keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kiireinen viikko

Viikko on mennyt aivan hurjaa vauhtia. Menoa ja melskettä on riittänyt, hoidettavia asioita on ollut lyhyelle ajalle ihan liikaa.

Mökin kauppakirjat allekirjoitettiin perjantaina. Perheen miehet olivat kovassa flunssassa, mutta onneksi ei mitään räkää pahempaa ole ilmaantunut. Kauppakirjojen teko meni jännitysnäytelmäksi, koska pankkimme oli mokannut koko prosessin erittäin pahasti. Mutta lopulta kaikki onnistui ja saimme avaimet käteen.

Kävimme perjantaina entisten omistajien kanssa mökillä tutustumassa paikkoihin, oli tosi mukavaa, että he kertoivat miten kaikki toimii. Jatkoimme illalla kuitenkin matkaa Saimaan Holiday Club:iin, koska poikien kanssa nukkuminen mökillä olisi vaatinut liikaa säätämistä.



Holiday Clubilla majoituimme isoon villaan, jonka olimme saaneet törkeän halpaan äkkilähtöhintaan. Emme käyneet uimassa emmekä muutenkaan käyttäneet paikan palveluja, nautimme olostamme vain villassa ja suunnittelimme mökin hankintoja.

Sunnuntaipäivän vietimme mökillä grillaten ja paikan tunnelmasta nauttien. Istuimme laiturilla t-paidat päällä ja nautimme kesän viimeisistä upeista keleistä.


Tänään jouduin kaivamaan varastosta esiin kevään aleista ostetut fleecet. Huomenna pojat menevät päiväkodissa metsämörriretkelle ja ilma tuntuu jo syksyisen viileältä. Meidän mökkikausi ei kuitenkaan ole vielä ohitse, vaan se vasta alkoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti