maanantai 28. elokuuta 2017

Ilman vettä ja sähköä vaippapöksyjen kanssa

Vietettiin viikonloppu mökillä. Minä menin sinne etukäteen perjantaina laittamaan paikkoja kuntoon: kuurasin saunan, testasin takan ja laitoin astioita kaappeihin. Ilta ja yö olivat aivan tyyniä, pulahdin saunasta naku-uinnille eikä mistään kuulunut ääntäkään. Voi ihanuutta.



Lauantaina Isimies ja pojat tulivat bussilla läheiseen kaupunkiin ja hain heidät sieltä. Enää mökillä ei ollut hiljaista.

Viikonloppu oli syksyisen kylmä, mutta varaava takka piti mökin lämpimänä aamuun asti. Aurinkopaneeleista saimme valoa, kun ilta hämärtyi. Järven vesi on niin puhdasta, että tiskatessa ei huomannut eroa kotoa kannettuun veteen, jolla huuhtelin astiat varmuuden vuoksi. Vaikka mökkimme on ns. perinteinen kesämökki ilman mukavuuksia, niin siellä pärjää hyvin syksyiselläkin ilmalla kahden vaipoissa olevan jätkän kanssa. Ja tähänkin asiaan on tulossa helpotusta, sillä saimme vihdoin maksusitoumuksen vaippoihin. Kaupunki kustantaa molemmille pojille tästä lähtien vaipat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti