Upean kesäinen viikonloppu oli meidän perheessä itkuinen. Meidän "tavis" Niisku lopetti syömisen. Miten tähän päädyttiin?
Poikien syömistaival ei ole ollut kaikkein helpoin ja tavallisin (lue täältä ja tästä). Soseutettua ruokaa melkein 2-vuotiaaksi; ei sormiruokaa; Niiskulla ei hedelmiä, kasviksia, marjoja. Kuvittelin jo, että olimme päässeet lähelle normaalia lapsiperhesyömistä. Niisku oli valikoiva siinä mitä söi; välillä oli kausia, että ruokaa meni enemmän, välillä taas ei maistunut. Niinhän kaikilla lapsilla, eikös vaan? Ja eihän lapset yleensäkään tykkää kasviksista ja hedelmistä?
Huhtikuun lopulla päiväkodista alkoi tulla yhä useammin viestiä, että Niisku ei ole syönyt. No tämä on taas sellainen kausi, poika syö paremmin seuraavana päivänä, ajattelin. Mutta sitä seuraavaa päivää ei tullutkaan. Perunamuusista ja kanasta hän söi ensin vain muusia. Seuraavana päivänä muusikaan ei kelvannut, koska siinä oli Niiskun mukaan kokkareita. Tein pojan lempiruokaa eli kasvispihvejä: ne olivat oudon näköisiä (sellaisia kuin aina ovat olleet) eivätkä kelvanneet. Koko viime viikon aikana jätkä ei syönyt yhtään lämmintä ruokaa, leivästä kelpaa vain Oivallus ja sen määrää rajoitettiin. Viikonlopun saldoksi tuli Pirkan pinaattiletut ja kylmät nakit.
Olin itse alkuviikon niin flunssainen, että en jaksanut kiinnittää syömiseen sen suurempaa huomiota. Ärähdin muutaman kerran ruokapöydässä, kun selvästi nälkäinen poika vain pyöri tuolillaan mutta ei syönyt. Viikonlopun aikana aloimme Isimiehen kanssa tarkkailemaan tilannetta enemmän. Niisku on äärimmäisen tarkka siitä, miltä ruoka näyttää. Liha-makaroonilaatikosta hän on aikaisemminkin syönyt vain makaroonit, mutta eilen ei voinut syödä niitäkään, koska ne olivat outoja ja joihinkin makarooneihin oli tarttunut jauhelihaa ja porkkanaraastetta kiinni. Tututkin ruuat aiheuttivat pojassa inhonpuistatuksia.
Mä itkin (taas kerran). Mitä ihmettä tämä on? Mitä ruokaa pojalle oikein pitäisi tarjota, että hän söisi? Sitten tuli oivallus: ei tämä ole normaalia lapsen valikoivaa syömistä, tässä on nyt jotain muuta. Ja löysin netistä Sity ry:n (Sensorisen Integraation terapian yhdistys) oppaan (lue täältä). Melkein kaikki tuossa oppaassa mainitut kohdat sopivat Niiskuun:
- Syö mieluiten ruokia, jotka ovat
rakenteeltaan samanlaisia
- Siirtyminen ruokaan, joka on rakenteeltaan/
koostumukseltaan uudenlaista, on vaikeaa
- Reagoi voimakkaasti ääniin.
- Yökkäilee ja kakoo, jos tarjolla on tiettyjä
tai rakenteeltaan tietynlaisia ruokia
- Ei halua leikeissä kokeilla tai tunnustella erituntuisia
materiaaleja (muovailuvahaa, liimaa, maalia tms.)
En ole tekemässä Niiskulle mitään diagnoosia. Jos kuitenkin pohdin kaikkia ruokailun ja suun/pään/käsien alueen vaikeuksia, niin veikkaisin, että meillä on aistiyliherkkä lapsi. Jo pelkästään tuon oppaan lukeminen helpotti minua: tähänkin löytyy neuvoja ja ohjeita.
Oivalluksen jälkeen iski morkkis: miten ihmeessä emme ole tajunneet tätä aiemmin? Kaikki merkit ovat kuitenkin olleet näkyvillä jo pitkään: kokkareisiin ruokiin siirtyminen oli äärimmäisen vaikeaa, ei pystynyt koskemaan ruokaan sormillaan, kasvojen alue on herkkä ja mitään likaa ei saa olla suun lähellä.
Loppujen lopuksi tästäkin asiasta on pakko löytää hyvä puoli: onneksi tilanne kärjistyi yhtäkkiä näin pahaksi. Muuten olisimme vain ihmetelleet asiaa vuodesta toiseen. Kesäkuussa on Niiskulla Lastenlinnan keskoskontrolli, siellä otan syömispulmat esille ja saamme toivottavasti jonkinlaista apua. Siihen asti syömme "tavallista leipää" ja kylmiä nakkeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti