Torstaina menimme poikien kanssa päiväkodista suoraan lähikirjastoon. Ajoin parkkihalliin, mistä kävelimme hissille, hissillä kolmanteen kerrokseen ja siitä kymmenisen metriä kirjaston ovelle. Mikä tässä on niin ihmeellistä? Meillä ei ollut rattaita mukana! Asia, jota muut eivät tule ajatelleeksi, mutta meidän on tähän asti täytynyt kulkea kaikki lyhyetkin matkat rattailla. Ainakin silloin, kun ollaan oltu liikkeellä kokoonpanossa yksi aikuinen ja kaksi poikaa, niin vaihtoehtoja ei ole ollut. En jaksa kantaa yli kymmenkiloista Nipsua sylissä ja samalla pitää Niiskua kädestä kiinni. Mutta nyt Nipsu jaksaa jo kävellä lyhyitä matkoja niin hyvin, että kirjastokeikasta selvittiin kunnialla.
Perjantaina mentiin terveyskeskukseen samalla tyylillä eli yhdessä parkkipaikalta kävellen. Mennessä oli hyvä fiilis; alkaisiko meidänkin elämä pikkuhiljaa helpottamaan. Meillä oli Niiskun korvatulehduksen jälkitarkastus terveyskeskuksen lääkärillä. Korva ei ollut vieläkään puhdas, mutta se on pieni juttu enkä jaksa stressata sitä enempää. Kuukauden päästä katsotaan uudestaan, onko siellä liimakorva vai ei. Otin samalla käynnillä lääkärin kanssa puheeksi suolisto-ongelmat. Kahden viikon maidoton ruokavalio ei tuonut muutosta, mikä sinällään ei ollut yllätys. Lääkäristä ei ollut yhtään mitään apua meille suolistoasioissa. Kiertelyä ja saman vanhan jauhamista eli ruokavalio, pegorion, neste. En jaksanut alkaa jankuttamaan lääkärin kanssa sen enempää aiheesta, koska hän ei vaan halunnut kuunnella. Lähdin lääkärin huoneesta sanomatta lopputervehdyksiä ja kiitoksia. Terveyskeskuksen pihalla autossa istuessa meinasi tulla jo itku kurkkuun, mistä me saadaan apua?
Varasin Nipsulle ensi viikolle terveyskeskuksen toiselle lääkärille ajan. Nipsun suoliston tilanne on vaikeampi ja hänelle tarvitsemme apua kipeämmin. Jos tämäkään lääkäri ei anna mitään apua, niin pitää kääntyä yksityisen puoleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti