torstai 25. helmikuuta 2016

Kroppa koetuksella

Aikaisemmin en ole mieltänyt meidän tilannetta mitenkään erityiseksi. Ulospäin Nipsun liikuntavamma ei näy ja tuntemattomat eivät sitä heti huomaakaan. Olemme loppujen lopuksi eläneet melko tavallista lapsiperhe-elämää, johon on vain kuulunut tavallista enemmän sairaalakäyntejä ja fyssarin kotikäyntejä. Nipsun harjoitteet ovat olleet osana leikkejä ja arkea.

Mutta nyt tilanne on selkeästi muuttunut. Niisku juoksee jo kovaa vauhtia ja kaipaa selvästi enemmän tekemistä. Nipsun peppukiito on hauskan näköistä, mutta lujaa sillä tekniikalla ei pääse ja ulkona liikkuminen on hankalaa ja raskasta hänelle. Nipsu viihtyy ulkona vain lyhyitä aikoja kerrallaan ja menettää hermonsa melko nopeasti, kun ei pääse tutkimaan paikkoja eikä toppahanskoilla saa otetta mistään. Viikonloppuisin ollaan välillä käyty lähistöllä olevan päiväkodin pihassa leikkimässä, mutta lähinnä se on keinussa istuskelua vähän aikaa ja sitten takaisin kotiin. Haluaisin ulkoilla poikien kanssa paljon ja totuttaa heidät luonnon tutkimiseen ja siellä liikkumiseen jo varhain, koska olen itsekin luontoihmisiä. Mutta ihan helposti se ei onnistu. Varsinkin yksinäni poikien kanssa leikkipuistossa käyminen käy rankasta duunista. Nipsua pitäisi siirtää paikasta toiseen koko ajan, että jätkä viihtyy, ja samalla vahtia Niiskua. Oletettavasti olen tehnyt tästä suuremman ongelman kuin se onkaan, mutta viime aikoina katkeruus on taas nostanut päätään. Miksi meillä ei voi olla kahta tervettä lasta?

Pojat ovat jo sen kokoisia, että oma kroppa on koetuksella. En ole harrastanut mitään liikuntaa kahteen vuoteen ja sen huomaa. Pottailu ei ole tuottanut vielä tuloksia, joten peppujen pesuun hanan alla pitäisi kehittää joku uusi systeemi. Ranteeni ovat kipeytyneet ja muutenkin yläkroppa on sökönä kaikesta kantelusta ja nostelusta. Nipsun peseminen suihkun alla ei ainakaan vielä onnistu, koska seisoma-asento on niin epävakaa. Sairaalasta voisi pyytää jotain apuvälinettä lainaan, mutta en luottaisi siihen tahoon. Olemme odottaneet sopivaa seisomatelinettä nyt lokakuusta asti. Neopreenistä tehty peukalotuki piti tehdä Nipsulle jo syksyllä, eipä ole vielä kuulunut siitäkään mitään. Ilmeisesti täytyy itse yrittää miettiä keinoja arjesta selviytymiseen, ensimmäinen askel on varmasti omien työasentojen parantaminen.

No onhan meidänkin arki toisaalta sitä tavallista lapsiperheen arkea. Nimittäin kunnon tauti on taas pesiytynyt meille. Tämän viikon pojat ovat kärsineet räkätaudista yskän ja kuumeen kera. Eilinen aamu alkoi ei-niin-mukavasti Nipsun oksentaessa aamupuuron olohuoneen lattialle, tämä johtui rajusta yskänpuuskasta, joka taas johtui raivarista, kun hän ei osannut kiivetä tv-tasolle Niiskun perässä. Näitä raivareita olen saanut kestää lukemattomia. Nipsu on nyt huomannut omat rajoitteensa; sen, että hän ei pääse joka paikkaan Niiskun kanssa ja jää muutenkin jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti