Keväällä mietimme, miten arki järjestetään kahden ekaluokkalaisen kanssa. Nipsu ei saa itse laitettua dafoa jalkaan, eikä osaa myöskään laittaa vetoketjua takeista. Päätin jäädä osittaiselle hoitovapaalle marraskuun loppuun asti; mietitään tilanne uudelleen loppusyksystä. Epäilin hermojeni kestävyyttä jo etukäteen. Kesä meni kuitenkin loistavasti: pitkä loma teki tehtävänsä ja olin rentoutunut, hyvin nukkunut ja valmis koulun aloitukseen.
Ensimmäisen kokonaisen kouluviikon lopulla olin jo hermot riekaleina. Ihan kaikesta pitää tapella. Kaikki on huonosti. Kaikki on eppaa. Tiedän, että monissa kodeissa käydään näinä ekoina viikkoina samanlaisia taisteluita. Koululaista pelottaa; hän haluaisi olla jo iso, kykenevä ja omatoiminen, mutta ei sitten kuitenkaan ole. On uusia tilanteita, paljon uusia ihmisiä, ja pitäisi sopeutua ja löytää oma paikkansa. Kun tähän vielä yhdistää ei-niin-neurotyypillisen liikuntarajoitteisen, soppa on valmis. Kesällä cp-liiton kurssilla eläkkeelle jäänyt neurologi kertoi, että uhmakkuus on hyvin tyypillinen luonteenpiirre hemiplegia-lapsille. Ja tähän yhtyivät lasten vanhemmat. Voi hittolainen.
Viikonloppuna meillä otettiin käyttöön ajastin, ihan perinteinen keittiöajastin. Aamulla herätyskellon soidessa menen herättämään poikia. Sanon Nipsulle, että hänellä on 2 minuuttia aikaa nousta sängystä tai nostan hänet ulos terassille. Seuraavaksi ajastimeen laitetaan 7 minuuttia, siinä ajassa pitää käydä vessassa ja pukea päivävaatteet ylle. Tämä vaatii vielä hiomista, koska 7 minuuttia on liian pitkä aika, minun pitää muistuttaa kellon etenemisestä pari kertaa, kun poika vaeltaa välillä muualle tai unohtuu kertomaan päivän ensimmäistä tarinaa.
Ja tähän samaan malliin edetään kohti huipennusta eli ulkovaatteiden pukemista. Nyt ei tarvitse kuin laittaa kengät, takki, lippis ja reppu selkään. Voi saatana, kun odotan innolla talvea ja sitä pukemisrumbaa ja eteisen taisteluita.
Tässä välissä Niisku on pahoittanut mielensä, erittäin pahasti ja sydäntä särkevästi. Kumpparit, ne ovat vääränlaiset. On eppaa, että Nipsulla on tuollaiset kumpparit. "Minä en laita noita kumppareita!" Krokotiilin kyyneleitä.
Omatoimisuus, se unohdetaan nyt. Syksyn tavoitteena on, että olemme kaikki hengissä joululoman koittaessa eikä kukaan ole joutunut saikulle hermoromahduksen johdosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti