keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kuivaksi tai sitten ei?

Jokainen vanhempi opettaa lapsensa kuivaksi juuri itselleen sopivalla tavalla. Toiset suosivat kerrasta vaipat kokonaan pois -tyyliä, erään professorin mukaan näin voisi muka opettaa kaikki kuivaksi alle 2-vuotiaana. Hölynpölyä, sanon minä ja aika moni muukin vanhempi. Jos et vielä ole juttua lukenut, niin lue se tästä. Toiset vanhemmat taas odottavat, että lapsen vaippa on useimmiten kuiva ja lapsi ilmoittaa itse hädästään ja vaipat otetaan vasta sitten pois.

Minä käytin jotain tästä välimaastosta olevaa taktiikkaa, ja se näyttää epäonnistuvan. Kaikkien mukaan kesä on parhainta ja helpointa aikaa kuivaksi opettelulle ja niinhän se on: pyykkiä tulee vähemmän. Molemmat pojat kävivät keväällä mielellään potalla ja melkein aina potalla käydessä saatiin myös tulosta eli pissaa tuli pottaan. Vaipat olivat kuitenkin useimmiten märkinä. Toukokuun lopulla otettiin tehotreenit eli näytettiin hienoja alushousuja, jätettiin vaipat pois ja laitettiin alkkarit jalkaan ensin kotona sisällä ja siitä pikkuhiljaa laajennettiin vaipattaoloaikaa. Niisku ei ollut vielä valmis (lue tästä), joten hänen kohdallaan palattiin pikaisesti takaisin vaippoihin. Nipsun kohdalla edistystä tuli hitaasti mutta varmasti. Parin viikon sisään Nipsulla oli jo kuivia päiviä. Hän ei edelleenkään ilmoittanut pissahädästä, mutta kun potalla käytiin 2-2,5 tunnin välein, niin poika pysyi joskus kuivana jopa kaksi päivää peräkkäin.

Mutta mutta. Ei se tietenkään ollut niin helppoa. Mikäs nyt olisi meidän lapsilla helppoa? Jos Nipsulla olisi tullut vahinkoja jatkuvasti eikä edistystä olisi tapahtunut, olisin tottakai luovuttanut hänenkin kohdallaan jo aikoja sitten ja todennut, että poika ei ole vielä kypsä. Mutta useat onnistuneet kuivat päivät välillä loivat toivoa, että kyse on vain meidän vanhempien sitkeydestä (tai jostain muusta, mitä en vain ymmärrä). Niinhän mediassakin välillä toitotetaan: vaipat ovat kuulemma nykyään "liian" hyviä, vanhemmat laiskoja ja lasten kuivaksi oppimisen ikä vain viivästyy. Yli kuukauden kokemuksella voin väittää, että kaikki nämä väittämät ovat täyttä potaskaa.

Olen jaksanut kannustaa ja palkita Nipsua 1,5 kuukauden ajan. Olen syyllistynyt torumiseen vain kaksi kertaa, kun olen itse ollut hermoromahduksen partaalla huonosti nukuttujen öiden takia (ja kokenut sen jälkeen hirveää morkkista). Olen ollut sitkeä ja siivonnut pissaa lattioilta ja pessyt pyykkiä joka ikinen päivä. Lapsella ei ole ollut päivävaippaa kuukauteen. Poika ei pelkää pottaa eikä pönttöä, vaan menee mielellään tekemään asiansa, kun siihen kehottaa. Viime viikollakin oli monta kuivaa päivää. JA TAAS EILEN TULI 4 JA TÄNÄÄN 3 VAHINKOA. Nyt loppui meikäläisen kärsivällisyys.

Toisaalta ketuttaa, että olen käyttänyt tähän koko alkukesän. Että olen pessyt lattioita ja pyykännyt joka päivä. Olenko sittenkin painostanut lasta liikaa, vaikka hän ei ole siihen fyysisesti vielä valmis? Toisaalta en haluaisi kaiken tämän jälkeen luovuttaa. Miksi hitossa hän on joskus kuiva ja sitten taas ei?

Tänään olin kolmannen vahingon jälkeen niin väsynyt, että laitoin Nipsulle vaipan. Asiaan vaikutti myös se, että meillä on valvottu viimeiset 4 yötä Niiskun vauvarokon yms takia ja olen itse aivan lopussa. Suutuspäissäni laitoin koko kesän nurkassa olleen olohuoneen maton takaisin paikoilleen ja päätin, että se oli tässä tämä harjoittelu. Kun pojat nukahtivat sänkyihinsä, niin päätin antaa Niiskulle vielä neljä päivää aikaa näyttää valmiutensa. Tällä kertaa niin, että pääsen itse helpolla. Eli huomisesta lähtien pojalla on alushousut ja niiden päällä vaippa. Alushousuja on niin paljon, että joka päivä ei tarvi pyykätä ja matotkin säästyvät. Tällä taktiikalla mennään loppuviikko. Katsotaan harmittaako poikaa mahdollisen märkyyden tunne vai ei. Potalla käydään säännöllisesti niinkuin ollaan tehty jo pitkän aikaa.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä kuivaksi opetteluun!

    Meilläkin on touko-kesäkuun vaihteesta asti opeteltu olemaan ilman vaippoja, kotona lähinnä ja ihan muutamia kertoja ulkona viimeisen viikon aikana. Ensin rilluteltiin puolialasti (ilman vaippaa ja alushousuja) ja vasta kun pottien merkitys tuli tutuksi ja pissahätä tunnistettiin, ollaan ryhdytty käyttämään alushousuja. Tai no kokeilin alushousuja kyllä jo ihan aluksi, mutta tällöin eivät tajunneet mennä potalle hädän tullen vaan sattui jonkin verran vahinkoja. Housuttomuus auttoi selvästi :) Ja onhan potalle meneminen nopeampaa kun ei tarvitse laskea housuja alas. Ja housut voivat tuntua "vaippamaisilta" ja lapselle ehkä tulee tunne, että housuihin voi lirauttaa. Kumpikaan ei vielä keväällä halunnut edes käydä potalla juuri koskaan eli siihen nähden tää on mennyt tosi hyvin.

    Itse vähän stressasin keväällä ja aiemminkin, kun kumpikaan ei ole suostunut potilla istumaan, mutta näköjään oikean ajan tullen se voikin onnistua ihan hyvin. Saas nähdä miten päiväkodissa menee, kun siellä eivät ole KOSKAAN suostuneet potalle!

    Toivottavasti teilläkin mennään asiassa eteenpäin tai jos ei, niin ei se haittaa jos ottaakin vähän "takapakkia" :)

    VastaaPoista