maanantai 8. helmikuuta 2016

Päiväkotipohdintoja

Tuntuu hirveältä miettiä tällä hetkellä poikien päiväkodin aloitusta. Niisku on takiaisena kiinni minussa koko ajan, ja kaikki kodin ulkopuoliset paikat (ne tututkin) on hankalia hänelle. Tarkoituksena olisi siis aloittaa poikien päivähoito elokuussa. Jatkan itse syksyllä opiskelua päivisin, jos vaan saan opintovapaata töistä. Isimies on aikeissa tehdä syksyllä vain 80 %:sta työaikaa. Elokuuhun on vielä puoli vuotta aikaa, mutta prosessi on aloitettava jo nyt, varsinkin kun pitää ottaa huomioon Nipsun asiat.

Erityislapsen kohdalla päivähoitoon hakeminen ei ole kaikista yksinkertaisin juttu. Lähdin liikkeelle siitä, että soitin Nipsua hoitavaan yksikköön sairaalaan ja kysyin vinkkejä. Sairaanhoitaja luuli, että toukokuussa olevalla seuraavalla lääkärikäynnillä ehdittäisiin pohtia päivähoitoasiaakin. Onneksi tiesin itse, että niin myöhään asiaa ei voi jättää. Seuraavaksi sain sairaalan sosiaalityöntekijän numeron, jonka kanssa puhuimme puhelimessa lähemmäs puoli tuntia. Aivan loistavaa, että tuollaisia ammatti-ihmisiä on. Häneltä sain tarkat ohjeet, miten toimia. Ja samalla tuo ihana ihminen kyseli kaikki muutkin kuulumiset ja kysyi lisäavun tarpeesta yms. Sosiaalityöntekijän kautta saimme lääkäriltä lausunnon, jossa kerrotaan Nipsun motorisista rajoitteista ja suositellaan riittävää avustajatukea. Seuraava askel on itse päivähoitohakemuksen täyttäminen. Nyt pitää päättää, haemmeko pojille kokopäivä- vai osapäivähoitoa. Olisivatko he hoidossa siis 3 päivää viikossa 8 tuntia vai 4 päivää viikossa lyhyemmän aikaa (esim 6 h)? Tämäkin on jo vaikea asia päätettäväksi.

Tavallisesti vanhemmat saavat itse päättää, mihin päivähoitoon haluavat lapsensa. Perhepäivähoito, ryhmis tai mihin alueen kaikista päiväkodeista. Tottakai kunnalliseen hoitoon hakiessa täyttä valinnanvapautta ei ole, vaan tarve ja vapaana olevat paikat ratkaisevat. Meillä ei ole tämänkään vertaa mahdollisuutta valita. Kiertävä erityislastentarhanopettaja tulee tekemään meille kotikäynnin ja arvioimaan tilanteen. Sen jälkeen asia menee muiden harkittavaksi. Minulle sanottiin, että vanhempien kanssa yhdessä tehdään päätös, mutta pelkään pahinta jo tässä vaiheessa. Kunta laittaa erityistä tukea tarvitsevat lapset yleensä siihen yhteen ja ainoaan päiväkotiin, joka on myös alueen suurin. Ymmärrän tottakai tämän. Siellä on henkilökunnalla erityisosaamista ja kaikki voidaan keskittää saman katon alle. Mutta... Niisku ja Nipsu ovat todella arkoja ja herkkiä. En haluaisi heitä siihen meluisaan ja suureen yksikköön, jossa peppukiitäjä jää isompien juoksevien jalkojen alle.

Vaikka tein päätöksen päivähoidon aloittamisesta, ja vaikka kyse on vain osa-aikaisesta hoidosta, niin nyt olen katunut prosessin aloittamista jo moneen kertaan. Pojat ovat niin pieniä vielä; osataanko heidän tarpeistaan huolehtia muualla kuin kotona. Tiedän, että jokainen äiti ja isä käyvät tätä samaa tuskaa läpi, kun lapsi menee hoitoon. Yritän lohduttaa itseäni sillä, että elokuuhun on pitkä aika ja siinä ajassa ehtii tapahtua paljon muutoksia ja varsinkin kasvua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti