torstai 20. huhtikuuta 2017

Kun HUS:in kilpailutus ja pojan dafot menivät päin helvettiä (kuva lisätty)

Viime syksynä Nipsu sai ensimmäiset dafonsa (dafot ovat siis ohuesta muovista tehdyt jalkatuet). Ne tehtiin firmassa, jolla on vuosikymmenien kokemus ja asiantuntijuus aiheesta. Ne dafot olivat hyvät. Nipsu oppi kävelemään hyvin pian dafojen saannin jälkeen ja jalkaterä alkoi kasvamaan vauhdilla tämän vuoksi. Dafot jäivät pieneksi.

Olin kuullut huhupuheita siitä, että HUS on tehnyt sopimuksen uuden firman kanssa. Kilpailutuksen perusteella. Ja olin myös kuullut huhuja siitä, että tämän uuden firman kanssa asiat eivät sujukaan niin hyvin. Kysyin Lastenlinnan neurologilta, olisiko mahdollista saada maksusitoumus vanhaan firmaan. Ei ole. Neurologi totesi, että hänkin toivoisi samaa kuin minä, mutta sopimus määrää tekemään maksusitoumuksen uuteen firmaan. Aavistelin jo tämän kommentin perusteella pahinta, mutta tottakai lähdin avoimin mielin uuteen paikkaan.

Kävimme tiistaina Nipsun kanssa sovittamassa uusia dafoja. Firman tekijän mukaan hyvältä näytti. Mun mielestä dafot olivat liian paksut ja jäykät, mutta en sanonut mitään, koska maallikkona en sen enempää tiedä. Tänään oma ihana fyssarimme testaili dafoja Nipsun kanssa päiväkodissa. Tuomio: älkää vaan käyttäkö niitä, ne pahentavat jalkojen virheasentoja, ne on tehty päin helvettiä.

Nipsu valitsi itse leppäkerttukuvioiset kuoret.
Mitäs nyt sitten? Firmalle on annettava uusi mahdollisuus. Koko prosessi aloitetaan alusta. Mennään taas kerran kahdeksi tunniksi istumaan ja tekemään muotit jaloista ja sitten odotellaan taas 3 viikkoa jos he vaikka nyt osaisivat tehdä ne oikein. Me ajellaan edestakaisin, minä yritän saada Nipsun pysymään aloillaan sovituksessa. Jos olisin töissä, niin ottaisin taas 2 päivää palkatonta vapaata töistä tämän vuoksi. Onneksi olen vain lusmu opiskelija, jolla ei ole muutakaan tekemistä kuin hoitaa tätä sotkua.

Onneksi kevät on ollut kylmä. Nipsu on tähän asti pärjännyt vanhoilla talvikengillä. Huomenna käyn ostamassa hänelle uudet kevätkengät. Sellaiset, joihin dafoja ei saa mahtumaan. Ostetaan uudet kengät sitten taas kuukauden päästä, jos saadaan sopivat dafot. EHKÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti