torstai 21. maaliskuuta 2019

Ai pitäisikö vanhempien käydä töissäkin?

Tänään postilaatikossa oli peräti neljä kirjettä Nipsulle. Tämä on itse asiassa tavallista meillä: Nipsu saa vähän väliä postia Kelalta, Hus:ilta yms. Ihan muutaman kirosanan taas päästin, kun avasin nuo kirjeet. Onneksi olin yksinäni autossa, niin sadatteluni ei haitannut ketään.


Näiden aikojen lisäksi olimme juuri tällä viikolla maanantaina silmälääkärissä polilla; tähän käyntiin ajomatkoineen edestakaisin päiväkodin välillä meni minulta puolikas työpäivä. Kahden viikon kuluttua on vuorossa ortopedin arvio, joka on silleen kivasti aamupäivällä, että siihenkin menee puolikas työpäivä. Ja kun ortopedi on mukavasti tiistaina, niin saman viikon maanantaina on kivasti keskellä aamupäivää käynti apuvälinekeskuksessa sovittamassa uutta apuvälinepolkupyörää.

Yhteensä 9 eri päivänä käynti Helsingissä. Logistiikkahan menee näin: vien Niiskun päiväkotiin, ajan 20 km Helsinkiin, etsin parkkipaikan, hoidetaan vastaanottokäynti (jos keskellä päivää, niin mietitään syömishommat jotenkin), ajan 20 km päiväkodille ja tiputan Nipsun sinne, ajan 25 km Helsinkiin töihin. Hyvässä lykyssä ehdin tekemään 4 tuntia töitä, jos vastaanotto on ollut aamulla. Jos lääkärinaika on keskellä päivää, niin en ehdi menemään työpaikalle lainkaan.

Tänä keväänä nuo poikkeuksellisen tiuhat käynnit Lastensairaalassa johtuvat neuropsykologin kouluarvioinnista, joka on tietenkin tärkeä ja se on pakko hoitaa.

Varmasti saamme nuo kaikki käynnit jotenkin hoidettua. Olen itse uudessa työpaikassa, mutta teen osa-aikaisena töitä ja yleensä työaikani joustaa. Mutta kaikki tunnit, jotka olen töistä poissa, näkyvät palkassa: ei tunteja, ei palkkaa.

Ja tiedoksi sinulle, joka et tiedä: mikään taho ei korvaa poissaolotunteja töistä. Mitenköhän yh:t tämän asian kanssa pärjäävät?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti