Nipsu oli sen verran flunssainen ja huonokuntoinen, että jäin hänen kanssaan tänään kotiin. Isimies vei Niiskun päiväkotiin töihin mennessään ja me haimme Nipsun kanssa hänet kotiin iltapäivällä. Minulla oli siis ensimmäistä kertaa vain yksi lapsi hoidettavana 7 tunnin ajan.
Pojat ovat aikaisemminkin olleet erossa, kun Nipsulla on ollut Lastenlinnan yms. käyntejä, mutta silloin aika on mennyt matkoihin, odotteluun ja itse tapaamisiin.
Miten erilaista on olla yhden kuin kahden kanssa? Ei jatkuvaa tappelua leluista ja äidin huomiosta. Ei jatkuvaa toisen tönimistä tai muuta "kiusaamista", mihin tarvitsisi puuttua. Päiväunille meno on lastenleikkiä, uni tulee heti kun ei tarvitse provosoida veljeä pelleilykisoihin. Äidin sanaan uskotaan, koska äiti pystyy keskittymään yhteen asiaan ja olemaan johdonmukainen menettämättä hermojaan.
Kun saavuimme kotiin kaikki kolme, niin seuraavat kaksi tuntia olivat suoraa huutoa, itkua ja mustasukkaista tönimistä, koska mun syliin ei pikkuherrojen mielestä mahdu kuin yksi lapsi kerrallaan.
En tietenkään toivo kummankaan pojan sairastuvan, mutta toivottavasti tällaisia päiviä tulee tulevaisuudessa enemmän. Kuinka rentouttavaa on leikkiä junaradalla, kun junat eivät koko ajan törmää toisiinsa ja suistu raiteilta (tai lennä päin seinää).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti