Miten voikin oma lapsi ärsyttää näin paljon? Mä olen niin kyllästynyt kuuntelemaan tarinoita, laulua, hyräilyä, ninjago-huutoja, ja mitä lie muutä äkellystä. Koko ajan. Ihan koko ajan. Vastamelukuulokkeet on paskat, ne ei suodata noita ääniä. Hampaita harjatessa pitää hyräillä. Pöntöllä istuessa pitää laulaa jotain. Mä haluaisin olla vain hiljaisuudessa, hiljaisessa kodissa tai ihan missä vain hiljaisessa paikassa kuukauden. Tai edes viikon. Päivä ei riitä mun palautumiseen tästä älämölöstä.
Mä en jaksa taistella, tapella ja/tai neuvotella joka helvetin asiasta. Mua pelottaa jo etukäteen lapsen tuleva oikomishoito. Miten se saadaan onnistumaan, kun suun alue on muutenkin herkkä? Vuosien taistelun jälkeen hampaiden pesu sujuu nyt ok.
Mä vihaan eritteitä. Jos olet lukenut tätä blogia pidempään, niin tiedät ehkä meidän mielenkiintoisen historian eritteiden parissa. Mä haluan, että vessa ja kylppäri on suhteellisen siistejä. Mä vihaan pissatahroja, ja niitä on. Mä vihaan pissalta haisevia vaatteita; niitäkin valitettavasti edelleen on, harvemmin kuin aikaisemmin, mutta silti.
Mä rakastan lunta ja hiihtämistä. Miksi just nyt pitää keuhkoihin sattua ja kun katsetta kääntää vaikka vaan hiukan, niin pää tuntuu irtoavan kropasta ja aivot leijuu jossakin omassa mutavellissään? Mä haluan liikuntaa!
Jos noi molemmat ei mene huomenna kouluun, mun pää ehkä hajoaa palasiksi. Tai sitten ei, tietenkään ei. Rakkaita ne on, mutta kaikella on rajansa. Myös mulla. Tänään se raja meni rikki, kun yritin kolata lunta äänikirja kuulokkeissa. Ei vaan saatana jaksanut. Ja mä kuulin sen loputtoman selostuksen ja huudon koko ajan äänikirjan läpi. Mä tarvitsen tämän planeetan parhaimmat vastamelukuulokkeet, nyt heti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti