maanantai 27. maaliskuuta 2017

Yskää ja kenkäkriisiä

Koko perhe on ollut viimeiset kaksi viikkoa flunssassa. Olen itse päässyt melko vähällä, ja pojillakaan ei ole ollut kuumetta, mutta sitäkin kovempi yskä. Nuha on jo ohitse, mutta karmea yskä vaan jatkuu. Varsinkin rasituksessa molemmat jätkät alkavat yskimään, hengitys vinkuu eikä puheesta saa selvää. Myös öisin lastenhuoneesta kuuluu jopa puolen tunnin yskämaratooneja. Voisi kuvitella, että meillä on kaksi pientä astmaatikkoa, vaikka näin ei olekaan. Lääkärikeikka ilmeisesti odottaa loppuviikosta.

Muutamana päivänä aurinko on paistanut jo keväisen lämpimästi. Tuuli on kuitenkin ollut niin hyisen kylmä, että keväthaalarit odottavat vielä kaapissa. Talven toppahaalarit pesin jo kaappiin odottamaan ensi syksyn kirpparimyyntiä, joten nyt ulkona temmelletään vitosen kirpparihankinnoissa. Nuo vitosen maksaneet vanhat toppahaalarit ovat näille keleille juuri sopivat: lämmittävät tarpeeksi, niillä voi huoletta rymytä hiekkakasoissa ja mä voin huoletta myös pestä ne vaikka päivittäin jos on tarpeen.

Nipsun dafot jäivät kuukausi sitten pieniksi. Ilmoitin tammikuun lopulla Lastenlinnaan, että uudet dafot tarvitaan. Muistutin asiasta pari kertaa, mutta mitään ei tapahtunut. Viimein kaksi viikkoa sitten saimme maksusitoumuksen uusiin. Ylihuomenna mennään tekemään uusia dafoja, mutta valmiina ne ovat vasta monen viikon päästä. Nipsu on siis ilman dafoja ainakin kaksi kuukautta. Ärsyttää sairaalan toimettomuus taas suunnattomasti. Sähköhoitojaksolla saatiin vasemman jalan lihaksia aktivoitua hieman, ja oikeanlainen dafo jalassa vähentäisi epätoivottua sisäkiertoa.

Uusien dafojen odottelu on luonut myös kenkäkriisin. Kengät, joita Nipsu käytti dafojen kanssa, ovat liian löysät käytettäväksi ilman dafoja. Onneksi Niiskun viime kevättalven kirpparikengät mahtuvat Nipsun jalkaan ainakin hetken. Pojat ovat muuten samankokoisia, mutta Niiskulla on 1-2 numeroa isompi jalka johtuen siitä, että hän aloitti kävelyn vuotta aikaisemmin. Jalkaterähän kasvaa, kun sitä käytetään ja sille laitetaan painoa. Jos dafojen sovittaminen viivästyy, niin nuokaan kengät eivät Nipsulle kohta enää mahdu. Ja en todellakaan osta uusia kenkiä muutaman viikon käytön vuoksi. Fakta on, että mitkään kengät eivät ole käyttökelpoisia Nipsun jalassa sekä dafojen kanssa että ilman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti