Eilen iltapäivällä saavuttiin kahden mummula-päivän jälkeen kuntoutuskeskukseen cp-liiton sopeutumisvalmennuskurssia varten. Vastaanotto oli mitä mahtavin: bodarin näköinen nuori mies tuli auttamaan kassien kantamisessa. Heti tuli selväksi, että asiat on hoidettu loistavasti monen kymmenen vuoden soppari-kurssin kokemuksella. Meillä oli isohko huone odottamassa ja siellä pinnasängyt pojille. Kurssin työntekijä tuli heti kyselemään yksityiskohtia poikien hoitamisesta: ruokailutavoista, nukkumisesta ja kaikista huomioitavista seikoista. Keskustelun lomassa tuli ilmi, että lapset olisivat hoitajien kanssa käytännössä koko seuraavan päivän, klo 9.30 - 17.30 vanhemmilla olisi muuta ohjelmaa ja lapsilla omat juttunsa. Mulla iski jo paniikki: pitäiskö mun jättää pojat vieraiden hoidettavaksi koko päiväksi? Ei ikinä!
Eilinen ilta meni paikkaan tutustuessa ja syödessä. Aikuisillekin on 5 ateriaa päivässä, joten ainakaan ei pääse hoikistumaan tällä reissulla. Pojat nukkuivat kivasti ekan yön, vaikka Niiskulla onkin karmea flunssa. Minä sen sijaan heräsin aamuviideltä Niiskun yskimiseen enkä enää saanut unta, kun mielessä pyöri poikien jättäminen lastenhoitajien huomaan.
Tänään aamulla mentiin poikien kanssa hyvissä ajoin tutustumaan tilaan, jossa he pääosin olisivat. Sovittiin lastenhoitajan kanssa, että hän lähettää mulle viestejä päivän kulusta jotta mun hermot pysyy kasassa. Olin aatellut etukäteen, että menen heti lounaan jälkeen poikien luokse ja hoidan päiväunet. No mitä vielä. Siellä ne nukkua posottivat jo 12 jälkeen, kun kotona saan heidät yleensä unille vasta yhden aikaan. Kello kahden jälkeen kävin kurkkaamassa kaihtimien raosta ja pojat leikkivät ja naureskelivat innoissaan. Päätin jättää heidät rauhaan ja karattiin Isimiehen kanssa jäätelölle kylille. Päivällisen söin nopeasti, ja äkkiä poikia katsomaan. No eihän niillä ollut mitään ongelmaa, eikä todellakaan kiirettä äitiä tervehtimään. Mun pienet ja arat, vieraita paikkoja ja ihmisiä pelkäävät jätkät on kasvaneet isoiksi! Voihan rähmä. Niiskulla järjetön räkätauti vielä päällä, eikä sekään tunnu tahtia pahemmin. Toivottavasti flunssa ei vaan nosta kuumetta, se on ainoa kysymysmerkki tällä hetkellä. Muuten on mun aika relata ja nauttia kurssin antimista ja harvinaisesta vapaa-ajasta ilman lapsia.
Kurssin sisällöstä kirjoitan myöhemmin.
Lapset kasvaa, kehittyy ja itsenäistyy - itse ei aina pysy tahdissa mukana :D Hienosti on teillä menny hoitopaikassa ja vaikka aluksi sinulla oli pieni huoli, niin varmasti loppujen lopuksi ihan kiva saada pieni hengähdystauko. Vaikka jäätelön merkeissä :)
VastaaPoista