Pojat odottivat täpinöissään naapurin tyttöä kylään ja meno oli melkoisen vauhdikasta lounaan jälkeen sisällä: villasukat jalassa (talvileikissä piti kuulemma olla) jahdattiin toista ja juostiin ympäri kämppää. Kunnes kolahti ja pahasti: Nipsu kaatui, eikä ilmeisesti ennättänyt yhtään ottaa käsillä vastaan. Ohimo suoraan pistorasiaan, ja siitä vissiiin vielä kierähdys takaraivo edellä lattiaan. Armoton huuto tottakai. Silmälasien sanka poikki ja ohimolla vekki. Pelästyin ensin, että pitää lähteä liimattavaksi haavan vuoksi, mutta se olikin vain pieni pintaraapaisu. Kuhmu alkoi jo muodostua ohimolle ja sitä paranneltiin kylmällä. Itkukin laantui pikku hiljaa. Naapurit tulivat ja aloitettiin kahvin keitto.
Mutta Nipsu ei halunnutkaan mennä leikkimään kaverin kanssa. Hän halusi levätä sohvalla. Pienen patistelun jälkeen poika otti muutaman askeleen leikkihuonetta kohti, meni lattialle makaamaan ja sanoi, että väsyttää liikaa, haluan nukkumaan. Tässä vaiheessa kaatumisesta oli kulunut reilu puoli tuntia. Aavistin pientä aivotärähdystä. Poika sai mehua ja "käskyn" mennä leikkimään. Mutta ei. Välillä hän yritti, mutta taas alkoi väsyttämään. Emme antaneet Nipsun mennä makuulle, vaan pidimme koko ajan kontaktin poikaan. Nyt alkoi hieman jo epäilyttämään, että tuliko tästä sittenkin lääkärikeikka. Sitten tuli pahoinvointi. Ei kunnon oksennusta, mutta jätkä voi pahoin. Välillä hän voi paremmin ja kaikki ajattelivat, että ei mitään hätää, se meni jo ohi. Sitten taas armoton väsymys, ja pojan silmät menivät melkein väkisin kiinni. Sitten alkoi kunnon pahoinvointi ja vatsa tyhjentyi kunnolla.
Kaatumisesta oli kulunut hieman yli tunti, kun soitettiin hätäkeskukseen, lähinnä ajatuksena oli saada neuvoa, mitä tehdään (sairaalan päivystyksen numeroon oli jonotettu koko ajan, mutta oli liian ruuhkaista). Tilanne kerrottiin hätäkeskukseen, ja heti tekivät ratkaisun: ambulanssi pillit päällä paikalle. Tässä vaiheessa mulle tuli tietenkin paska mutsi fiilis: miksi en reagoinut aiemmin, yritinkö viivyttää tilannetta liian pitkälle. Lanssin tulo kesti viitisen minuuttia ja siinä ajassa pojan vointi parani taas paljon: oksentaminen oli kohentanut oloa. Mutta kun ambulanssin henkilöstö tuli paikalle ja teki ensiarvion, niin poika meinasi taas nukahtaa. Ammattilaiset tekivät ratkaisun, että lähdetään ambulanssilla Uuteen Lastensairaalaan. Isimies meni pojan mukaan. Puolesta välistä matkaa Lastensairaalaan saimme videopuhelun, josta näki, että Nipsun vointi oli selvästi kohentunut. Sairaalassa ei vietetty aikaa kuin pari tuntia, lisäkokeille ei ollut tarvetta. Kaikki hyvin siis. Aivotärähdys vain.
Meidän jätkien ensimmäinen (pahoin pelkään että ei viimeinen) aivotärähdys. Itse tilanteessa olin todella rauhallinen, toimin loogisesti ja kaiken keskellä ehdin keittää kahvitkin naapureille. Viime yönä valvoin ja kävin tilannetta läpi yhä uudestaan. Sitten tulivat pelot: aiheuttaako tämä jotain jälkioireita, voiko tämä olla sysäys epilepsialle? Neuroottinen kun olen perusluonteeltani, niin viime yönä nukuin kahdessa pätkässä noin kaksi tuntia.
Tänään sunnuntaina menimme ennakkosuunnitelmien mukaan katsomaan Sirkus Finlandian esitystä. Puolet esityksestä meni multa ehkä hieman ohitse, kun aloin tarkkailemaan Nipsua. Nipsu väsähti puoliajan jälkeen ja halusi istua Isimiehen sylissä. Minä tuijotin vieressä pojan silmiä, etteivät ne vaan ala lupsua. No eihän siinä ollut kyse kuin normaali mielenkiinnon loppuminen. Jätkää ei enää jaksanut niin paljon kiinnostaa sirkusesityksen jälkipuoliskon tapahtumat.
Kuinkahan monta päivää/viikkoa minulta menee, ennenkuin uskallan taas hengittää normaalisti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti