Päiväkodissa oli eilen poikien vasu-keskustelut. Nipsun palaverissa olivat minun ja omahoitajan lisäksi mukana kelto (eli konsultoiva erityislastentarhanopettaja), fysioterapeutti ja toimintaterapeutti. Keskustelu käytiin hyvässä hengessä, pohdittiin tärkeimpiä arjessa huomioitavia asioita ja tuen tarvetta tulevaisuudessa. Palaverin tarkoituksena oli myös miettiä, mihin ryhmään Nipsu siirtyisi ensi syksynä. Nythän pojat ovat pienten alle 3-vuotiaiden ryhmässä, joten siirto toiseen ryhmään on edessä.
Valitsimme alun perin kyseisen päiväkodin sen perusteella, että se on pieni ja siellä ovat ryhmäkoot hieman pienempiä kuin muissa päiväkodeissa. Toinen tärkeä kriteeri oli se, että päiväkodissa on yli 3-vuotiaiden lasten integroitu ryhmä. Tässä ryhmässä lasta kohden on enemmän aikuisia, siinä on erityislastentarhanopettaja ja ryhmän muillakin hoitajilla on vahvaa kokemusta erityistä tukea tarvitsevista lapsista.
Palaverissa kuulin uutisen, jota yritän vieläkin sulatella. Espoo lopettaa meidän asuinalueellamme kaikki päiväkotien integroidut ryhmät. Erityistä tukea tarvitsevat lapset sijoitetaan tavallisiin päiväkotiryhmiin.
Mitä tämä tarkoittaa Nipsun kohdalla? Hänen päiväkotiryhmäänsä haetaan ryhmäavustajaa, joka siis ei ole henkilökohtainen avustaja vaan ylimääräinen käsipari ryhmässä. Ryhmäavustajan saaminen on ehdoton edellytys Nipsun pärjäämiselle päiväkodissa. Silti minua ahdistaa ja pelottaa tulevaisuus jo nyt, vaikka siirto toiseen ryhmään on vasta elokuussa.
Isojen lasten ryhmässä on 3-5 vuotiaita maksimissaan 21 ja kaksi hoitajaa (+avustaja, jolla ei ole kasvatusvelvollisuutta). Lapsilta edellytetään hyvin paljon omatoimisuutta. Meno ja melske on aikamoista, vauhdin määrä kasvaa lapsilla mitä isompia he ovat ja mitä enemmän heitä on. Miten Nipsu pärjää tällaisessa ryhmässä? Hän arastelee isoja lapsia varsinkin silloin, kun meno alkaa kiihtyä. Tämä on täysin ymmärrettävää, Nipsun tasapaino on edelleen huono ja pienikin tönäisy kaataa hänet. Pojalta puuttuu edelleen suojarefleksit, eli kaatuessaan Nipsu ei osaa ottaa kädellään vastaan vaan lentää suoraan naamalleen. Nipsu ei osaa eikä pysty pukemaan itse vaatteita päälleen. Hän tarvitsee apua kaikissa arjen toiminnoissa.
Jos tuen ja avun määrää nyt vähennetään radikaalisti, niin sitä tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa yhä enemmän ja pidemmän aikaa.
Jos kukaan ei huolehdi päiväkodissa siitä, että Nipsu istuu oikeassa asennossa, hänen lonkkansa menevät väärään asentoon. Jos kukaan ei muistuta häntä vasemman käden olemassa olosta, hän ei koskaan opi käyttämään sitä edes apukätenä.
Huolehdittavia asioita on niin paljon! Riittääkö isossa ryhmässä hoitajien aika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti