Isimies oli viikonlopun pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmille tarkoitetulla lepolomalla. Olin itse samalla lomalla (äideille suunnattu) pari kuukautta sitten ja nyt oli isien vuoro. Viikonloppu piti sisällään vertaiskeskusteluja, yhteistä tekemistä ja lepoa. Kyllä meidän Isimies oli oman lomansa ansainnut, on hän niin upeasti mukana kaikissa lapsiin ja kotiin liittyvissä asioissa. Minulle tuo loma kuitenkin tarkoitti yksinhuoltajuutta viikonlopun ajan.
Jotta elämä ei olisi liian helppoa, niin Isimies lähti maanantaiaamuna kertausharjotuksiin ja tulee kotiin vasta myöhään perjantaina. Olen siis koko viikon yksin poikien kanssa. Eihän siinä mitään, jos lapset vain olisivat terveitä. Viikonloppuna näytti jo siltä, että flunssa helpottaa ja Nipsua koko viikon vaivannut ripulikin loppui. No yllätys, yllätys, sunnuntaina alkoi taas koko homma alusta. Kuudes viikko putkeen menossa poikien sairasteluja. Nipsulla on ollut monta kuukautta käytössä ummetuslääke, koska vatsa ei toimi muuten ilman kipuja ja huutoja. Yritin ennakoida ripulin loppumisen ja jatkaa ummetuslääkkeen antamista heti, kun vatsa rauhoittuu oksennustaudin jäljiltä. Ei ihan onnistunut. Vuorokaudessa ripuli vaihtoi ummetukseen, minkä seurauksena Nipsu ei ole syönyt tänään kuin aamupuuron ja on valittanut vatsaansa puolen tunnin välein. Molemmat pojat ovat sen lisäksi olleet kuumeisia tänään järkyttävän yskän ja räkätaudin myötä.
Jotta postaus ei menisi pelkäksi valitukseksi, niin viime yönä ei paljon nukuttu. Mikä siinä on positiivista? No ei oikeastaan mikään muu kuin Niiskun suuri tarve jutella ja "laulaa". Minä voisin olla eri mieltä siitä, pitääkö tuo seurusteluhetki ajoittaa klo 2.30 - 4.00. Yleensä pojat ovat nukkuneet yönsä hyvin, heräilevät toki useamman kerran yössä, mutta rauhoittuvat nopeasti tuttiin tai tassutteluun. Viimeöiset hulinat olivat siis jotain aivan uutta. Voitte varmaan kuvitella, kuinka tiukalla pinna on huonon yön jälkeen, kun vielä päiväkin on jatkuvaa kitinää ja itkua. Pojat on aina nukkuneet päiväunet ulkona vaunuissa, mutta tänään en voinut laittaa kuumeisia lapsia ulos. Nipsu nukahti melko helposti sänkyynsä, mutta Niisku tappeli tunnin nukahtamista vastaan. Nipsu heräsi päikkäreiltä Niiskun nukahtamishuutoon, joten mulle jäi 0 minuuttia aikaa syödä lounas. Silloin multa pääsi itku.
Olin suunnitellut tälle viikolle kyläreissuja, avoimen päiväkodin ja asukaspuiston käyntejä. Perhetyöntekijän käynti pitää perua, koska he eivät hoida sairaita lapsia. Nyt siis olemme kotona kolmisin loppuviikon. Sen perusteella, että tätä kirjoittaessa olen joutunut käymään lastenhuoneessa 4 kertaa, ensi yöstä ei tule hyväuninen.
Ärsyttää itseäkin tällainen valittelu ja voivottelu. Joskus vaan pienistä asioista kasvaa suuria ja silloin kaikki tuntuu ylivoimaisen raskaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti