lauantai 29. heinäkuuta 2017

Lastenhoitaja MLL:sta

Uskaltauduin vihdoin ja viimein rekisteröitymään MLL:n lastenhoitoavun sivustolle. Päätös siitä, että jätän lapset täysin vieraan ihmisen hoiviin, oli loppujen lopuksi todella helppo. Pojat osaavat jo melko hyvin itse kertoa asioista; he puhuvat niin selkeästi, että vieraskin heitä ymmärtää. Vessa-asiat eivät vielä suju, mutta sitä varten on kertakäyttövaipat olemassa. Nipsun vammaa ei tarvitse huomioida mitenkään erityisesti varsinkaan muutaman tunnin hoitoaikana.

Eilen meillä oli Isimiehen kanssa lyhyet treffit, kun parikymppinen "tyttö" tuli hoitamaan poikia neljän tunnin ajaksi. Pojat ottivat hoitajan vastaan iloisesti eikä minkäänlaista vierastusta ollut. Annoin hoitajalle lyhyet ohjeet ja pistin vartin tutustumisen jälkeen ulko-oven takanani kiinni. Kuinka helppoa! Yllättävää kyllä, en ollut oikeasti yhtään huolissani, vaikka en tuntenut hoitajaa enkä tiennyt hänestä muuta kuin nimen ja puhelinnumeron.

Isimies tuli suoraan töistä ostarille, missä kävimme syömässä ja kahvilla sekä pidimme samalla perhepalaverin mökkiasioiden tiimoilta. Kotiin palatessa kaikki oli mainiosti! Tällaista yhteistä aikaa tulemme varmasti järjestämään tulevaisuudessa enemmänkin, niin hyvä mieli tästä kerrasta jäi.

Ensi viikolla alkaa taas päiväkoti. Muutama päivä menee tutustuessa uuteen ryhmään ja uusiin hoitajiin. Loppuviikosta jätän pojat jo päiväkotiin lyhyemmiksi päiviksi hoitoon, mutta varhaiset aamuherätykset alkavat vasta runsaan viikon päästä. En mene vielä(kään) töihin, vaan menen tekemään koulutukseeni liittyvää opinnäytetyötä erääseen alan tehtaaseen. Ensi viikolla tehdään jonkinlaista päätöstä myös mökkiasiassa, joten jännittävä viikko siis luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti