
Alkuvuosi 2018 on itselläni mennyt vuoristorataa. Keräsin itseni kasaan syksyn jäljiltä. Nautin lyhyistä työpäivistä harjoittelupaikassa. Käyn hiihtämässä monta kertaa viikossa. Sinnittelen olemattomilla tuloilla ja tuskailen poikien jalkojen kasvuvauhtia (kevätkenkiin tulee menemään taas niin paljon rahaa!). Haaveilen mökkikesästä (ja lottovoitosta mökin kunnostamista varten).
Koen jatkuvaa huonoäiti-syndroomaa Nipsun jumppaamisesta ja spastisen käden aktivoinnista. Kiroilen HUS:in byrokratiaa ja apuvälinekeskuksen toimimattomuutta. Laitan hakemuksen CP-liiton sopeutumisvalmennuskurssille ja toivon hartaasti, että meidät hyväksytään sinne.
Aurinko. Tänään taas 12 kilometrin pertsalenkki täydellisessä kelissä: pakkasta viisi astetta, pilvetön taivas, arskalasit silmillä ja hymy huulilla. Kevät, ihan nurkan takana jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti