Kuinka vanhoja pojat on?

Näin yksinkertaisen kysymyksen esitti yksi nainen asukaspuistossa eilen. Tähän asti olen aina ilmoittanut poikien korjatun (eli lasketusta ajasta) iän, koska sen ikäisiä he kehitykseltään ovat. Ja olen myös ajatellut niin, että sain pojat itselleni vasta, kun he pääsivät sairaalasta kotiin, mikä tapahtui kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Riippuen kysyjästä, olen vastannut ikäkysymykseen vain yksinkertaisesti esimerkiksi vuosi ja kolme kuukautta. Jos arvelen kysyjän ymmärtävän enemmän lapsista, niin olen vastannut korjattua ikää niin ja niin paljon. Jostakin syystä jäin eilen miettämään kysymystä muutaman sekunnin pidempään ja päätin antaa vastauksen kalenteri-iän mukaan. Silloin mun piti oikein laskea: pojat ovat vuoden ja 9 kuukautta vanhoja. Päätin myös tämän jälkeen, että lopetan korjatun iän ilmoittamisen kokonaan. Heinäkuussa tulee meillä olemaan jo 2-vuotissynttärit.

Kun sanoin ääneen tuon kalenteri-iän, muistelin taas kuinka paljon kehitystä lyhyessä ajassa on tullut. Varsinkin Niisku on alkanut juttelemaan todella paljon. Yhtään ymmärrettävää sanaa suusta ei tule, vaikka juttua piisaa. Myös Nipsu vastailee välillä omalla siansaksallaan Niiskun tarinoihin. Ilmeisesti kaksosten kohdalla tällaisen oman kielen keksiminen on melko tavallista. Pojat ovat alkaneet leikkiä keskenään yhä enemmän. Tottakai tappeluja leluista tulee myös enenevissä määrin, mutta hyvin usein meiltä kuuluu kikatusta ja naurua tuplasti, kun jätkät ovat keksineet jonkin hauskan jutun yhdessä.

Nipsulla on kova motivaatio nousta seisomaan ja hän pyrkii muutenkin ylöspäin, on päässyt kiipeämään jopa matalan tv-tason päälle muutaman kerran. Hankimme kylpyhuoneeseen apuvälinekaupasta tukitangon, josta Nipsu voi ottaa tukea seisoma-asennossa. Näinkin yksinkertainen asia helpottaa arkea paljon. Pyllypesut voi nyt tehdä suihkussa. Nipsun voi jättää muutamaksi sekunniksi tuesta kiinni pitäen seisomaan, kun otan pyyhkeen valmiiksi.

Seisomatelineen käyttö on viimeinkin tullut osaksi arkea. Joinakin päivinä illalla muistuu mieleen, että ai niin, Nipsu ei ole ollut tänään telineessä. Onneksi Nipsu suhtautuu rauhallisesti telineeseen ja jopa haluaa mennä siihen. Hän tietää jo, että silloin on tiedossa Maisa-dvd:n katselua tai kirjojen lukua.

Edelleen seisomatelineestä puuttuu rintaremmi, minkä vuoksi se vaatii tyynyviritelmän. Nipsun vasen kylki on supistuneena hemiplegian vuoksi ja yläkroppa on heti vinossa asennossa, jos kylkeä ei tue jollakin tavalla.

Tuttu monikkoäiti kysyi tänään puistossa, miten meillä menee? Voisin valittaa monestakin asiasta; ketutus ja katkeruus tilannettamme kohtaan nostaa aina välillä päätään. Varsinkin silloin kun näkee muiden samankokoisten lasten juoksevan pihalla. Mutta meidän arki rullaa aika kivasti. Välillä on useita päiviä, jolloin päiväunet jäävät alle tuntiin ja silloin meillä on hiton kiukkuisia poikia talo täynnä. Ulkoilemme paljon, vaikka Nipsua helposti kiukuttaakin, että hän ei pääse ulkona liikkumaan niin paljon. Elämme mielestäni tavallista lapsiperheen elämää, huonoine ja hyvine hetkineen.