maanantai 21. kesäkuuta 2021

Lempeää tönimistä ja rohkaisua

 Kirjoitin viimeksi Nipsun heikosta tasapainosta. Ostimme tosiaan molemmille pojille joululahjoiksi uudet potkulaudat. Kolmipyöräisiä lautoja on olemassa isommallekin lapselle, mutta tietoisesti emme tähän malliin päätyneet. Halusimme antaa Nipsulle syyn harjoittaa tasapainoaan. Sama periaate on ollut meillä muissakin asioissa. Tarjoamme mahdollisuuden opetella uusia taitoja ja tönimme lempeästi oikeaan suuntaan poikia. 

Nipsu ei halunnut harjoitella uudella potkulaudalla potkimista pitkään aikaan. Yksi kaatuminen, missä polveen ja käteen tuli isot haavat, sai hänet varovaiseksi. Mikään houkuttelu ei saanut häntä moneen viikkoon tarttumaan lautaan. Mutta sitten hän itse päätti: minä haluan harjoitella. Ja hyvin nopeasti hän oppi pysymään pystyssä potkulaudalla. 

Toivon ja uskon, että sama taktiikka pätee myös pyöräilyyn. Veimme mökille Niiskun vanhan pyörän, kun hän siirtyi 20 tuumaiseen pyörään. Vielä viime viikonloppuna Nipsu ei halunnut harjoitella Niiskun vanhalla 16 tuumaisella pyörällä ajamista. Mutta vielä tulee sen aika. Emme voi häntä pakottaa. Poika päättää itse, koska hän haluaa taitoa opetella. Meidän tehtävämme on tarjota harjoitteluun hyvät olosuhteet ja välineet. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti