maanantai 21. joulukuuta 2015

Vihdoinkin joulurauha

Lauantaina tuli vihdoin sellainen fiilis, että ehkä se joulurauha tulee meillekin. En muista, koska olisi viimeksi ollut tällainen viikonloppu, että meistä vanhemmista kummallakaan ei ole kiirettä kirjastoon tekemään opiskelujuttuja tai joku perheestä ei olisi sairaana. Kun vielä kaiken lisäksi ulkona ei satanut vettä ja muutaman tunnin oli jopa valoisaa, niin mieli rauhoittui mukavasti pyhien viettoon. Itselläni oli vihdoinkin energiaa kaiken sairastelun jälkeen ja leivoin suklaisia piparipullia, joilla herkuttelimme Blossa-glögin kera. 

En ole erityisen jouluhenkinen. Ennen poikien syntymää vietimme lähes tulkoon kaikki joulut Isimiehen kanssa ulkomailla (ja minä myös kavereiden kanssa ennen Isimiehen tapaamista), joulu on tullut tutuksi mm. Prahan, Eilatin, Thaimaan, Floridan ja Panaman suunnilla. Vuosi sitten olimme tottakai kotona poikien kanssa. 

Tänäkin vuonna vietämme pyhät kotona nelistään. Tapaninpäivänä Isimiehen sisko tulee miehensä kanssa meille syömään. Jouluvalmisteluja en ole sen enempää tehnyt, tänään laitoin pienet ledvalot pöydälle pienten sormien ulottumattomiin. Kynttilöitä poltetaan lasten mentyä nukkumaan, ulos laitan lyhtyihin isot kynttilät aattona palamaan. 

Jouluruokien suhteen aion selvitä helpolla. Kaupan tiskiltä valmista kinkkua sen verran kuin kaksi ihmistä syö, ja tietenkin kaikki ihanat kalaherkut. Yhden laatikon meinaan itse tehdä ja minttusuklaakakku valmistuu jälkiruuaksi. Pyhien jälkeen matkustamme vanhempieni luokse muutamaksi päiväksi ja äitini on luvannut säästää pakkaseen omaa herkkuani: äidin itse tekemää maailman parasta maksalaatikkoa (tietenkin rusinoilla).

Ihanaa joulunaikaa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti