sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Sähköhoitoja

Nipsulla on nyt ollut kolme yötä sähkölaite vasemmassa kädessä. Laitteessa on kahdeksan tunnin ohjelma, jonka aikana se toistaa sykliä: 10 min 80 hertsiä, 10 min 8 hertsiä ja 40 minuuttia taukoa. Kahdeksan tunnin jälkeen laite sammuu itsekseen. Nipsu on antanut hyvin laittaa laitteen käteensä, kun samaan aikaan on luettu kirjaa. Ekana yönä Nipsu heräsi alkuyöstä voimakkaaseen itkuun, joka meni kuitenkin ohitse melko nopeasti. Muutamia heräilyjä on sen jälkeenkin tullut, mutta johtuvatko nuo heräilyt laitteesta vai tuloillaan olevista kulmahampaista, sitä ei voi tietää. Nipsu on aina ollut hyvä nukkumaan (toisin kuin veljensä), joten näköjään nuo sähköimpulssitkaan eivät unta sen pahemmin häiritse. Toivotaan, että hoitojaksosta on apua ja spastisuus kädessä alenee. Nyt täytyy tehdä erityisen paljon venytyksiä ja erilaisia harjoitteita käteen, että saadaan kaikki hyöty irti hoidosta.

Ylhäällä hauiksen kohdalla on ihossa kiinni elektrodilätkä, sininen juttu pitää itse laitteen paikoillaan.

Perhetyöntekijä kävi meillä perjantaina viimeistä kertaa. Haikea oli luopua aivan ihanan ammatti-ihmisen avusta. Maksut ptt:n käynneistä olisivat kohonneet niin isoiksi, että päätin pärjätä ilman häntä. Ensimmäiset kolme kuukautta ptt:n tuntitaksa on inhimillinen, koska sen kaupunki luokittelee tilapäisavuksi. Mutta nyt olisi pitänyt tehdä uusi sopimus ja maksu olisi melkein kolminkertaistunut. Onneksi omat opiskeluni ovat hieman helpottuneet kurssien vähentyessä ja kevätaurinkokin lupailee pirteämpiä päiviä ja parempia ulkoiluilmoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti