maanantai 24. lokakuuta 2016

Nakkikeittoa ilman tehosekoitinta

Viikonlopun aikana tuli taas huomattua, kuinka huimasti poikien syöminen on parantunut. Vielä keväällä he eivät syöneet juuri ollenkaan kokkareista ruokaa. Niiskulla oksennusrefleksi kokkareiden suhteen on ollut herkässä ja hänen syömisensä on muutenkin ollut aina hankalampaa. Tällä hetkellä molemmat syövät mielestäni melkein ikätasoaan vastaavasti. Esimerkiksi nakkikeittoa voi tarjota Nipsulle sellaisenaan, Niiskulle isoimmat perunan palaset ja nakit täytyy vielä puolittaa. Kananmunasta on tullut Niiskun uusi herkku ja sitä hän syö sormin mielellään. Joskus Niisku maistaa omenaa tai muuta hedelmää. Nipsu voi syödä vaikka kokonaisen omenan paloiteltuna, jos nälkä yllättää. Nämä kaikki asiat ovat meille uusia, koska Niisku ei aikaisemmin suostunut koskemaan sormillaan mihinkään kosteaan ruokaan.

Syöminen on yksi niistä asioista, joista olen tuntenut stressiä ja jossa tulee helposti tehtyä vertailua muihin lapsiin. Kun keväällä näin samanikäisten lasten syövän samaa ruokaa vanhempiensa kanssa, niin tunsin ahdistuksen sisälläni. Eivätkö meidän pojat ikinä opi syömään? Kuinka kauan heille pitää muusata ruoka?

He eivät vain olleet aikaisemmin valmiita. Tämäkin edistysaskel tuli myöhässä, mutta sieltä se vain tuli, kun kärsivällisesti (ja välillä kärsimättömästi) jaksoi odottaa.

En varmasti pitkään aikaan voi lopettaa poikien vertailua muihin samanikäisiin. Mutta yritän tehdä vertailua vain omassa mielessäni, en ota paineita itselleni enkä heille. Jokainen ajallaan ja tavallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti